Formenteran ja Ibizan reissusta on vierähtänyt jo hetki, mutta muistot matkasta ovat yhä kirkkaana mielessä <3 Ibizalla tein vaelluksen Portinatx Faro De Mosin  lisäksi myös saaren itärannikolla, lähellä Cala Llongan kylää. Hyvän hotelliaamiaisen jälkeen pakkasin eväät reppuun ja tulostin Cala Llongan rannalta lähtevän vaellusreitin “kartan” hotellin respasta. “Kartasta” ei juurikaan ollut apua, varsinkin, kun ohjeetkin olivat espanjaksi. Kysyvälle kuitenkin vastataan ja etsivä löytää- helposti reitti lopulta löytyi. Vaelluksille kannattaa varata aina hyvin aikaa. Suunniteltu aika venähtää omien kokemuksieni pohjalta aina pidemmäksi. Nähtävää ja koettavaa on matkoilla paljon.

 

Reitti oli helppokulkuinen, jos meni samaa reittiä edestakaisin. Halusin kuitenkin tulla eri reittiä alas, sillä se tekee vaelluksesta vieläkin mielekkäämpää- koskaan ei tiedä, mitä uutta ja upeaa eteen osuu. Ja niin kuin kuvatkin jo kertovat, vaellus oli hieman pilvisestä ja harmaasta päivästä huolimatta upea- niin henkeä salpaavan kaunista. Istuskelin kallion lohkareella eväitä syöden ainakin tunnin. Tuolla ylhäällä oli mukava ihmetellä luonnon moninaisuutta ja omaa pienuuttaan.

 

Metsä ja luonto ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Siksi esimerkiksi viime lauantaisen Hesarin artikkeli polkujuoksusta osui ja upposi. Polkujuoksuhan harrastuksena on melko uusi käsite, mutta aivan niin kuin jutussa haastateltu Tuomas Vaherlehtokin totesi, olen myös minä juossut metsässä koko ikäni, nyt sitä vain kutsutaan polkujuoksuksi. Nimellä nyt ei väliä, kunhan saataisiin vain mahdollisimman moni innostumaan luonnosta ja metsästä. Metsällä on uskomaton voima ihmiseen- mieli rentoutuu, stressi laskee ja keho rentoutuu. Metsään ei edes tarvitse lähteä juoksemaan, kävelykin lataa akkuja.

 

Olen juossut metsässä koko ikäni, nyt sitä vain kutsutaan polkujuoksuksi. 

 

 

Muutamaan vuoteen en ole asettanut itselleni mitään urheilullisia tavoitteita. Aiemmin juoksin vähintään keväisin ja syksyllä puoli maratonin, sekä useammissa polkujuoksutapahtumissa. Tänä vuonna jänistin vain treenattavaani HCR:llä, viime vuonna juoksin vain yhdessä polkujuoksutapahtumassa… Niin ne tavoitteet muuttuvat.

 

En ole oikeastaan edes kaivannut haasteita tai tavoitteita. Jos haluaisin parantaa puolikkaan aikojani pitäisi treenaamisen olla paljon suunnitelmallisempaa. Juuri nyt nautin tästä fiiliksellä tekemisestä. Eihän tapahtumaa varten tarvitsisi aina olla edes tavoitetta, mutta kilpailuhenkisenä tunnen itseni ja viivalta lähtiessä haluan haastetta- useimmiten parantaa edellistä aikaani. Poluilla ei suoriteta, ja siksikin ne houkuttelevat enemmän kuin asvaltti- ei aikatavoitteita, vaikka haastetta maasto toki asettaakin. Metsässä juokseminen on noin 15% haastavampaa kuin asvaltilla.

 

 

Muutama viikko, tai ehkäpä jo kuukausi sitten, katsoin TV5:lta elokuvan “Everest”? Mielettömän upeat maisemat vaikkakin hurjat olosuhteet. Katastrofi elokuva, joka todisti mihin liiallinen kunnianhimon ja riskit voivat johtaa, kun vastassa on armoton luonto. Siitäkin huolimatta minulle iski kauhea vuorikuume, jonka myötä löysin itselleni uuden tavoitteen- vuorivaelluksen, 170 kilometriä ja 13 000 nousumetriä viikossa! Olen jo muutaman vuoden ajan ihaillut ystäväni Lauran reissuja Alppimentorien matkassa ja nyt vihdoin pääsen itsekin mukaan. Haastetta ei siis tästä tavoitteesta tule puuttumaan, mutta onneksi on aika treenata.

 

Spesiaalin tästä tavoitteesta myös tekee sen, että tavoitteen tarkoituksena ei ole mitata aikaa, vaan kokea jotain, mitä muistella sitten vanhana keinutuolissa.

 

 

“Kovakuntoisille vuorielämysten ystäville olemme suunnitelleet ainutlaatuisen juoksuvaelluksen Aostanlaaksossa Italiassa. Reitti sisältää pitkiä nousuja, kulkee lähellä upeita jäätiköitä ja ylittää yli 3000 metrissä sijaitsevia ilmavia harjanteita. Sään salliessa reissumme huipentuu Monte Emiliukselle (3559m ), josta aukeaa huikeat näkymät yli koko Aostanlaakson.” – Alppimentorit

 

 

Nälkä näköjään kasvaa syödessä ja upeiden kokemuksien ja elämyksien myötä sitä haluaa uusiin seikkailuihin, huikeisiin maisemiin ja korkeammalle. Innolla jo odotan tammikuussa alkavia yhteistreenejämme- tästä tulee ensi vuodelle upea projekti. Sauvarinnetreenejä ja polkujuoksua tiedossa. P.S Aarrekarttaani olin leikannut lehdestä “vuorten yli”, olisiko tämä se <3 

 

 

Aurinkoista sunnuntaita! Lähdenkin tästä metsään <3

 

Heidi xoxo