#fitspiration

by | May 10, 2017 | Exercise | 2 comments

 

Oletteko te jo huomanneet Stockmannin näyteikkunat? Olipa vain inspiroivan näköiset- aivan kuin karkkikauppa. Ihania värikkäitä treenivaatteita kevääksi/kesäksi. Treenivaatteissa kiva ulkonäkö on periaatteessa vain sivuseikka, mutta onhan se nyt kiva, että ne myös näyttävät kivoilta- etenkin, kun itsekin liikun niissä päivästä toiseen. Uusi treenitoppi, trikoot tai vaikkapa lenkkitossut motivoivat lähtemään myös lenkkipolullekin useammin. Alla muutama muu motivaatiobuusteri-vinkki 🙂

Boost Your Motivation! 

Harrasta ja tee asioita, joista tykkäät. Silloin motivaatiotakin on huomattavasti helpompi pitää yllä.

Priorisoi ja tee kalenteriisi tilaa niille asioille, jotka ovat sinulle tärkeitä. Nimittäin asioille, joista oikeasti tykkää, on helpompi myös löytää aikaa.

Väsyttää työpäivän jälkeen? Päätä lähteä pienelle lenkille- usein se venähtää huomaamatta pidemmäksi ja olo on taas pirteämpi.

Ole ennakkoluuloton ja testaa rohkeasti uusiakin lajeja. Motivaation puute saattaakin olla jämähtäminen esimerkiksi vanhaan saliohjelmaan tai aina saman lenkkipolun kiertämiseen.

Haasta itseäsi ja uskalla tulla ulos myös sieltä mukavuusalueelta. Ihmismieli, kun helposti valitsee reitin sieltä, mistä aita on matalin.

Jos yksin tekeminen ei innosta, houkuttele kaveri mukaan. Usein kaksin tai ryhmässä on aina kivempaa 🙂 Ryhmähenki tsemppaa jaksamaan silloinkin, kun yksin olisi jo luovuttanut.

Huippujengi maanantain porrastreeneissä! 

Heidi xoxo

2 Comments

    • Heidi Tainio

      Niin on! Sovin usein lenkkitreffejä ystävien kanssa kahvittelujen sijaan. Vaikka joskus siitä tosin jatketaan vielä kahvillekin 🙂
      Aurinkoista päivää sinulle 🙂
      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *