IHANA AAMU- FLUNSSAN JÄLKEEN

by | Sep 4, 2019 | Wellbeing | 0 comments

 

Näin ihanissa maisemissa alkoi eilinen työpäivä, Vanajanlinnassa Liikkuvan Suomen kanssa. Pieni aamulenkki kävellen ja venyttelyt luonnon helmassa raittiissa ilmassa teki hyvää ennen aamiaista ja töiden alkua. Teki niin jo mieli juosta, mutta flunssan takia en ole treenannut pariin viikkoon- nyt alkaa tuntumaan siltä, että pikku hiljaa voin aloittaa ainakin jo reippaat kävelylenkit. Tuntuu kuin viimeisistä kunnon treeneistä olisi ikuisuus! Juuri, kun olin palautunut Italian reissusta, iski sitten tämä. Ei kuumetta eikä mitään nuhaa tai pientä röhää pahempaa, mutta sellainen ettei treeneihin ollut mitään asiaa.

 

Hieman harmittaa, sillä joudun jättämään tulevana lauantaina juostavan Nuuksio Classicin väliin. Olen odottanut tapahtumaa jo keväästä lähtien, mutta maraton poluilla, 6-7 tunnin rutistus, on tähän hetkeen aivan liian iso ponnistus. Onneksi viikonlopulle on tiedossa muuta kivaa ohjelmaa <3

 

MILLOIN TREENIÄ FLUNSSAN JÄLKEEN? 

 

Flunssa-aalto on kaatanut monet muutkin sohvalle ja flunssaisten treenattavienkin treeni-intoa joudun usein jarruttelemaan. Hyvin usein saankin kysymyksen “milloin voin aloittaa treenit?”. Toisen saappaisiin on tietenkin vaikea astua, mutta sairastelun jälkeen on hyvä pitää ainakin muutama terve päivä ennen treenien aloittamista- taudista riippuen jopa useampi. Flunssan jälkeen kannattaa treenaaminen aloittaa maltilla, pikku hiljaa tehoja nostaen ja ennen kaikkea omaa oloa kuunnellen.

 

Sairastamisen jälkeen ei tietenkään millään malttaisi odottaa, en minäkään!, mutta liian aikaisin aloitettu treenaaminen tuo todennäkösesti vain takapakkia toipumiselle. Ennen ensimmäistä juoksulenkkiä kannattaa oloa kuullostella muutamalla kävelylenkillä, venytellen ja kevyitä lihaskuntoharjoitteita tehden. Ei siis jatketa siitä, mihin viimeinen treeni jäi.

 

P.S Instagramin IGTV:seen @heidionthego innostuin tekemään lyhyitä 5-10 minuutin liikkuvuusharjoitteita, joissa annan tekniikkavinkkejä. Lyhytkin liikkuvuustreeni päivittäin tekee hyvää ja niistä on hyvä aloittaa treenitkin sairastelun jälkeen. Käy kurkkaamassa ja kerro, mitä tykkäät.

 

 

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *