KUNTO NOUSUUN SAUVARINTEESSÄ!

by | Jul 5, 2018 | Exercise | 0 comments

 

Porrastreeni on monelle varmaanki jo tuttu juttu, mutta miten on sauvarinteen laita? Periaatteessahan se on kuin sauvakävelyä, mutta tasaisemman maaston sijaan sauvotaankin mäkiä ylös ja alas. Sauvarinteeksi kannattaa valita mäki, joka ei ole liian jyrkkä. Loivemmat pätkät voi aina halutessaan juosta. Aloita harjoitus kuitenkin maltilla ja anna sykkeiden laskea alastulossa niin, että uuteen nousuun lähtiessä sykkeet ovat tarpeeksi matalat. Muista tässäkin treenissä alkulämmittely, esimerkiksi sauvakävelyä ja liikkuvuusharjoitteita.

 

Sauvarinnetreeni on yksi ehdottomasti tehokkaimmista intervallitreeneistä. Ylämäkeä sauvoessa sykkeet nousevat, ja vastaavasti alaspäin rennosti kävellessä sykkeet laskevat ja tasaantuvat. Juuri tämä sykkeiden vaihtelu on intervallitreenien tarkoitus, jonka ansiosta kunto kohenee nopeastikin. Rinnettä ei edes tarvitse juosta ylös, sillä sykkeet nousevat jo reippaasti kävellessä. Sauvojen avulla myös ylä- ja keskivartalo pääsevät tehokkaasti töihin.

 

 

Sauvarinnesauvan mitta voi olla sama kuin sauvakävelyssä, mutta tämä on hieman makuasia. Itse tykkään treenata hieman pidemmällä sauvalla, mutta tärkeää on, että sauvoja käytetään kunnolla- koko vartalo tekee työtä! Sauvoja ei töpötetä edessä tai raahata perässä, vaan käsi työnnetään taakse. Samanaikaisesti päkiän kautta ponnistetaan ylös ja eteenpäin, jolloin vauhti pysyy reippaana.

 

 

Sauvarinnetreeni onkin myös erinomainen harjoittelumuoto niille, jotka eivät syystä tai toisesta halua/pysty juoksemaan, mutta jotka haluaisivat kuitenkin nostaa aerobista kuntoa. Mäkiä ylös sauvoessa, käsiä kunnolla käyttäen ja päkiän kautta kunnolla ponnistaen, vauhti kiihtyy, sykkeet nousevat ja koko vartalo tekee töitä. Sauvojen avulla myös ryhti pysyy hyvänä ja keskivartalon kannatus on helpompi säilyttää jyrkemmässäkin ylämäessä.

 

 

 

Valkeakosken visiiteillä suuntaan lähes aina Korkeakankaalle. Talvella mäkisessä maastossa hiihdetään ja näin kesällä laskettelurinne on paras mahdollinen sauvarinnetreeniin. Eilen aamulla kävelin alkulämmittelyksi reippaasti ylävitosen mäkiä ristiin ja rastiin. Sen jälkeen siirryin laskettelurinteeseen sauvomaan rinnettä ylös ja alas. Pieni vesisade ei haitannut ollenkaan. Puiden ylle laskeutuva usva oli itse asiassa todella kaunis vaikken näihin kännykkäkuviin sitä oikein saanutkaan vangittua.

 

On se vain rankkaa- varsinkin, kun kevään aikana omat treenit ovat menneet enemmän ja vähemmän mukavuusalueella. Useammankin kerran ylöspäin noustessa päätin, okei, tämä on sitten viimeinen nousu, mutta sykkeiden laskiessa mäkeä alaspäin kävellessä nousun rankkuus unohtui, ja pian sauvoin jo uudelleen rinnettä ylöspäin. Lopulta viihdyin laskettelurinteessä melkein kaksi tuntia. Nousumetrejäkin kertyi lähes 600m! Kylläpä vain olenkin kaivannut näitä kovempia treenejä.

 

 

Viime viikolla sain uuden Suunto 9:n- multisport GPS-kellon, joka on suunniteltu urheilijoille ja seikkailijoille. Akunkesto kellossa on jopa 120 tuntia GPS-mittauksella, ja siksi se soveltuu erinomaisesti esimerkiksi ultramatkoille, jotka vaativat niin kellolta kuin juurikin akulta paljon. Kellossa on myös yli 80 urheilutilaa, rannesykemittaus, GPS reittinavigointi, unenseuranta sekä mm. auringonnousu- ja laskuajat sekä myrskyhälytys.

 

Aivan kuin lapsi karkkikaupassa olen hypistellyt kelloa koko viikon, ja malttamattomana odottanut sen testiin pääsyä. Lonkankoukistajan vaiva alkaa pikku hiljaa olla selätetty, mutta juoksun kanssa otan vielä varovaisesti. Sauvarinnetreenissä ei tule yhtä rajua juoksun tuomaa iskutusta, siksi se on jalkaystävällisempi ja hyvä harjoitus aloittaa ennen varsinaisia juoksutreenejä.

 

Olen saanut taas paljon kyselyjä viime vuotisista kaikille avoimista sauvarinnetreeneistä, ja nyt tulevana syksynä olen luvannut vetää ainakin muutamat treenit. Kerron niistä lisää, kun päivät selviävät. Oikein reippaita kesäpäiviä kaikille 🙂

 

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *