Viime sunnuntaina juostiin jo 35:s Naisten Kymppi! Muistelin, että olen osallistunut tapahtumaan ensimmäistä kertaa joskus vuosia vuosia sitten, jolloin olin äidin juoksumatkalla mukana. Olikohan tapahtuma silloin Ikaalisissa? Vai muistelenkohan aivan väärin?

 

Elinan kanssa polkaisimme tapahtumapaikalle samaa matkaa. Olimme molemmat saaneet kutsun tapahtumaan, ja jo muutama kuukausi takaperin osallistuimme Yoga Nordicille tapahtuman kutsutilaisuuteen. Air jooga oli ihanaa <3

 

Tapahtumapaikalla kävi jo kova kuhina 10 000 naisen lämmitellessä Anna Abreun tahdissa. Veimme nopeasti reput Alma-taloon ja menimme itsekin fiilistelemään tapahtuma-alueen tunnelmaa. Tuntui ihan hullulta, että viikon sisään olin juoksemassa jo kolmannessa tapahtumassa. Jalat olivat kahden päivän takaiselta Yritysmaratonilta hieman väsyneet ja suunnitelmissani olikin juosta kevyt “juorulenkki” Elinan kanssa. Suunnitelmani saivat kuitenkin uuden käänteen Elinan ja paikan päällä vielä seuraamme liittyneen Lindan viritellessä soittolistoja. No, ei auttanut kuin kaivaa kuulokkeet repusta ja valita soittolista. Spotifysta valitsin Espoon Rantamaratonille tekemän soittolistan- “juokse Heidi juokse” 🙂

 

AJATUKSIA MATKAN VARRELTA

 

Alkulämmittelyä ei tapahtumaa fiilistellessä tullut tehtyä ollenkaan. Mitä nyt siinä musiikin tahdissa heiluin. Mietin jo alkumatkasta, että onpa vain melko reipas vauhti heti näin alkuun. Suunniteltu 5.45 min/km vauhti olikin minuutin reippaampaa, mutta kun juoksu kerran kulki niin ajattelin, että antaa mennä sitten. Ainoastaan jo startista asti vaivannut pissahätä häiritsi hieman menoa.

 

Keskuspuistoon tullessa tunsin, kuinka aivan yllättäen, siitepöly tukkeutti hengityskanavat ja hengittämisestä tuli raskasta. En ole muutamaan vuoteen enää kärsinyt siitepölyallergiasta, mutta tänä vuonna se tuntuu olevan jotenkin vahvempi. Kurkkua ja korvia kutisee, aivastuttaa ja nenä on aamuisin tukkoinen. Urheillessa hengästyn nopeammin. Onneksi tuo metsäosuus oli sen verran lyhyt ettei se juurikaan juoksuun vaikuttanut. Outoa vain, että vaiva on alkanut vasta parisen viikkoa sitten. Moni muukin on valitellut tänä keväänä vaivasta.

 

Keskuspuistossa vessahätä yltyi jo sen verran kovaksi, että sen ajatteleminen vei kaiken huomion. Hyppäänkö puskaan vai odotanko maaliin asti? Hyppäsin puskaan. Olo helpottui ja juoksusta tuli taas rennompaa, vaikka rytmi katkesikin. Pissahädän kanssa on inhottava juosta, ja varmasti juuri siksikin vessajonot ennen tapahtumia ovat todella pitkät. Monestihan tuo vessassa käynti ennen kovaa juoksua on kuitenkin psykologinen juttu- varmuuden vuoksi, vaikkei sillä hetkellä hätää olisikaan. Mikään ei nimittäin juostessa ole inhottavampaa kuin vessahätä.

 

Vessahädän lisäksi yllättävän moni nainen kärsii myös juoksemisen tai ylipäätään kovan rasituksen aiheuttamasta virtsankarkailusta- tutkimusten mukaan virtsankarkailua esiintyy joka viidennellä 20-60 vuotiaalla suomalaisnaisella. Moni ei välttämättä kärsi vaivasta peruslenkillä, vaan kovemman ja pidempikestoisen rasituksen aikana, jolloin se saattaa yllättää juoksijan täydellisesti. Apua, mitä oikein tapahtuu? Pissahätää, kun pystyy pidättelemään, mutta virtsankarkailu tulee kuin puun takaa, aivan yllätyksenä. Moni saattaa pelästyä tapahtunutta niin, että jättää hyvin alkaneen juoksuharrastuksen kokonaan. Lantionpohjanlihakset väsyvät aivan niin kuin muutkin lihakset, siksi niiden vahvistaminen on tärkeää. Itse juoksu ei siis ole syypää virtsankarkailuun, mutta se voi toki pahentaa vaivaa ellei lantionpohjanlihaksia vahvista.

 

 

“During high-impact physical activity (i.e., running) the repeated pounding of your feet also creates repeated sudden pressure on your pelvic floor muscles—the ones responsible for maintaining your ability to hold it in. By the end of your run, those muscles are weaker than they were when you started, says the researchers, which explains why you experience some incontinence toward the end of your workout. One study examined by researchers found short-term fatigue of the pelvic floor muscles was present after 90 minutes of strenuous physical exercise.”

 

 

Jokainen alateitse synnyttänyt on varmasti kokenut ensimmäiset hypähdykset ja aivastukset synnytyksen jälkeen epämukaviksi. Itse aloitin treenaamisen synnytysten jälkeen reippailla kävelylenkeillä ja lihaskuntoharjoitteilla, ja vasta lähes vuosi synnytyksen jälkeen aloin taas juosta uudelleen. Pilates ja jooga ovat erinomaisia harjoitusmuotoja vahvistamaan lantionpohjanlihaksia. Toisaalta sinnikäskään lantionpohjan lihasten jumppaaminen ei välttämättä poista vaivaa kokonaan silloin, kun virtsankarkailu tapahtuu vain kovan rasituksen yhteydessä tai kehon joutuessa äärirajoille. Jotkut ovat kokeneet terveyssiteet tai tamponit toimiviksi, ja maratoonareille on olemassa myös muita apuvälineitä. Ennen raskasta kilpailua kannattaa välttää myös ylenmääräistä juomista ja yrittää päästä vessaan vielä juuri ennen starttia.

 

 

Ponnistusinkontinenssi (virtsan ponnistuskarkailu) liittyy useimmiten lantionpohjan lihasten heikkenemiseen, mutta se voi johtua myös raskauden, synnytyksen ja vaihdevuosien aiheuttamista fyysisistä muutoksista. Virtsankarkailua lisäävät myös ylipaino, tupakointi ja myöskin kuukautiskierron eri vaiheissa karkailu saattaa vaihdella (moni on huomannut sen olevan runsaampaa juuri ennen kuukautisia).

 

 

Tuossa matkalla mietiskelin vielä juoksua edeltävää syömistä. Ennen kovia juoksutreenejä tai tapahtumaa, ei kannata syödä raskaasti. Kananmuna avocado näkkäri- aamiainen oli liian raskas, vaikka ruokailun ja juoksun väliin jäikin yli neljä tuntia. Hiilihydraattipitoinen puuro, banaani ja marjat. Tämä tutuksi ja turvalliseksi testattu combo täytyy ottaa taas jatkossa käyttöön.

 

 

49 minuutin pyrähdyksen jälkeen fiilistelin maalialueella Elinaa ja Lindaa odotellessa. Oikea kantapää ja vasen lonkankoukistaja alkoivat heti maaliviivan jälkeen ilmoitella olemassa olostaan. Onneksi viikon lepo on tehnyt tehtävänsä, eikä kyse ollut kuin vain rasituksesta. Ja muistutus taas siitä, miksi se alkulämmittely on oikeasti tärkeä ennen kovempia rutistuksia.

 

Useimmiten juoksun jälkeen ei aivan heti ole nälkä, mutta lounasta syödessä nälkä kasvoi kasvamistaan. Ja samalla pääsimme vaihtamaan ne kuulumisetkin 🙂 Kotiin pyöräillessä jutut vielä jatkuivat. Huikea tapahtuma taas tämäkin. Kiitos Naisten Kymppi, Elina ja Linda. Ei muuta kuin uusia tapahtumia suunnittelemaan. Oikein rentoa sunnuntaita sinulle 🙂

 

 

Heidi xoxo