SUPER HELPPO TUOREPUURO & CHIAGEELI

by | Sep 30, 2018 | Food | 2 comments

Puolukkapiirakkaa <3 

 

Espanjan aurinko on vaihtunut hyvinkin syksyisempään ilmaan. Syksy on ihana, jopa sen tuomat sateetkin. Viikonloppu onkin sujunut mukavasti kotoillessa- vaatekaapit on laitettu järjestykseen ja leivoin syksyn ensimmäisen puolukkapiirakankin. Pihatöihinkin uskaltauduin, vaikka reissun viimeisenä päivänä lähti ääni. Kumma homma, miten tämä flunssa ei vain meinaa päästää otettaan. Kaikki on kokeiltu, nukun hyvin, lepään, syön terveellisesti, tankkaan vitamiineja enkä ole ainakaan stressaantunut! Eipä näistä siis aina tiedä.

 

Hetiin kotiin saavuttua testasin retriitillä tekemääni tuorepuuro-chiavanukasta. Retriititillä tein tätä herkullista aamiaista 18:sta hengelle ja siksi mittasuhteet varmistin ennen kuin jaoin reseptin. Helppo kuin mikä! Tarvitset aamiaiseen vain 5 raaka-ainetta. Tämä toimii tietenkin myös väli/iltapalana. Reseptistä tulee kaksi annosta, chiageelistä n. 6-8. Yksi annos on täyttävä ja pitää nälkää todella pitkään. Puurossa on hiilihydraatteja, chiassa taas proteiinia ja hyviä rasvoja.

 

Teen aamiaisen valmiiksi edellisenä iltana, mutta periaatteessa voit syödä sitä jo heti chian hyytelöitymisen jälkeen. Kaurahiutaleiden päälle kaadettu keitetty/ lämmin vesi “keittää” puuron nopeammin kuin jos joukkoon kaataa kylmää vettä. Ihan loogista.

 

Chiageeli säilyy jääkaapissa jopa viikon! Siksi teen sitä kerralla aina isomman satsin. 

 

Tuorepuuro – chiageeli & kookosmaitoa, mangoa ja banaania <3

 

Overnight Oats kahdelle

* 2 dl kaurahiutaleita * vettä * 2 tl kookosöljyä * 2 tl hunajaa tai inkiväärisiirappia

 

Laita kaurahiutaleet kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä, sen verran, että kaurahiutaleet peittyvät. Lisää joukkoon kookosöljy ja hunaja. Sekoita ja lisää tarvittaessa vettä.

 

Chiageeli

* 1/2 dl chiansiemeniä * 5 dl vettä

Sekoita siemenet ja vesi. Anna seoksen tekeytyä geeliksi. Koostumus muistuttaa hieman sammakonkutua. Silloin, kun siemenet yhdistää vain veteen, säilyy geeli jääkaapissa suljetussa astiassa jopa viikon ajan. Tästä määrästä riittää ainakin 6-8 annokseen, eli useammalla aamulla/välipalalle.

 

Annostele puuro laseihin. Lisää päälle chiageeliä, noin 2 rkl per annos. Tarjoile hedelmien ja/tai marjojen kanssa. Omassani mangoa, banaania, loraus kookosmaitoa, tyrnijauhetta ja granolaa.

 

Instagramini @heidionthego My Storysta löydät nyt videona, miten tehdä tämä aamiainen. Onko tämä sinusta hyödyllinen? Lisää videoita?

 

 

Heidi xoxo

2 Comments

  1. Ingrid

    Ihania kuvia taas 🙂 Vaikka periaatteessa simppeli resepti niin video oli kuitenkin kiva katsoa ja konkretisoi koko homman.

    Reply
    • Heidi Tainio

      Kiitos Ingrid 🙂
      Joo, resepti on todella simppeli. Monesti vaan uudet reseptit ja valmiit annokset saattavat näyttää ulkoapäin työläimmiltä kuin mitä ne oikeasti ovatkaan. Videolta huomaa konkreettisesti, kuinka helppoa valmistus sitten ihan todellisuudessakin on.
      Oikein mukavaa sunnuntaita <3
      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *