MALTTIA KAUDEN ENSIMMÄISILLE HIIHTOLENKEILLE

by | Dec 3, 2022 | Ski | 0 comments

 

 

Hyvä on hiihtäjän hiidellä, vaikka latua olisi vasta alle kilometri! Näin iloitsin viime viikolla, tämän kauden ensimmäisellä hiihtolenkilläni, jolloin Oittaalle avattiin ensilumenladut. Innokkaimmat hiihtäjät olivat tietenkin heti paikan päällä, myös minä! Lounastauollakin ladulla oli vilskettä. Hiihtelin kuitenkin rauhakseltaan, sukselta toiselle liutellen. Hiihtäessä sitä vaipuu samanlaiseen omien ajatusten kuplaan kuin juoksulenkillä.

 

 

TAUON JÄLKEEN MALTILLA LIIKKEELLE

 

Juosten kahville- podcastissa minulta kysyttiin, miten palata juoksuharrastuksen pariin, jos edellisestä juoksulenkistä on aikaa. Maltilla ja rauhallisesti, kevyttä juoksua ja kävelyä vaihdellen, pikku hiljaa lajin pariin palaten. Silloin aloittaminen on helpompaa ja mielekkäämpää, ja todennäköisyys onnistumiselle on korkeampi. Anna keholle aikaa keholle totutella niin uuteen ärsykkeeseen kuin lajiin. Elämä ja elämäntilanteet muuttuvat, liikuntaharrastukset ja tavoitteet siinä mukana. Siksi ei kannata verrata itseään ja omia suorituksiaan siihen, mitä on joskus nuoruusvuosina tehnyt- ja vielä vähemmän kannattaa omia tekemisiä verrata toisten tekemiseen. Jokainen on omalla polullaan omassa vaiheessaan. Uskon myös, että kaikenlainen liikunta on helpompi pitää säännöllisenä ja osana omaa elämäntapaa, kun sitä tekee ilon kautta. Armollisuutta siis aloitukseen.

 

Saman vinkin annan myös kesätauon jälkeen ladulle lähdettäessä: rauhallisesti ja tunnustellen, miltä tuntuvat suksi ja lumi jalan alla. Maltilla tekniikkaan keskittyen, sillä tasapainottelu suksen päällä saattaa kauden ensimmäisillä hiihtolenkeillä tuntua huteralta ja sykkeetkin aluksi nousta normaalia korkeammiksi. Ei hätää, sieltä se taas lähtee. Suorittamisen sijaan suosittelen fiilistelemään talven tuntua ja lumista maisemaa. Hiihto on kokonaisvaltaista, niin keholle kuin mielelle. Ei kannata aliarvioida luonnon positiivista vaikutusta ihmiseen.

 

Torstaina kävin hakemassa perinteisen sukset huollosta (on muuten erinomaista palvelua Oittaan Hiihtocenterillä) ja testasin samalla, mitä lonkka tykkää luisteluhiihdosta. Iloitsin, sillä luisteluhiihto ei aiheuttanut kehossa ainakaan mitään negatiivisia tuntemuksia. Hiihto onkin erinomainen oheisharjoittelun muoto ihan kenelle vain, mutta etenkin juoksijalle. Jalat saavat “lepoa” iskutuksesta, mutta hapenottokyky ja kestävyys paranevat. Hiihto vahvistaa kokonaisvaltaisesti ihan koko kehon lihaksistoa. Monipuolisuus ja erilaiset ärsykkeet tekevät hyvää niin keholle kuin myös mielelle.

 

Vuosien saatossa, kantapäänkin kautta, olen oppinut kuulostelemaan kehon viestejä ja ottamaan koppia varhaisessa vaiheessa. Se ei aina ole helppoa, mutta koska tavoite on liikkua läpi elämän, kannattaa viestejä kuunnella tarkalla korvalla. Vaikka yhtä lajia ei pystyisikään harrastamaan, löytyy varmasti monta muuta liikunnan muotoa, mitä pystyy tekemään. Omalla asenteella on iso vaikutus.

 

PS. Jos kaipaat hiihtoon tekniikkavinkkejä tai olet uusi lajin parissa, suosittelen ottamaan muutaman hiihtotunnin. Jo yhden tunnin aikana oppii paljon ja muutamilla tekniikkavinkeillä tulee hiihdosta vieläkin mukavampaa. Kysy lisää hiihtotunneista [email protected].

 

Nautitaan lumesta, talvisesta fiiliksestä, ulkoilusta, hiihdosta, olemisesta, pienistä arjen iloista & hetkistä <3

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

Millä karvapohjasuksella hiihdän juuri nyt? Lue tästä.

 

Heidi xoxo

 

 

 

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *