Viime postauksessa kerroin kesälomaretkestämme Saariselälle. Saariselkä oli upea tunturi- ja järvimaisemineen näin kesälläkin. Pitkiä vaelluksia, maastopyöräilyä ja ihan vain olemista. Olen kuitenkin iloinen, että saimme mahdollisuuden tutustua myös Norjan luontoon. Niin kaunista. Sinne haluan paremmalla ajalla uudelleen.

 

Ajatuksenamme oli tosin ajaa ihan vain Nuorgamiin, kahville Suomen ja koko EU:n pohjoisimpaan osaan ja samalla tutustua Pulmankijärven maisemiin. Seikkailu vei kuitenkin mennessään, ja Pulmankijärven ympäristöön tutustuminen vaihtui yllättäen 24tunnin Norjan reissuun. Rajalla ei meidän lisäksi ollut kuin muutama auto, ja negatiivisten koronatestitulosten jälkeen pääsimme ajamaan rajan yli kohti Jäämerta. Samalla se oli ensimmäinen kertani Norjassa. Vaihtuvia maisemia ihaillessa mietin, miksi sitä useimmiten suunnittelee reissuja maailman ääriin, vaikka suhteellisen läheltäkin löytyy näin upeita paikkoja.

 

Koronatestituloksia odotellessa googlailin, minne mennä ja mitä nähtävää lähistöllä olisi. Alue oli meille molemmille täysin uusi, ja aivan randomisti valitsimme kartasta ensimmäiseksi kohteeksi Tanan ja sitten Båtsfjordin kalastajakylän. Ainoa toiveemme näin lyhyelle reissulle oli uida Jäämeressä. Suunnitelmissamme oli tehdä vain päiväreissu, mutta jos sopiva paikka löytyisi, olimme valmiita jäämään yöksi.

 

Tanassa pysähdyimme nopeasti vain tankilla ja ostamassa hieman evästä. Huoltamon katkarapupatonki osoittautui todella maukkaaksi. Ensimmäinen varsinainen pysähdyksemme oli Høyholmenin levähdyspaikka, n. 40km päässä Tanasta. Päätieltä kääntyi kolmen kilometrin pituinen avara, täysin puuton tie, jonka päässä avautui upea hiekkaranta (3 ensimmäistä kuvaa). Jätimme auton sivuun ja kävelimme rantaviivaa pitkin. Ääneen ihailimme tuulessa huojuvia heiniä, pauhaavaa merta ja horisontissa siintäviä lumisia vuorenhuippuja. Rannalla ei ollut ketään muita. Tanavuonon suu on luonnonsuojelualuetta ja siellä voi nähdä jopa hylkeitä. Tuuli oli kuitenkin niin kova ja kylmä ettei uinti meressä saanut kummaltakaan kannatusta. Päätimme jatkaa ajamista eteenpäin.

 

Seuraavaksi ajoimme Båtsfjordin kalastajakylään. Auton ikkunasta maisemia ihaillessa ajantaju hävisi, enkä muista tarkalleen, kuinka kauan matka sinne kesti. Tie oli hyvä ja liikennettä todella vähän. Siellä täällä näkyi söpöjä mökkejä, asutus oli harvaa. Maastosta tuli mieleen hieman Islanti. Båtsfjordissa merivesi oli uskomattoman sinistä, mutta sopivaa uimapaikkaa ei oikein löytynyt.

 

Båtsfjord olikin hetkessä kierretty. Joimme kahvit, ehkäpä kalastajakylän ainoassa kahvilassa, ja päätimme jatkaa matkaa. Tästä ei päässyt ajamaan enää pohjoisemmaksi ja uudeksi suunnaksi otimme Berlevågin. Maisemat matkalla Berlevågiin olivat huikeat. Ilma oli vaihteleva- välillä satoi, välillä paistoi. Upeita sateenkaaria. Tie kulki aivan merenrantaa pitkin. Jo sen takia kannatti tehdä reissu pieneen kalastajakylään, vaikka muuten itse kylässä ei juuri nähtävää ollutkaan. Hotelliakaan ei oikein meinannut löytyä. Raja Norjan ja Suomen välillä sulkeutuu klo 20, eli tuli jo hieman kiire tehdä päätöksiä yöpymisen suhteen.

 

 

 

LÖYTÖ- KONGSFJORD GUEST HOUSE 

 

Viimeinen oljenkorsi majoituksen suhteen oli jo menomatkallamme Berlevågiin huomiomme kiinnittänyt kaunis puutalojen rykelmä, joka osoittautui hotelliksi. Ehdimme majatalolle juuri ennen seitsemän sulkemisaikaa, ja kuin sattumankauppaa löytyi meille vielä yksi vapaana oleva huone. Mukana meillä ei ollut kuin muutamat vaihtovaatteet. Jätimme vähäiset varusteet huoneeseen ja lähdimme päivän ajamisen jälkeen kävellen tutustumaan Veinesin ja Kongsfjordin lähiseutuun. Hotellin ystävällinen henkilökunta kertoi meille paikan historiasta ja antoi meille alueen kartan. Kartasta saimme hieman ajatusta, mitä kaikkea ympäristöstä löytyikään. Näin pieni paikka ja niin paljon kaikkea.

 

Illan reitti ei ollut kuin 6km pitkä, mutta aikaa saimme siihen kulumaan todella kauan. Kongsfjordin majatalo oli toisen maailmansodan aikaan ollut saksalaisten tukikohta, ja siksi talot ovat lähiseudun ainoat rakennukset, jotka säästyivät polttamiselta. Vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvulta. Maastossa näkyi edelleen sodanaikaisia linnoituksia ja valleja. Tuntui kuin olisimme astuneet aivan uuteen maailmaan. Maisemista tuli mieleeni Skotlanti ja Outlanders sarjan tapahtumat. Jalkojen alla oli valtavia hillamattoja, merellä olisi hyvällä tuurilla saattanut nähdä valaan ja muutaman tunturihaukan näimmekin. Luonto joka eteemme avautui oli niin uskomattoman kaunis, ettei sitä ollut mahdollista ohittaa vauhdilla. Juoksujalkaa saimme juosta takaisin hotellille, että ehdimme illalliselle.

 

KOHTAAMISIA & INSPIROIVIA TARINOITA 

 

Majatalon pieni ravintola (neljä pöytää) oli täynnä, mutta onneksemme kokki Greg lupasi myös meillekin päivän erikoisuuden- riistakäristystä, lohkoperunoita ja kasviksia. Jälkiruuaksi meille tarjottiin vielä key lime- piirakkaa ja suklaamoussea. Ruoka oli erinomaista, mutta parasta antia oli keskustella ranskaksi hotellin “jokapaikannaisen” Marilynin kanssa. Siitä, miten he olivat miehensä Gregin kanssa haluneet elämäänsä muutosta, myyneet asuntonsa Ranskassa, jättäneet työpaikkansa ja päättäneet lähteä viideksi vuodeksi kiertämään maailmaa. Inspiroituneena kuuntelin, miten he olivat päätyneet juuri tuohon majataloon, heidän intohimosta tutustua uusiin maihin ja paikkoihin, ja sen alueen ihmisiin syvällisemmin tekemällä töitä paikallisten kanssa. Korona oli kuitenkin vaikuttanut heidänkin suunnitelmiinsa, ja siksi he olivat vielä majatalossa töissä, odottamassa parempia matkustusaikoja.

 

Illalla sängyssä mietin, millaisia kohtaamisia ja tarinoita sitä matkaillessa saattaa eteen tulla. Osa ihmisistä on elämässämme vain hetken aikaa, osa tulee jäädäkseen. Jokainen tapaaminen jättää jälkeensä.

 

 

“Our aim is to pass on the culture, atmosphere, soul and love that exist in this place. To enable our guests to be present here, experience the good moments, hear the sounds, experience the stillness and see the sea. Sit on the doorstep with the breakfast cup of coffee, wrapped in a blanket. We think many people in our time need to let things sink in.” Luin huoneen kirjasesta juuri ennen lähtöämme. Juuri nuo, ja paljon enemmän, saimme kokea tuon lyhyen ajan aikana. Tätä paikkaa ja seikkailua tullaan muistelemaan vielä useasti.

 

Sen, jos minkä olen huomannut, että parhaat elämykset ja kokemukset syntyvät, kun ei liikaa suunnittele. Sen, ettei pelkää, tai siitäkin huolimatta, uskaltaa lähteä toteuttamaan omia unelmiaan ja tulla ulos omalta mukavuusalueelta. Sivupolutkin kuuluvat elämään, ja joskus juuri ne ovat niitä, jotka kasvattavat ja rikastuttavat matkaa. Ei se määränpää, vaan kuljettu matka.

 

Ja niin me seikkailun viimeisenä aamuna, nopeasti ennen aamiaista, kävimme uimassa Jäämeressä! Satoi ja tuuli, eikä +4 asteinen vesi houkutellut, mutta sinne me sukelsimme Jäämeren aaltoihin. Voi kai sanoa, että talviuintikausi tuli avattua kesälomalla.

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

Heidi xoxo