KAURA-PORKKANASÄMPYLÖITÄ & RIISIPUUROA

by | Sep 22, 2017 | Food | 5 comments

 

Olen yrittänyt löytää tästä sairastelusta ja kotona makoilusta positiivisia puolia. Olen lukenut, katsonut treenivideoita ja leffoja, kirjoittanut, leiponut ja nukkunut päikkäreitä- siis kaikkea sellaista, mikä ei nosta sykettä tai ettei tarvitse puhua. Puhuminen, kun kuivattaa kurkkua entisestään ja aiheuttaa yskäkohtauksia. Välillä tuntuu, että yskin keuhkot pihalle. Maanantaina sain antibiootit ja astmalääkkeet. Aikoinaan jouduin käyttämään astmalääkkeitä säännöllisesti rasitusastmaan. Antibiootteja taas en todellakaan suosi  ja viime kerrasta onkin vuosia. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että oli otettava järeämmät aseet käyttöön. Living Nutritionin probiootit ovat tietysti myös käytössä.

 

Ruokahalu ei kuitenkaan ole kadonnut ja olenkin innostunut testailemaan erilaisia reseptejä- canneloneja, uuniperunoita rapu-korianterikastikkeella, tulista lohi-rapukeittoa, linssi-kasvislasagnea ja mm. spelttimannapuuroa. Tiistaina teki mieli riisipuuroa ja sämpylöitä. Googlesttamalla löysin sämpyläreseptin, jonka tuunasin kaappien sisällön mukaan sellaiseksi ettei alkuperäisen reseptin kanssa yhteistä ole oikeastaan enää kuin kaurahiutaleet, jauhojen määrä, vesi, suola ja voi.

 

Pitkästä aikaa olen ehtinyt panostaa näin ruuanlaittoon ja uusiin resepteihin. Ja, kuinka paljon siitä nautinkaan. Väistämättä mieleen nousivat ajat, jolloin lapset olivat pieniä ja olin pääasiassa kotiäitinä. Silloin laitoin ruokaa todella paljon, aina alkupaloja, pääruokia ja jälkiruokia myöden, ihan arkenakin. Keittiö oli valtakuntani ja omaa aikaani. Vieraita kävi tiuhaan tahtiin ja välillä tuntui kuin olisin pyörittänyt hotellia! Mutta ainoastaan siis positiivisessa mielessä. Oli ihana saada ulkomaille ystäviä ja perhettä kylään.

 

Mutta, mistä tietää, että viime leipomiskerrasta on liian kauan? No ainakin siitä, kun ei muista, kuinka löysää/tiiviistä sämpylätaikinan kuuluisi olla. Tai, kun pyörittelee sämpylät niin isoiksi, että taikinasta tulee ohjeen mukaisen 12-15 sämpylän sijaan seitsemän. No niin tai näin, hyviä ne ainakin olivat, koko pellillinen meni lähes samantien. Ja taikinan jätin melko löysäksi.

 

 

 

PORKKANA-KAURASÄMPYLÄT

 

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
5 dl kaurahiutaleita
0,5-1 tl suolaa
1 rkl inkiväärisiirappia (Ginger People) + loraus hunajaa
n. 2dl Myllärin hurjan viljainen sämpyläjauhoja
n. 3 dl vehnäjauhoja
2dl spelttijauhoja
2 dl porkkanaraastetta
50g sulatettua voita
päälle esim. kaurahiutaleita ja sormisuolaa
vettä

 

Liota kuivahiiva 42 asteiseen veteen. Peitä ja anna seistä lämpimässä paikassa hetki. Sekoita joukkoon kaurahiutaleet. Lisää sen jälkeen suola, siirappi ja jauhoja pienissä erissä. Lisää myös porkkanaraaste. Lisää sulatettu voi ja alusta joukkoon loput jauhot parissa erässä. Pyörittele taikina sämpylöiksi ja laita kohoamaan pellille lämpimään paikkaan. Ripottele kohotuksen jälkeen sämpylöiden päälle vettä. Sirottele pinnalle halutessasi sormisuolaa ja kaurahiutaleita. Pirskottele myös paistopellille vähän vettä, niin kuoresta tulee rapeampi. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia. Enjoy! Parhaita sämpylät ovat uunituoreina voin kanssa 🙂

 

RIISPUURO UUNISSA

2dl puuroriisiä, 1 litra mantelimaitoa, 1 tl suolaa + voita

Mittaa ainekset voideltuun uunivuokaan. Anna puuron kypsyä 175 asteisessa uunissa noin 1 1/2 tuntia. Tarjoile kanelin, voinokareen ja joko omenasiivujen tai raastetun omenan kanssa.

 

P.S Jos haluat olla mukana TRX-narujen arvonnassa, käy jättämässä edelliseen postaukseen puumerkkisi huomiseen iltaan mennessä. Voittajan julkistan sunnuntain postauksessa 🙂 Mukavaa viikonloppua!

 

Heidi xoxo

5 Comments

  1. -Sanna

    No nyt on kyllä ihan pakko viikonloppuna tehdä tuolla ohjeella porkkanasämpylöitä! Menee varmasti kuin kuumille kiville 🙂 Viikolla ei löydy millään aikaa leipomiselle mutta viikonloppuna on ihanaa kun ei ole kiire.

    Mukavaa viikonloppua!

    Reply
    • -Sanna

      Ja toivottavasti flunssa pian helpottaa!!

      Reply
      • Heidi Tainio

        Moikka Sanna,
        Suosittelen! Ja kannattaa syödä heti tuoreena, niin hyviä 🙂
        Ja kiitos, sitkeää sorttia tämä yskä, mutta eiköhän tässä olla jo voiton puolella.
        Terkuin Heidi

        Reply
  2. Kukka

    Hei, osaisitko sanoa mikä on mielestäsi vaikuttanut siihen, ettet ole enää säännöllisesti tarvinnut astmalääkkeitä? Yllättävää, että olet siitä kärsinyt ja liikut kuitenkin niin paljon ja kovilla sykkeillä. ? Itsellä on kyseiset oireet tulleet asteittain pahentuen muutaman vuoden sisällä, astma on sukurasitteena. Rasitusastmaa ilmenee kylmillä keleillä liikkuessa, keväisin siitepölyallergia myös lisääntynyt. Myös flunssat ovat pahempia kuin ennen. Ilman Ventolinea pärjään noin kesä-lokakuun ajan.. Olen reilu kolmekymppinen.

    Reply
    • Heidi Tainio

      Moikka Kukka,
      Aikoinaan tarvitsin astmalääkkeitä vain kovissa kilpailusuorituksissa. Hiihdin ja juoksin siis aikoinaan kilpaa ja etenkin talvella kylmä ilma + kova rasitus varmasti vaikuttivat asiaan. Niistä ajoista jo 20 vuotta ja siihen verrattuna nykyiset treenit ovat huomattavasti matalatehoisempia- etenkin juuri talvella. Normiarjessa tai treeneissä en koe tarvitsevani astmalääkkeitä. Nytkään flunssaisena en huomaa sen vaikutusta…. Ulkomailla asuessa kärsin myös pahoista siitepölyallergioista, mutta nekin ovat viime vuosien aikana vähentyneet.
      Mutta sulla on selkeästi pahempi kuin mulla. Saatko siitä kuitenkin apua treeneihin ja allergioihin?

      Terveisin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *