Viime vuonna, aikalailla näihin samoihin aikoihin, kävin tutustumassa Carolinan upeaan koti ateljeeseen. Voiko muuten taiteilijalle upeampaa ja inspiroivampaa näkymää olla kuin Uspenskin katedraalin korkealle kohoavat kultaiset kupolit? Carolinan töihin olin tutustunut jo vuosia aiemmin, mutta nyt kaipasin seinälleni jotain uutta. Elämässäni oli kuluneen kevään aikana tapahtunut melkoisen isoja muutoksia, mutta kerran kun muutosten pyörät olivat liikkeelle lähteneet, halusin tehdä muutoksia lähes jokaiselle muullekin elämäni osa-alueelle- aina seiniä myöden. Muutoksen myötä sitä alkaa kyseenalaistamaan asioita, arvoja, rajoja ja samalla tuntuvat lähes kaikki muutkin asiat menevän hieman uusiksi.

 

Aluksi halusin maalata vain keittiön seinät, ei mitään radikaalia, vain pientä pintaremonttia. Mutta, maalaamisen edetessä tuntui aina toinen seinä jotenkin toista “harmaammalta”. Niinpä muutosprosessi jatkui seinä seinältä ja lopulta maalattiin puhtaat pinnat myös eteiseen, olohuoneeseen ja vielä makuuhuoneeseenkin. Alkusysäyksen ja päätöksen teon jälkeen muidenkin muutosten tekeminen on paljon helpompaa.

 

Maalaamisen jälkeen tuntui etten ollutkaan maalannut vain seiniä, vaan tuntui kuin olisin maalannut koko palettini uudelleen valkoiseksi- päästänyt irti vanhasta ja luonut jotain, jonka päälle oli hyvä rakentaa taas uutta. Pikku hiljaa valkoinen pohja on saanut väriä asioista, joita olen itse halunnut ja elämääni valinnut. Uusia mahdollisuuksia on kuin tulvinut eteeni. Muutos onkin siis usein uusi mahdollisuus, liian usein vain pelkäämme tutun ja ehkä turvalliseltakin kuulostavan menettämistä. Jokaisessa hetkessä on kuitenkin mahdollisuus valita, oivaltaa uusia asioita, katsoa asioita uudesta näkökulmasta ja kaikkea voi ja pitääkin myös kyseenalaista- myös omia uskomuksia.

 

 

 

 

 

Jostain syystä tuntuu, että tämä syksy on monelle ollut, ja on edelleen, hyvinkin haastava. Ja ehkä juuri siksi fb-kaverini aamuinen päivitys sai kirjoittamaan uudelleen aiheesta. Huomaan, että ilmassa on paljon epävarmuutta ja kysymysmerkkejä. Epävarmuutta, jossa muutos ei olekaan se haastavin ja “pelottavin” asia, vaan päätöksen tekeminen, seuraavan askeleen ottaminen. Toiselle ei voi antaa valmiita vastauksia, vaan paremminkin näkökulmia. Ja joskus on vain tärkeää, että on joku joka kuuntelee. Tämä onkin myös osa-alue, joka on työssäni korostunut entisestään. Pidempiaikaisten asiakkaiden kanssa huomaan jo kasvojen ilmeestä, mikä on päivän fiilis ja millainen treeni on milloinkin paikallaan.

 

Alla oleva teksti kertoo juurikin seuraavan askeleen ottamisesta- muutoksen pelosta ja siitä, kuinka asioilla on aina lopulta tapana järjestyä, vaikkei se siltä sillä hetkellä tuntuisikaan. Ja, vaikka hyvin tietäisimme, että olemme aina selvinneet ja että muutos onkin ehkä ollut juurikin se uusi mahdollisuus, on totta kai luonnollista, että ajatus uudesta tuntemattomasta jännittää. Mutta, jotta pystymme uudistumaan, kehittymään, löytämään uusia haasteita, toteuttamaan itseämme ja unelmiamme, on uskallettava päästää irti, ja ottaa muutos vastaan. Mikään ei lopulta ole pysyvää ja sen ymmärtäminen auttaa paremmin nauttimaan hetkestä ja siitä, mitä on juuri nyt.

 

” Sometimes I feel that my life is a series of trapeze swings. I’am either hanging on to a trapeze bar swinging along or, for a few moments, I’am hurdling across space between the trapeze bars.

Mostly, I spend my time hanging on for a dear life to the trapeze bar of the moment. It carries me along  a certain steady rate of swing and I have the feeling that I’am in control. I know most of the right questions, and even some of the right answers. But once in a while, as I ‘am merrily, or not so merrily, swinging along, I look ahead of me into the distance, and what do I see?

I see another trapeze bar looking at me. It’s empty. And I know, in that place in me that knows everything, that this  new bar has my name on it. It is my next step, my personal growth, my aliveness coming to get me. In my heart of hearts I know that for me to grow to the next level, I must release my grip on the present well-known bar to be able to move to the new one.

Each time it happens, I hope that I won’t have to grab the new one. But in my knowing place, I know that I must totally release my grasp on my old bar, and for some moments in time I must hurtle across space before I can grab the new bar. Each time I do this I am filled with terror. It doesn’t matter that in all my previous hurdles I have always made it. 

Each time I am afraid I will miss, that I will be crushed on unseen rocks in the bottomless basin between the bars and which I will never climb  again…

But I do it anyway. I must. I know this is what life is about.” 

                                                                                                               -Joshua Rosenthal

 

 

 

 

Palataanpa takaisin tauluun… Hassua, mutta taulu, jota tulin ostamaan, ei saanutkaan aikaan samoja fiiliksiä kuin olin kuvitellut. Koko oli ehkä hieman väärä eivätkä väritkään sittenkään sopineet. Sen sijaan kylmät väreet nousivat iholle yllä olevasta taulusta ja viimeistään Carolinan kertoessa, mistä taulu oli saanut inspiraationsa, tiesin heti, että tässä se on- taulu, jonka haluan makuuhuoneeni puhtaalle vastamaalatulle seinälle. “All you got to do is say Yes”.

 

Ja siinä se on roikkunut vuoden päivät sänkyni yläpuolella muistuttamassa joka päivä, “ All I got to do is say Yes”- sanoa kyllä kaikille niille asioille, jotka koen tärkeiksi, joita haluan ja joita elämääni valitsen <3 Aika simppeliä, kun sen näin ajattelee, eikö?

 

Arvonnassa onni suosi Johannaa! Voittajalle on ilmoitettu 🙂 Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille <3

 

Heidi xoxo