LOPULTAHAN KAIKKI HALUAVAT VAIN OLLA ONNELLISIA

by | Apr 19, 2018 | Wellbeing | 6 comments

 

 

Viime viikonloppu oli yhtä auringonpaistetta. Liikuntaa sen eri muodoissa- pitkä kävelylenkki ystävän kanssa, joka päätyi terassille fiilistelemään auringonlaskua. Aamulenkki auringonnousussa juosten ja pyöränkin kaivoin vihdoin talven jäljiltä esille. Kevät on ihanaa aikaa- uuden kasvua.

 

Ystävän suosittelemana katsoin myös edesmenneen filosofi, kirjailija/puhuja Wayne Dyersin YouTube elokuvan “Shift– Positive Attitude”. Elokuvan juoni kietoutuu hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten arkeen, toisten huomioonottamiseen, positiivisuuden ja ylipäätään elämän tarkoituksen ympärille. Ja niin kuin hän elokuvassa toteaakin, lopultahan kaikki haluavat vain olla onnellisia. Nauttia elämästä ja osata elää hetkessä, niin ettei koko ajan tavoittelisi jotain muuta kuin, mitä jo on, tai jotain muuta kuin, mitä tapahtuu juuri nyt. Kyseessä ei siis ole aivan perinteinen jenkkileffa- suosittelen katsomaan.

 

Menneisyys on muokannut todellisuuden sellaiseksi kuin se nyt on, mutta jokaisessa hetkessä on mahdollisuus valita uudelleen. Mennyt on mennyttä eikä tulevaisuudesta voi tässä hetkessä vielä tietää. Siksi on ehkä hullua tehdä suunnitelmia liian pitkälle tulevaisuuteen. Jokaisella valinnalla tässä hetkessä, on kuitenkin vaikutus tulevaisuuteen. Oma elämä, oma valinta! Valintojen ei tarvitse olla isoja, pienilläkin muutoksilla on kauaskantoiset vaikutukset. Aivan kuin perhosefektissä.

 

Perhosvaikutus eli perhosefekti (engl. “butterfly effect”) on kaaosteoriassa käytetty vertaus siitä, että perhosen siivenisku maapallon toisella puolella voisi saada aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa. Laajemmin ja tarkemmin se käsitetään epälineaarisessa järjestelmässä olevaksi ominaisuudeksi, jossa pienet muutokset alkutilassa tai välivaiheissa aikaansaavat suuria muutoksia tapahtumassa. Perhosefektissä kaaoottisuus syntyy kun muutoksen koko ei ole verrannollinen sen määrään vaan erot kasvavat ”korkoa korolle”, jolloin pienikin muutos tai häiriö voi aikaansaada suuria vaikutuksia.

 

Our purpose in life isn’t to arrive at a destination where we find inspiration, just as the purpose of dancing isn’t to end up at a particular spot on the floor. The purpose of dancing- and of life – is to enjoy every moment and every step, regardless of where we are when the music ends.

 

Dyersin mukaan elämän tarkoitusta ei sen kummemmin tarvitse miettiä, kunhan yrittää elää neljän hyveen mukaisesti. Kunnioittamalla toisia, mutta tietenkin myös itseään ja omia arvojaan. Olemalla rehellinen ja ystävällinen, sekä avuliainen toisia kohtaan. Toisen onni ei ole itseltä pois- päinvastoin. Hyvä kiertää. Toisia kunnioittamalla, auttamalla ja olemalla ystävällinen saamme takaisin pyytämättä.

 

 

If you can’t do great things, do small things in a great way. Don’t wait for great opportunities. Seize the common, everyday ones and make them great.

 

 

 

 

PIENI ELÄMÄN “TO DO- LISTA”

 

Löydä ja seuraa intohimoasi. Se löytyy elämällä ja kokeilemalla erilaisia asioita. Uskalla kokeilla niitäkin, jotka saattavat viedä sinut ulos mukavuusalueelta. Emme kadu asioita, joita olemme tehneet, vaan niitä, jotka olemme jättäneet tekemättä.

 

Kiitä kaikesta. Ole kiitollinen kaikesta siitä mitä sinulla jo on, sillä kiitollisuus lisää kiinnostusta tätä hetkeä kohtaan. Ole kiitollinen polustasi, myös sen sivupoluista, vaikka sillä hetkellä ei sen tarkoitusta ymmärtäisikään. Päästä irti asioista, joihin et voi vaikuttaa. Mutta onneksi on paljon niitäkin joihin voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa, ihan joka hetki. Jokaisessa hetkessä on mahdollisuus valita toisin.

 

Naura ja iloitse. Usein onnea haetaan ulkopuolelta, vaikka todellinen onnellisuus on jo meissä itsessämme. Onnellisuus lähtee omasta ajattelutavasta ja siitä, miten kohtelemme itseämme ja toisia, ja miten viihdymme itsemme kanssa. Ilo on jo sisällämme, ulkopuolellamme olevat asiat saavat sen vain heräämään.

 

 

Attempting to do something, even if it doesn’t succeed, is inspiring because we don’t tend to regret what we do, we regret what we didn’t do. Even following a futile attempt, we’re inspired because we know that we gave it a shot. It’s wondering whether we should or shouldn’t try something that leaves us feeling stressed and incomplete.

 

 

Heidi xoxo

6 Comments

  1. Paula

    Niin kaunis kirjoitus taas , aina pitäisi pysähtyä ja miettiä juuri noita asioita , joista niin hyvin kerroit!

    Reply
    • Heidi Tainio

      Oi kiitos Paula <3 Mukava jakaa positiivisia juttuja, joita matkalle tulee. Kannattaa katsoa tuo elokuva. Tekstitystä ei tosin taida saada, mutta ei mielestäni vaikea englanniksikaan. Oikein mukavaa viikonloppua!
      Terkuin Heidi

      Reply
  2. Milla

    Kiitos ihanasta kirjoituksesta! Katson myös tuon leffan ihan varmasti ? Nuo neljä ohjetta kiteytti ihan just omat ajatukset, mut en olis niitä noin hyvin osannut sanoa. Tää sun blogi on niin paras, annat niin paljon ajattelemisen aihetta ja sun kuvat on myös ihania!

    Reply
    • Heidi Tainio

      Moikka Milla,
      ja kiitos, ihana kuulla <3 Suosittelen katsomaan, oikein hyvä. Olen katsonut sen jo pariin otteeseen. Jokaisella kerralla saa aina jotain uutta 🙂
      Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa!
      Terveisin Heidi

      Reply
  3. Vili

    Kiitos leffavinkistä! Shift oli todella inspiroivaa katsottavaa. Myös tästä blogista saa mukavasti innoitusta ja oivalluksia matkan varrelle.

    Reply
    • Heidi Tainio

      Moikka Vili,
      Hei kiva juttu, ja kiva, että katsoit 🙂
      Kiitos paljon , mukava kuulla <3
      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *