Browsing category Travel

USKALLA KOHDATA PELKOSI JA SAAVUTA UNELMASI


 

Palasin viime yönä Formenteralta, ja lennon myöhästymisestä sekä vain parin tunnin yöunista huolimatta olin energiaa täynnä tänä aamuna töihin lähtiessä. Viikko Formenteralla oli uskomattoman rentouttava ja tuntuu kuin olisin ollut reissussa kuukauden! Retriitillä oli todella hyvät energiat ja muutaman kanssa tutustuin oikein kunnolla ja saimme aikaiseksi todella syvälliset keskustelut.

 

Jännitin matkaa etukäteen todella paljon, ja vaikka olenkin käynyt joogaohjaajakurssin aikoinaan englanniksi, en viime vuosina ole käyttänyt sitä juurikaan työkielenä. Vieraalla kielellä puhuessa tuntuu välillä ettei saa aivan kaikkea sanottua juuri niin kuin haluaisi- ja se, jos mikä tuo perfektionismiin taipuvaiselle omia paineita. Matkaan valmistautuessa huomasin epäileväni omia taitojani, vertailin itseäni muihin ja pelkäsin jopa epäonnistumista! Jännitin, sillä ajattelin etten vahvan kestävyysurheilutaustan takia olisikaan ”tarpeeksi henkinen universumista puhuva joogi”. Tuntui oudolta edes kokea tuollaisia fiiliksiä, sillä en ole enää pitkään aikaan sortunut tuollaisiin ajatuksiin. Itseluottamukseni on hyvä, tiedän omat vahvuuteni ja tiesin, että minut haluttiin retriitille juuri sellaisena kuin olen- mutta siltikin pelko astuu välillä olkapäälle.

 

On aivan normaalia tuntea pelkoa varsinkin silloin, kun on matkalla jonnekin itselle uudelle tai hieman epämukavalle alueelle. Pelon tunnetta ei kuitenkaan kannata pelätä eikä pelon takia kannata jättää asioita tekemättä.

Pelko on itseasiassa hyvä indikaattori siitä, että on tekemässä jotain oman kasvunsa kannalta tärkeää. Ilman pelkoa ei ole rohkeuttakaan. Eikä rohkeita tekoja. Kaikki tavoitteet ja unelmat, jotka hiukankin hirvittävät ja pelottavat ovat siten juuri oikeansuuntaisia. Useimmiten vain olemme itse itsemme pahimpia vihollisia ja kriitikkoja, ja joskus sen takia jopa unelmiemme toteutumisen esteenä.

 

 

 

Siitäkin huolimatta, että vahingossa unohdin lentokoneeseen kuukausien retriittiä varten tekemäni muistiinpanot, kaikki meni juuri niin kuin pitikin. Aluksi harmittelin muistiinpanojeni katoamista, mutta näin jälkeenpäin ajatellen niiden ehkä kuuluikin kadota- kaikki, mitä tarvitsin oli jo ajatuksissani ja mielessäni. Keskityin ohjaamaan omalla tyylilläni ja yksinkertaisesti olemaan juuri sellainen kuin olen. En puhunut universumista tai maailmankaikkeudesta, mutta puhuin kiitollisuudesta, positiivisuudesta, omasta asenteesta ja ylipäätään kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Asioista, jotka tulevat minulta luonnostaan ja joista tuntuu luonnolliselta puhua. Miksi yrittää olla jotain, mitä ei ole?

 

En tiedä tuleeko tämän hetkinen euforian tunne juurikin siitä, että uskalsin astua epämukavuusaluelleni ja haastaa itseni. Ja siitä onnistumisen ilosta, jonka koin jo ohjauksieni aikana, voittaessa pelkoni, sekä saadessani ohjauksista vielä henkilökohtaista kiitosta. Juuri nyt tuntuu siltä, että kaikki on mahdollista. Ja kaikki on mahdollista, jos vain on valmis tekemään töitä omia unelmia ja tavoitteita kohti. Kulkemaan omaa polkuaan ja kohtaamaan myös pelkonsa.

 

Juuri nyt… olipa ihana tulla puhtaaseen kotiin- äiti oli siivonnut kaiken aina jääkaappia myöden <3 Nyt saan vain olla ja viettää leppoisaa sunnuntai iltapäivää. 

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego

 

Heidi xoxo

HETKI, JOLLOIN OMAT RAJAT TULIVAT VASTAAN


 

Melkein kolmen viikon pituisen treenitauon jälkeen oli torstaina aivan ihana vetäistä lenkkarit jalkaan ja juosta työmatkat illan tapaamisiin ja ohjauksiin. Perjantaina taas kävin pitkästä aikaa Corella treenaamassa. Niin hyvä fiilis, kun keho alkaa vuorivaelluksen jälkeen vihdosta viimein tuntua palautuneelta, motivaatio omiin treeneihin löytyä ja energiatasot taas normalisoitua. En ollut osannut kuvitellakaan tälläistä väsymystä ja näin pitkää palautumista. Olen nukkunut itselleni epätavallisen pitkiä yöunia, nukahtanut iltayhdeksältä ja herännyt vasta kahdeksan maissa. Olen ollut kyllä päivän aikana energinen, mutta omaan liikkumiseen on into ollut täysin kadoksissa. En muista, että olisin koskaan kärsinyt motivaation puutteesta- päinvastoin, menohaluja on pikemminkin saanut jarrutella.

 

Oman kehon kuuntelu ei missään nimessä ole helppoa. Tiedän itsekin tunteen, kuinka pitkän työpäivän jälkeen ei millään jaksaisi lähteä enää liikkeelle. Silloin on haastavaa tunnistaa onko keho oikeasti väsynyt ja levon tarpeessa, vai onko kyse hetkellisestä vetämättömästä olotilasta, jota raitis ilma ja lenkki saattaisivat nostattaa. Tilanteessani ei ollut epäilystäkään kummasta oli kyse. Onneksi olin ottanut vaelluksen jälkeisen viikon lähes vapaaksi, ja onneksi kuuntelin kehoani- nukuin ja jätin kaiken ylimääräisen pois. Liike on lääke, mutta niin on myös lepo <3

 

Vaellukselle valmistauduin etukäteen niin hyvin kuin täällä Suomen metsissä vain voi- villiä vuoristoahan ei missään nimessä voi verrata näihin polkuihin. Tein pitkiä treenejä polkujuosten ja mäkiä ylös alas sauvoen, lihaskuntoa, kehonhuoltoa ja lepoa. Hyvä pohjakunto on pitkäaikaisen harjoittelun tulosta. Omiksi vahvuuksini kirjoitinkin hyvän fyysisen kunnon, mielen hallinnan ja ylämäet. Jos samaa kysyttäisiin uudelleen, sanoisin edelleen kaikki kolme. Täällä merenpinnan korkeudessa on vain mahdotonta etukäteen tietää, miten keho ja elimistö toimivat esimerkiksi ohuemmassa ilman alassa. Oli totaalinen yllätys huomata, kuinka yksi vahvuuksistani, ylämäet, olikin yhtäkkiä kääntynyt heikkoudekseni.

 

Hengitysvaikeudet alkoivat jo ensimmäisessä nousussa, jolloin nousimme Courmayeurin kylästä (1224m) Col d’Arpin huipulle (2570m). Ihmettelin vuoren rinnettä sauvoessa voiko vuoristotauti iskeä näin nopeasti, vain muutamassa tunnissa? Vai onko kyse siitä etten treenin aikana pysty hengittämään kuin suun kautta, vai kenties matalat hemoglobiini- ja ferritiiniarvot? Kilimanjarolla neljä vuotta sitten olin todella pahoinvoiva, mutta hengitysvaikeuksista en kärsinyt ollenkaan, vaikka nousin lähes 5000metriin. Vauhti oli silloin huomattavasti rauhallisempi ja akklimatisoitumista oli 1000 metrissä lähes kaksi viikkoa alla.

 

   

 

Fiilikset ja olotila vuorilla vaihtelivat laidasta toiseen. Ensimmäinen päivä meni mukavasti omaa tahtia vaeltaen. Huomasin heti alusta asti, että vauhdin pitää hengityksen takia olla hieman maltillisempi. Toinenkin päivä alkoi unettomasta yöstä huolimatta hyvin. Alppistartti, kello neljän herätys ja viideltä matkaan, oli upea kokemus. Pilkkopimeässä, vain kuun ja otsalamppujen valossa, vaelsimme kapeita polkuja kohti seuraavaa huiputusta. Reitti oli teknisempi kuin osasin odottaa, jyrkkää jäätikköä ja vuoren seinämää- ei korkeanpaikan kammoisille, mutta ympäristö sai aikaan epätodellisen huikean fiiliksen- täällä mä olen, wow!

 

Lounaan jälkeen olo muuttui dramaattisesti. Lounaspaikan ja seuraavan määränpään, Bezzin tuvan väliltä, ei sitten juuri muistikuvia olekaan. Tuntuu kuin olisin vaeltanut irrallisena kehosta ja seurannut vierestä jonkun toisen kulkua. Teki mieli heittäytyä selälleen maahan ja jäädä siihen. Hyvä etten tehnyt tarjousta vastaan polkevan tytön sähköpyörästä!

 

Tämä toinen päivä olikin päivistä kamalin- hengitysvaikeuksien lisäksi oksetti, ärsytti, itketti ja mielessäni kävin läpi kaikenlaisia fiiliksiä. Mielessäni mietin ennen reissuun lähtöä ystävältäni saamaa tekstiviestiä ja kehotusta fiilistellä vuorten energiaa ja kuunnella, mitä vuoret juuri minulle kuiskailevat. Pitkän vaelluksen aikana oli aikaa kääntyä sisäänpäin ja uppoutua omiin ajatuksiin. Tämän tästä hoin itselleni ”tämäkin on kokemus, ota se vastaan sellaisenaan, silläkin on varmasti tarkoituksensa, vaikka juuri nyt ei siltä tunnukaan. Huonotkin hetket loppuvat aikanaan”. Nuo ajatukset lohduttivat ja pitivät mielen positiivisena, mutta muistan yhdessäkin hetkessä miettineeni ettei täällä mitään kuule ja mulle vuoret ei ainakaan kuiskaa yhtään mitään. Rakastan vuoria, mutta selvästikään tunne ei ole molemminpuoleinen.

 

En tiedä mitä yritin kuulla, mutta vasta reissun jälkeen ymmärsin, että kuulin kyllä koko ajan, en vain sillä hetkellä ymmärtänyt, että sanoma oli kaikki ne ajatukset ja oivallukset, joita matkan varrella itsessäni tein. Tunnen vuorten vaikutuksen edelleen ja uusia ajatuksia nousee edelleen pintaan. Tuntuu kuin siellä wifi yhteyksien ulottumattomissa olisin saanut vieläkin syvemmän yhteyden itseeni. Arvostus omaa kehoa ja itseäni kohtaan on noussut entisestään ja olen kiitollinen mihin kaikkeen se pystyykään. Haluan seikkailla, nähdä ja kokea, mutta en terveyden kustannuksella tai turhia riskejä ottamalla.

 

Kahdeksan aikaan illalla saavuimme Jannen kanssa vihdoin Bezzin tuvalle- sykemittari kertoi koko 13 tunnin vaelluksen keskisykkeeksi 152. Ei ihme, että tuvalle saapuessa energiat olivat täysin nollissa- silloin purskahdin itkuun. Itku meinasi tulla jo aiemmin matkalla, mutta tiesin sen vievän vain entistä enemmän energiaa ja päätin pidätellä tunteiden purkamista tuvalle asti. Olen herkkä enkä olisi uskonut pystyväni pidättelemään tunteitani. Kyllä ihmisellä on tarpeen vaatiessa melkoiset supervoimat ja pakon edessä sitä pystyy uskomattomiin suorituksiin- näköjään jopa päättämään tunteistaan.

 

 

Yllätyksekseni kolmannen päivän aamuna olin kuin uudesti syntynyt. Edellisiltana sain Annan hoivissa syötyä minestronekeiton, jonka jälkeen kaaduin suoraan sänkyyn ja onnekseni sain nukuttua kunnon yöunet. Aamupalalla sain syötyä reilummin ja tarjolla oli leivän lisäksi jopa jugurttia ja mysliä. Tykkäsin alppitupien hyvästä fiiliksestä eikä haitannut, vaikka joillakin tuvilla huoneissa nukkui jopa kaksikymmentä toisilleen tuntematonta vieri vierekkäin.

 

Ennen tuota kolmannen aamun starttia ihailin Bezzin tuvan uskomattoman kaunista ympäröivää luontoa, niin kaunista. Aamupäivän hitaammalla vauhdilla nautin maisemista, hengitys kulki helpommin ja pystyin noustessa jopa juttelemaan. Kuinka onnelliseksi sitä voikaan itsensä tuntea ilman kipua. Ruokakin maistui ja lounasmajan polenta salaatilla oli superhyvää. Päivä sujuikin iltaviiteen asti hyvin, kunnes hengenahdistus ja pahoinvointi tulivat taas kuvioihin, aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ei ole todellista, mietin. Sykevyö ja rintsikat painoivat rintakehää niin, että lopulta reppu oli pakko ottaa kokonaan selästä pois- tuntui kuin joku olisi kääntänyt puukkoa palleassa. Chivasson tuvalle päästyä en jaksanut mennä edes suihkuun, söin vain hieman ja kaaduin sänkyyn.

 

 

4. päivän aamuna päätin, että matkan tekoni loppuu seuraavaan lounaspaikkaan. En ollut yöllä nukkunut silmäystäkään ja palelin koko yön, vaikka tupavaatteiden päällä oli vielä tuulihousut ja toinen paita. Nukkuminen onnistui muutenkin vain selinmakuulla, jokainen käännös viilsi rintakehää ja pelästyin tunnetta- nyt oli päästävä alas.

 

Väsymys ja hengitysvaikeudet hidastivat matkantekoa entisestään ja melkein käännyin ensimmäisessä nousussa takaisin mökille. Kello oli kuitenkin vasta viisi aamulla enkä tiennyt, miten tuvalta olisi edes päässyt alas isompiin kaupunkeihin- tällä tuvalla, kun ei ollut nettiä ollenkaan. Ukkossalamoiden välähdellessä taivaalla totesin, että matka upeine maisemineen ja kaikkine kokemuksineen oli ollut huikea, mutta koin etten enää tässä pisteessä nauttinut matkasta. Omat rajat olivat tulleet vastaan, eikä mikään asia mene oman terveyden edelle. Haluan nauttia elämästä jatkossakin, terveenä.

 

Jäin porukasta Grand Paradison luonnonpuistossa, josta parin tunnin odottelun jälkeen sain liftattua italialaispariskunnan kyydillä Aostanlaaksoon. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta kännykästä sain googlattua Aostan rautatieaseman ja kuin taivaan lahjana pariskunnan määränpää oli samalla suunnalla. Rautatieasemalla odotti Jenni, joka oli tullut vuoristotaudin takia päivää aiemmin alas. Yhdessä teimme uuden matkasuunnitelman ja otimme bussin Courmayeurin kautta Chamonix’iin. Oli ihanaa, että olimme yhdessä. Olen omatoiminen maailman matkaaja ja tiedän pärjääväni paikassa kuin paikassa, mutta vaikeilla hetkillä on tärkeää tuntea olevansa turvassa ja että vierellä on joku, johon luottaa ja jonka kanssa jakaa ajatuksia.

 

Chamonix’sta löysimme hetken etsinnän jälkeen kivan hotellin ja pikku hiljaa olo helpottui. Kotiin tultua kävin varmuuden vuoksi lääkärillä, joka passitti suoraan keuhko- ja sinuuttien 3D kuviin. Onneksi kaikki oli hyvin ja yllätyksekseni jopa hemoglobiini- ja ferritiiniarvot olivat edellisistä mittauksista nousseet.

 

 

 

En missään nimessä koe epäonnistuneeni, vaikka matkasuunnitelmat muuttuivatkin. En edes harmitellut, vaikka matkani jäi tavallaan kesken- vaikka eihän se edes jäänyt, se vain jatkui erilaisena Chamonix’ssa. Kaikista kokemuksista oppii AINA jotain, niistä vaikeistakin. Ymmärsin, että rohkeutta on ymmärtää oma rajallisuutensa ja tarvittaessa olla valmis muuttamaan suuntaa ja määränpäätä. Ymmärsin, että ihan oikeasti olemme täällä maailmassa vastuussa itse itsestämme, omista valinnoistamme ja niiden seurauksista- kukaan muu ei voi tuntea, mitä minä tunnen tai kertoa, miten minun pitäisi tehdä. Ymmärsin, kuinka itse vedämme rajat ja luomme oman tilan. Ymmärsin, että haluan seikkailla ja nähdä maailmaa, omia rajoja kunnioittaen.

 

Tätä kirjoittaessa tuli ajoittain tunne, että vain valitan vaivoistani, mutta mielestäni on tärkeää kirjoittaa ja tuoda esille myös vastoinkäymisiä ja haastavia kokemuksia. Elämä voi yllättää ja usein se yllättää juuri silloin kuin sitä vähiten odottaa- niin hyvässä kuin pahassa. Koskaan ei tiedä, mitä elämä eteen heittää. Risteyskohdissa ja vaikeuksienkin edessä meillä useimmiten on vaihtoehtoja, ja tarvittaessa mahdollisuus muuttaa suuntaa. Mahdollisuus valita mihin suuntaan oma polku vie <3

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

 

Heidi xoxo

1 2 3 36

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Nature, Family & Good Sense of Humor- my main sources of energy and happiness that don’t cost a dime ❤️ .

#sundaywalk #sunset_pics #gratitude
Ladies & Trails ✨🌲🏃🏻‍♀️ .
”Kiitos. Oli eufoorista. Almost better than sex.” 🌲🏃🏻‍♀️ Lue blogista lisää fiiliksiä eiliseltä- linkki profiilissa! .

#trailrunning #trails #polkujuoksu #runnergirl #timetoplay #outdoors #nuuksio #nationalpark #activelifestyle #womenwhoexplore
Sunset, terrace coffee & cinnamon bun outdoors- in January ☕️ .

Aamupäivä poluilla oli aivan ihana. Kerron siitä huomenna lisää 💖 .

#sunsetlover #sunset_madness #january #cinnamonbuns #weekendvibes #whatrunnerseat
Toivottavasti en tänään työmatkaa juostessa, tiukoissa trikoissa & hymy huulilla, pilaa kenenkään viikonloppua... mutta enpähän asvaltilla juostessa ainakaan turmele metsiä 🤷🏻‍♀️😅 (kts.stoorit) .

Meitä on moneen junaan eikä kaikkia voi tai edes pidä miellyttää. Ehkä se on oma paha olo tai huono päivä, mikä saa ärsyyntymään toisen pirteästä olemuksesta tai liikkumisesta? .

Minusta on AINA kiva nähdä iloisia lenkkeilijöitä- silloinkin, kun itse en ole lenkillä ❤️ Nautin myös toisten aurinkoisista lomakuvista, vaikka itse olisin kaatosateessa. Toisen ilo ei ole itseltä pois! Mukavaa viikonloppua ja eiköhän tuonne metsiinkin mahdu ihan kaikki 💖 #positivemindpositivelife .

#runnerslife #runnergirl #timetoplay #runningmotivation #runnersofinstagram #juoksu #trailrunning #trails #outdoors #positivemind 📷 @strictlystyle
I love these days in the middle of forest 🌲🐾 🏃🏻‍♀️ Ja niin iloinen & kiitollinen olen siitä, että saan tehdä täällä vielä töitä! Tänäänkin sain vetää polkujuoksu-treenit metsässä ❤️ .

Näistä maisemista nautitaan myös lauantaina, jolloin vedän polkujuoksu workshoppia! Säätiedotekin näyttää pelkkää ☀️☀️☀️ Workshop on nyt täynnä, mutta uusia järjestän talven/kevään aikana lisää- innokkaita oli sen verran paljon ✨ .

#runnergirl #trailrunning #trails #polkujuoksu #adventurer #runningmotivation #runnerslife #outdoorlife #nature_perfection #naturelove
Juuri nyt hymyilyttävät aurinkoinen ilma ja kymmenen tunnin yöunet! Huh, ihan hätkähdin tyttären tullessa aamulla herättämään. En muista, koska olisin nukkunut näin monta tuntia, mutta hyvä niin. Näin kiireisempinä ajanjaksoina huomaan, kuinka tärkeää uni on jaksamisen ja palautumisen kannalta. Siksi viikolla yritämme mennä nukkumaan viimeistään kymmeneltä. .

Blogissa uusi postaus @maaretkallio :n kolumnin inspiroimana. ”Elämässä pitää olla tilaa muutokselle”- ajatuksia hyvinvoinnista, painonpudotuksesta, ajoituksesta, loksahduksista, armollisuudesta jne. Käy lukemassa ja kerro sun ajatuksia 💖 Aurinkoa päivään ☀️ .

#outdoors #feelgood #amazingday #sunshine #uusipostausblogissa #runnergirl
💎 3 x side plank 💎 practice, practice and be patient- as your core gets stronger, it will get easier! .

Aloita helpoimmasta ja siirry seuraavaan sitten, kun liike sujuu hallitusti hyvällä tekniikalla. Harjoituksen myötä tulee tuloksia! 💪🏼 #ipromise 💾 Tallenna ja testaa! .

Liikkeissä keskitytään keskivartaloon, mutta ihan KOKO kroppa aina sormenpäistä varpaisiin tekee töitä! Huomaa, kuinka käden nostaminen kohti kattoa tuo heti liikkeisiin haastetta (kts. video loppuun) Pallon päällä paina tukijalalla palloa vasten. Alkuun voit myös tuoda lantiolla olevan käden lattiaan. .

1️⃣ Sivulankku polvi lattiassa 
2️⃣ Sivulankku suorin jaloin 
3️⃣ Sivulankku pallon päällä .

#heidionthegoworkout #coreworkout #absworkout #workoutvideo #fitball #sideplank #plank #challengeyourself #youcandoit #trainingday #befit
A good Monday starts from well spent Sunday- 4 hours of running in the trails of Nuuksio National Park 🌲🏃🏻‍♀️ .

Ensi viikonloppuna, lauantaina 25.1 klo 9.30, myös sulla on mahdollisuus tutustua polkujuoksuun ja Nuuksion upeisiin maisemiin. Tule mukaan polkujuoksu Workshoppiin- 2 paikkaa vielä vapaana. Testissä @salomonsuomi polkujuoksutossuja. .

Lisätietoja ja ilmoittautuminen DM:n kautta tai sähköpostilla heiditainio@aol.com ✨ .

#trailrunning #trailrunner #runnergirl #timetoplay #salomonrunning #polkujuoksu #outdoorlife #naturelove #nationalpark #nuuksio 📷 @drahopelto
Post winter-swim endorphin rush is SO good! 💎 I am so hooked! .

Eilen oli ihana laiskalauantai! Siivosin kaappeja ja chillattiin sohvalla, otin iltapäivällä jopa päikkärit. Katsottiin telkkarista hiihtoa, syöksylaskua (ihan kreisiä menoa) ja Netflixiä. Netflixissä meillä on menossa nyt The Crown, joka on muuten ihan super. Todella mielenkiintoinen jo ihan Englannin historiallisten vaiheiden takia 👑 Prinssi Philipin äiti Prinsessa Alice oli 💖 .

Illalla tein vielä pizzaa avantouinnin jälkeen. Ihan parasta vain olla kotosalla ilman ohjelmaa! Ja itse asiassa, kun uusia hyvinvoinnin trendejä katsoo, niin päivähän oli oikeinkin trendikäs 😄kärkipäässä listalla ovat mm. läsnäolo, lepo, uni ja hidastaminen! 
Blogiin kirjoitinkin ”Vuoden 2020 hyvinvointitrendejä”. Lue, mitkä 4 nostin myös omiksi suosikeikseni- linkki blogiin biossa! .

#winterswimming #avanto #avantouinti #outdoors #uusipostausblogissa #nature_good #healthiswealth

Arkisto