MERINOVILLAA PÄÄSTÄ VARPAISIIN

by | Dec 14, 2018 | Exercise | 85 comments

 

Mukava pikku pakkanen on vihdoin taas täällä, ja aika katsastaa talvisempaan treenivaatekaappiin. Melko samoilla vaatteilla, itse asiassa täysin identtisissä, olen kuvienkin perusteella treenannut viimeiset pari vuotta. Salomonin takki ja tuulenpitävät hiihtohousut, Kari Traan merinovillapaita ja Zeropointin hiihtosukat. Juuri muuta en talviulkoiluun tarvitsisikaan.

 

Samoilla vaatteilla voi aivan hyvin harrastaa lajia kuin lajia, enkä esimerkiksi osta juoksuun tai hiihtoon erillisiä treenivaatteita. Samat sopivat erinomaisesti molempiin lajeihin.

 

Olipa kyseessä sitten hiihto, juoksu, joku muu talviurheilulaji tai vaikka ihan vain ulkoilu ja pulkkamäki, löytyy päältäni todennäköisemmin merinovillaa- usein jopa päästä varpaisiin. Merinovilla lämmittää kehoa viileämmälläkin kelillä, enkä sen ansiosta tarvitse ulkotreeneihinkään monia eri vaatekerroksia. Useimmiten tarkenen liikkua, ainakin näissä Etelä-Suomen talvikeleissä, pelkkä merinovillapaita treenitakin alla. Viime viikolla hiihdin jopa vain merinovillapaidassa, kun treenitakki sattui aamulla töihin lähtiessä jäämään kotiin. Hyvin tarkenin.

 

 

Merinovilla siirtää kosteuden tehokkaasti pois iholta, hengittää hyvin ja kaikenlisäksi se tuntuu mukavalta iholla. Viileämmillä ilmoilla se pitää ihon lämpöisenä ja lämpimämmillä keleillä sillä taas on päinvastainen vaikutus. 

 

 

Merinovillaa päästä varpaisiin! Zeropointin hiihtosukissakin 50% merinovillaa <3

 

 

Kari Traan merinovillapaita ja pitkikset ovat olleet jo tämän(kin) syksyn ja alkutalven suosikkejani. Merinovillapaita onkin vilahdellut siellä täällä kuvissani ja videoilla, mutta kovassa käytössä ovat molemmat myös aivan kotioloissa. Merinovillan “pesu”, kun on vielä niin äärimmäisen helppoa- tuuletus riittää ja pesu vain silloin tällöin.

 

 

Merino ei myöskään kutita kuten esimerkiksi villa, ainakaan oman kokemukseni mukaan, ja siksi se tuntuu päällä entistä mukavemmalta.

 

 

 

Onko merinovilla sinulle tuttu?

Kommentoi alle maanantaihin 17.12 klo 21 mennessä, ja olet Kari Traan Rose pipon arvonnassa mukana! Sama pipo kuin näissä kuvissani, mutta harmaana. Kurkkaa myös Instagramiini @heidionthegosiellä arvonnassa koko tämä ihana Kari Traa merinovilla Rose-kerrasto!

 

Heidi xoxo

85 Comments

  1. Fanny

    On tuttu

    Reply
  2. Camilla

    Juuri ostin Kari Traan harmaan merinovillakerraston, ja olen rakastunut! Niin ihana päällä ja pitää lämpimänä säällä kuin säällä 🙂 Itse juoksen ulkona läpi talven, joten kunnollinen kerrasto tuli tarpeeseen ja inspis juuri KT:n ostamiseen tuli sun blogista!

    Reply
  3. Maria

    Merinovillaset sortsit juoksutrikoiden alle löytyy mutta täydentäis pipokin menoa mukavasti ❄️❄️❄️

    Reply
  4. Nelliina

    Ei ole itselläni ollut yhtään merinovilla-asua, mutta kehuja olen siitä kuullut. Mukana.

    Reply
  5. Airi

    On tuttu, omistan vetoketupoolon ja alushousut.

    Reply
  6. Johanna

    On tuttu.

    Reply
  7. Maija

    Sanana tuttu, mutta ei käytössä. Pipolla olisi kiva testata!

    Reply
  8. Mira

    Ei ole tuttu ?

    Reply
  9. Johanna

    Kari traan merinovilla asut on ihania, paita ja housut löytyy pipo vielä puuttuu.

    Reply
  10. Minttu

    Tämä olis kuulemma se paras pipo laduille, joten into pinkeänä mukana!

    Reply
  11. Anneli

    Kari Traalta ne eivät ole tuttuja, mutta yksi kaulaliina mulla on merinovillaa, kun liikun läpi talven pyörällä asioille ja se lämmittää tosi paljon. Reuma tietenkin vaikuttaa siihen, että oon vilukissa.

    Reply
  12. Ellen

    Olen kuullut merino illasta paljon hyvää ja tiedän miten se eroaa normaalista villasta. Itselläni ei ole kuitenkaan koskaan ollut siitä valmistettuja vaatteita.

    Reply
  13. Hanna Kooooo

    Kalsarit löytyy kyllä. 😀 eli on tuttu.

    Reply
  14. Niina Kurkela

    Ei ole tuttu, mutta paljon kehuja oon kuullut sekä merinovillasta että Karitraasta, olisi super ihana samalla kerralla tutustua molempiin 🙂

    Reply
  15. Lotta

    Erittäin tuttu! Lenkillä viileemmillä ilmoilla korvia paleltaa lyhyen pipon takia, joten tuo olisi enemmän kuin tarpeen 🙂

    Reply
  16. Pirketta

    Ihan parhaita nämä KT merinovillaisett

    Reply
  17. Outi

    Rakas joulupukki, Edellinen merinosetti alkas olla siin kunnossa et uudelle on tarvetta 🙂

    Reply
  18. Suvi

    Ei ole

    Reply
  19. Inka

    En omista yhtäkään merinovilla-tuotetta, mutta tunnen sen teoriassa :D!

    Reply
  20. Salli

    Minulle ei ole tuttu merkki.Mukaan arvontaan

    Reply
  21. Susanna Posti

    Merinovilla on tuttu mutta itsellä ei sitä ole vielä

    Reply
  22. JonskuT

    On tuttu, kaupoissa olen hipelöinyt
    Olisi varmasti lämmin ulkoilessa poikani kanssa.

    Reply
  23. Anne

    Tuttu, ihana materiaali sekä ulkoiluun että kotioloissa!

    Reply
  24. Kati

    En omista mitään merinovillasta valmistettua, mutta tahtoisin omistaa!

    Reply
  25. Mari

    Housut ja paita löytyy jo mutta pipo puuttuu 🙂

    Reply
  26. Hanna

    Olispa mahtava kotiuttaa tämmönen pipo, tulis kyllä ahkeraan käyttöön ??

    Reply
  27. minttu47

    Ei ole vielä

    Reply
  28. Hiisukas

    On ollut suunnitelmissa/toiveissa, mutta vielä en omista yhtään tuotetta.

    Reply
  29. Matilde

    On tuttu, mutta itselläni ei ole merinovillaisia vaatteita.

    Reply
  30. Minna

    Tuttu, ihania tuotteita!

    Reply
  31. Maarit

    Merinovillaiset aluspaidat käytössä ja käy minkä tahansa puseron alle. Kari Traa on ollut haaveissa jo pidemmän aikaa kun koko kerrasto olisi vähitellen talveksi hankittava.

    Reply
  32. tiiu

    Parit merinovillaiset sukat löytyy

    Reply
  33. Terhi J.

    On tuttu.

    Reply
  34. Anu

    Haaveillut olen just tästä kerrastosta lasketteluun, kokeillut vielä en. Olis ihana! ?

    Reply
  35. Clara

    Yksi merinovillapaita käytössä ja se on yksi kesto suosikeista näin talvella!

    Reply
  36. Henna

    Tuttu on mutten omista tuotteita vielä.

    Reply
  37. Anne

    Tuttu ihanuus❤.

    Reply
  38. jannna

    Merinovilla materiaalina on tuttu, mutta en ole itse päässyt vielä kokeilemaan.

    Erityisesti kiinnostaa tuo, että se ei kutita – toisin kuin villa yleensä.

    Reply
  39. Riiti

    Sukat ja tuubihuivi löytyy ja ne ovat ihan parhaat.

    Reply
  40. Liikettä ja Lepoa

    Ehdottomasti mukana arvonnassa niin täällä kuin instan puolella! ? Erityisesti läpi vuoden juoksevana tuo kerrasto kiinnostaa. Se toimisi myös lasten kanssa ulkona touhutessa. Pitkään olen haaveillut kerraston hankkimisesta, mutta säästeliäänä äitinä käy usein niin, että priorisoin lasteni pukeutumisen enkä raaski ostaa itselleni mitään ylimääräistä.

    Reply
  41. Atoopikko

    Merinovilla sinänsä ei ole yhtenäinen villalaatu – laatueroja esiintyy. Olen atooppinen, ja kokemukseni mukaan merinovilla sopii toisinaan, toisinaan ei. Suurin osa villavaatteistani on cashmereä. Kari Traan merinovilla sopii varsin hyvin. Mukana.

    Reply
  42. susanna_

    On tuttu. Sinun vinkeilläsi tutustuin juuri Kari Traan merinovillakerrastoihin ja heti ekasta käyttökerrasta olin myyty! Nyt on useampi setti itsellä ja buffi. Aivan huiput! 🙂 pipo vielä puuttuu.. 😉

    Reply
  43. Minna

    Merinovilla tuotteet on kyllä hyvä sijoitus. Panta löytyy, mutta ei pipoa.

    Reply
  44. Mymmeli

    Aivan ihana setti, olisi varmasti ihanan lämpöinen ! 🙂 On tullut tutuksi.

    Reply
  45. Ammi

    KT pipo vielä puuttuukin, muita merinovillaisia, treenivaatteita ja asusteita on jo käytössä. Vahva suositus tälle brändille, laatu on hyvä ja ne vielä näyttääkin hyviltä.

    Reply
  46. Sarde

    Oon hurahtanut merinoon!!!

    Reply
  47. Niksu

    Kyllä on. Vaimolle tuon pipon antaisin!

    Reply
  48. Emilia H

    Ei ole vielä tuttu, joten enemmän kuin mielelläni kokeilisin! 🙂

    Reply
  49. Laura

    Merinovilla kerrasto sekä buffi löytyy, mutta pipo on hankintalistalla.

    Reply
  50. Ella

    Olispa ihana!

    Reply
  51. Titta Pulkkinen

    Olen haaveillut jo pitkään Kari traan merinovilla vaatteista, pitäisi vain siirtää ostoslistalta hankintaa. ❤️

    Reply
  52. ansu

    Vain nimenä tuttu.

    Reply
  53. klaara

    Tuttu ainoastaan mainoksista Kunto+ lehdessä

    Reply
  54. Anniina Lång

    Lapsellani on merinovillavaatteita 🙂

    Reply
  55. Heidi

    Lämpimiä ja kauniita yhtäaikaa nämä Kari Traan tuotteet.

    Reply
  56. Hanna Kokko

    Ehdottomasti mukana arvonnassa, kun uusi treenipipo hakusessa ja tätä jo olen hypistellyt, mutten vielä raaskinut ostaa ?

    Reply
  57. Hanna L.

    Ei ole tuttu. Mutta olen kuullut paljon hyvää niistä ?

    Reply
  58. Minna

    On tuttu, hyväksi todettu tuote. Mukana arvonnassa

    Reply
  59. Janita

    Mä ostin viime talvena ekan merinovillakerraston juurikin Kari traalta ja siitä on tullut kyllä ehdoton lemppari! Iso plussa siitä miten helppo se on “pestä” 🙂

    Reply
  60. Mirja

    Tuttu materiaali. KT kerrasto käytössä juoksussa kuin muussakin ulkoilussa. Pipo kyllä puutuu, joten ?????? että voittaisin sen. Hyvää joulun odotusta.

    Reply
  61. Hanna

    Merinovilla on kerrastossa tuttu ja ihana materiaali! Mielelläni kokeilisin tuota pipoa, jo pelkästään senkin vuoksi, että vuosia vanha BjörnBorgin hiihtopipo alkaa tulla tinsä päähän.

    Reply
  62. Eva

    Eipä oo kovin tuttua, mutta uskoisin itselläni olevan kovasti käyttöä merinovillaisille tuotteille näin talviaikaan. Ulkoilu on niin parasta!

    Reply
  63. Suvi

    On tuttu shortsien muodossa.

    Reply
  64. Minna

    Oikein ihana tuttavuus onkin!

    Reply
  65. Maija

    Kauluri on ollut merinovillaa.

    Reply
  66. anna s.

    Itse en omista mitään merinovillaa, mutta pojallani on jotain 🙂 Mukana arvonnassa 🙂

    Reply
  67. piitu

    En itse omista mitään merinovillaista mutta kuullut olen kyllä siitä.

    Reply
  68. sarita

    Merinovillaisia sukkia ainakin löytyy!

    Reply
  69. hilkka

    On tuttu, olen käyttänyt 🙂

    Reply
  70. Sarianna

    On tuttu, kaikilla perheenjäsenillä merinovillavaatetta

    Reply
  71. Venla

    On tuttu, merinovillakerrasto on suosikkini syksyllä ja talvella ulkoillessa!

    Reply
  72. Outi

    Vilukissalle tuttua ulkoiluun ja sisällä oloasuksi ❤️ Niin ihanuuksia!

    Reply
  73. Taija

    Merinovilla on mahtava materiaali ja KT-pipo olisi ihana!

    Reply
  74. ese

    Tuttua on.

    Reply
  75. Tiina

    On tuttu ja merinovillainen kerrasto ihan ehdoton juttu talviliikkumiseen olipa laji sitten ratsastus, juoksu, murtsikka tai telemark-hiihto.

    Reply
  76. Jenna Sinko

    Merinovillaa löytyy sekä aluskerrastosta että sukista, mutta pipossa uusi tuttavuus.

    Reply
  77. Päivi

    On tuttu ja aivan ihana& ehdoton talvipukeutumiseen ja liikkumiseen ulkoilua rakastavalle❤ Niin ihana oisi saada! Mukana molemmissa arvonnoissa.

    Reply
  78. Hanne

    On tuttu ja ykkösjuttu sekä talviliikunnassa että moottorikelkkailussa.

    Reply
  79. Diva

    Mulla on ehkä yhdet pitkät kalsarit merinovillaa. Tätä Karitraan kuviota olen aina ihaillut, mutta mulla ei ole sitä vielä.

    Reply
  80. Diva

    Yhdet pitkät kalsarit taitaa olla! Mutta tätä Karitraan kuviota olen aina ihaillut.

    Reply
  81. Helssunen

    Ei ole tuttu mutta paljon kehuja olen kuullut.

    Reply
  82. Masentuneen äiti

    Ystävälläni on ollut tuotteita, mutta itsellä ei koskaan ole ollut varaa ostaa merkkituotteita 🙂

    Mukana arvonnassa

    Reply
  83. Petri

    On tuttu, omistan merinovilla alusasuja ja sormikkaat.

    Reply
  84. Eve_

    Ei ole tuttu!

    Reply
  85. Nimetön

    Itsellänikään ei ole eri lajeihin eri vaatteita, vaan samanlaisia vaatteita käytän eri urheiluun. Merinovilla varmasti olisi hyvä kun se lämmittää. Itse yleensä aina kauhea vilukissa.

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *