ALLAS SEA POOL

by | Jan 2, 2018 | Wellbeing | 0 comments

 

Ystävän kanssa teemme vuosittain vähintään kaksi to do/ to see- listaa. Asioista, paikoista tai elämyksistä, jotka haluamme tietyn ajan aikana tehdä/kokea. Tavoitteena on tehdä asiat yhdessä, mutta koska aikaa asioille on välillä hankala löytää, teemme asioita myös omilla tahoillamme.

 

Listalla saattaa olla joku uusi ravintola, aamiaispaikka, hotelli, matka, treeni, uusi mielenkiintoinen tapahtuma tai vaikkapa tutustuminen uuteen paikkaan, kuten Allas Sea Pooliin! Ystävä on Altaalla käynyt jo useamminkin, mutta omalta osaltani tämän elämyksen kokeminen meni vuoden viimeisille päiville.

 

Idean uimisesta sain Elinan kanssa iltakävelyllä, Elina, kun oli Altaalla käynyt edellisenäkin päivänä ja kehui paikkaa ja juuri fiilistä. Tärkeintä ei niinkään ole uitu matka, vaan itse elämys, ainakin näin ensimmäisillä kerroilla. Tämän elämyksen haluan kokea uudellenkin! Ja juurikin pimeällä. Vettä satoi lähes kaatamalla ja tuuli teki uimapuvussa altaalle kävelystä jäätävän, mutta tämä toi elämykseen vain lisämaustetta. Vesihän oli kuitenkin ihanan lämmintä. Oli muutenkin kiva uida pitkästä aikaa. Sauna rentoutti uinnin jälkeen.

 

 

Testasin ensimmäistä kertaa Suunnon kelloani uidessa. Kello ei mittaaa sykettä ranteesta uidessa, vaan silloin tarvitaan sykevyö. Omani tietenkin unohdin kotiin. Aamu-uinti oli leppoista uiskentelua ja tällä kerralla riittikin matkan ja ajan mittaaminen.

 

Uinnin jälkeen olo oli virkeä, mutta nälkäinen. Tästä suuntasimmekin suoraan Cafe Engeliin aamiaiselle. Kermainen puuro-aamiainen on oma suosikkini, eikä petä koskaan. Ihan paras aamu. Ajattelinkin, että tälläisestä voisi ottaa tavan vapaapäivän aamuille tai viikonlopulle. Uskoisin, että tyttärenikin tykkäisi.

 

Mutta nyt suuntaan tapaamaan “to do-lista” ystävääni aamiaiselle. Todennäköisesti käymme läpi viime vuoden listan, mitä tuli tehtyä/koettua ja mitkä jäivät tekemättä. Samalla suunnittelemme uuden listan tälle vuodelle. En usko, että viime vuodesta jäi mitään tekemättä. Suosittelenkin tekemään vastaavia listoja, vaikka juuri ystävän kanssa. Silloin asiat tapahtuvat todennäköisemmin, kun ne on kirjoitettu ylös.

 

To do/ to see- listan lisäksi tein sunnuntaina oman uuden aarrekartan. Siihen kirjoitin ja piirsin asioita, joita haluan ensi vuodelta, niin työrintamalla kuin yksityiselämässäkin. Muuten pidän karttani omana “salaisuutenani”, mutta sen verran voin kertoa, että aloitan opiskelut avoimessa yliopistossa! Psykologiaa, joka on ollut kaukainen haaveeni jo pidemmältä ajalta. Ensimmäinen kurssi oli harmikseni jo täynnä, mutta toivon, että pääsisin ensimmäiseltä varapaikalta mukaan.

 

Oikein hyvää uutta vuotta 2018! Asetitko sinä tavoitteita uudelle vuodelle?

 

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *