TRX GO & CORE WORKOUT

by | Sep 19, 2017 | Exercise | 76 comments

 

TRX-narut kulkevat näppärästi repussa mukana, silloinkin, kun poljen asiakkaalta toiselle. Ehkäpä kumppareiden ohella kätevin apuväline, sillä painoa niillä, kun ei ole kuin parisen sataa grammaa. Siksi ne kulkevat usein matkoillanikin mukana. Myös hihnojen kiinnittämistä on helpottanut entisestään useampaankin paikkaan ilmestyneet telineet. Niihin pyöräyttää hihnat käden käänteessä. Hyödyntänyt olen myös paloportaita, mattotelinettä, keinuja ja välillä olen hihnoja kiinnittänyt myös puiden ympärille tai tukeviin oksiin. Sisällä taas hihnat saa laitettua kätevästi oven päälle.

 

MIKSI TRX?

-Kokonaisvaltainen harjoitusmuoto, joka vahvistaa lihaksia ja ennen kaikkea keskivartalon hallintaa

-Kehittää voimaa ja kestävyyttä

-Oma kehonpaino, kulmaa muuttamalla voit päättää haluatko treenistä kevyemmän vai raskaamman

-Sopii kaikille, valitse liikkeet oman lähtötasosi mukaan

-Helpottaa uusien liikeratojen hahmottamisessa

-Monipuolisuus ja mahdollisuus edetä ja kehittyä. Aloita helpommasta ja etene pikku hiljaa haastavampiin variaatioihin. Aina löytyy vielä astetta haastavampi liike!

-Lisää liikkuvuutta

-Kehittää tasapainoa ja koordinaatiota

-Keveytensä takia helppo kuljettaa mukana, myös matkoilla

 

Viime viikolla sain testiin TRX GO:n, joka on tuoteperheen uusin, kotikäyttöön tarkoitettu hieman HOME KIT-mallia edullisempi versio.  (TRX GO ovh. 149e ja HOME KIT 199e) Myös tämä malli on helppokäyttöinen niin kotiin, ulos kuin vaikkapa työpaikalle. Hihnat ovat vain hieman kapeammat ja kevyemmän painon (450gr) ansiosta GO-malli kulkee vieläkin kätevämmin myös matkustaessa mukana. Testauksen aikana en huomannut käytössä eroja.

 

 

 

TRX CORE WORKOUT

Vaikka treeni meneekin keskivartalotreeninä, tekevät tietenkin myös kädet ja jalat töitä. Lankkuversioissa mieti koko liikkeen ajan, että kevyesti painat kämmenien kautta maata vasten, jolloin kädet ovat aktiiviset ja saat helpommin säilytettyä hyvän lapatuen koko liikkeen ajan. Älä anna lantion tipahtaa! Ja koska jalat ovat ilmassa, on jo pelkkä lankku TRX-narujen kanssa haastava, eli halutessasi voit ainakin punnerrukset tehdä polvet maassa. Keskity mieluummin oikeisiin liikeratoihin ja liikepuhtauteen kuin toistojen määrään. Annetut toistot ovat siis vain suuntaa antavia.

1. Vuorikiipeilijä, vasen yläkuva. Aseta jalkalenkit noin puolen säären korkeuteen. Lankusta vedä vuorotellen polvea käsien väliin. Säilytä hyvä lapa-ja keskivartalon tuki koko liikkeen ajan. Toista 5-10 kertaa/polvi. 

2. Punnerrus. Sama kuin normaalisti lattialla. Huomioi, että liike on huomattavasti haastavampi, kun jalat ovat ilmassa ilman tukevaa alustaa. Kiinnitä ennen kaikkea huomio alaselkään, joka ei saa lähteä notkolle! Voit lankusta tuoda polvet maahan punnertaessa ja punnerruksen jälkeen nousta uudelleen lankkuun muutamaksi sekunniksi ja jatkaa näin. Toista 5-10 kertaa, riippuen, minkä version valitset.

3. Polvien veto lankussa. Lankusta vedä molempia polvia saman aikaisesti kohti toista kyynärpäätä. Toista molemmille puolille 5-10 kertaa. 

4. Sivulankku. Käänny lankusta sivulankkuun, voit tulla myös kyynärvarren varaan. Jää sivulankkuun muutaman hengityksen ajaksi tai tee joko lantion laskuja ja nostoja, tai kurota vapaana olevalla kädellä toisen kainalon alle. Toista 5 kertaa ja vaihda lankun kautta toiselle puolelle.

5. Takareidet, jalkojen veto kohti pakaroita (TRX hamstring curl). Asetu selinmakuulle, laita kantapäät jalkalenkkeihin. Nosta lantio irti maasta. Koukista polvista ja tuo kantapäitä kohti pakaroita. Kiinnitä huomio ettei lantio tipahda. Erinomainen liike keskivartalon ja jalkalihasten yhteistoimintaa tehostamaan. Toista x 10. Tämä liike tuntuu etenkin takareisissä!  

6. Istumaan rullaus. Selinmakuulta, kantapäät jalkalenkeissä, lähde uloshengityksellä rullaamaan pyöreällä selällä nikama nikamalta istuma-asentoon. Hengitä sisään ja ojenna selkäranka ja uloshengityksen aikana rullaa hitaasti selkä takaisin maahan. Vältä käsillä riuhtomista, helpota mieluummin liikettä tuomalla kädet takareisille. Toista 5-8 kertaa. 

7. Pike. Lankusta lähde vatsalihasten avulla rullaamaan lantiota ylöspäin. Kiinnitä huomio, että ranteet ovat koko liikkeen ajan suoraan olkapäiden alla ja paina kämmenillä kevyesti maata vasten. Tee liike hitaasti ja hallitusti. Toista x 5. 

 

Ota talteen myös:

VIIKON TRX-TREENIVINKKI

YHDISTETTY TRX & KAHVAKUULATREENI

 

 

Hyviä uutisia nyt myös teille lukijoille! Kommentoi tähän postaukseen, miten syksy ja vuodenajan vaihtuminen vaikuttavat liikkumiseesi, vai vaikuttaako, ja nämä uuden malliston, kevyemmät, mutta yhtä kestävät ja laadukkaat, TRX GO- narut voivat olla sinun! Paketista löytyy myös treenivinkkejä kotitreeneihin.

 

*Postaus tehty yhteistyössä TRX Training Finland kanssa.

 

Heidi xoxo

76 Comments

  1. -Sanna

    Wautsi mikä arvonta! Kokeilin taannoin TRX-tuntia ja tykästyin kovasti mutta siitä huolimatta narut ovat jääneet vielä hommaamatta… TRX-narut tulisivat niin tarpeeseen koko perheen treeneihin!

    Kesän nurmikolla tehtävät jumpat siirtyvät luonnollisesti sisätiloihin syksyn tullen mutta lenkkeilyä harrastan ympäri vuoden. Pakko saada raitista ilmaa ja sehän on lähinnä pukeutumiskysymys. Pyöräily tosin ei kuulu omalla kohdallani talvikauteen… Rauhallinen jooga taas tuntuu erityisen mukavalta kynttilän valossa kun ulkona on syksyisen sateinen keli.

    Reply
    • Eija Mölkänen

      Olen käynyt trx-tunnilla säännöllisesti ja olen tosi tykästymyt noihin trx nauhoihin. Olis ihan mahtavaa saada nuo omaksi.

      Reply
  2. Anna hertz

    Syksyn tullen arkirutiinit helpottavat kovasti treenaamista ja kesän lenkkeilyn lisäksi salitreeni taas maistuu! Ja näitä TRX-naruja olen jo miettinyt pitkään…

    Reply
  3. Claudia

    Syksy on ihanaa aikaa. Itse yritän mahdollisimman paljon ulkoilla syksyn värittämissä metsissä, ilma on ihanan raikasta. Tekee hyvää mielelle raikkaassa syyssäässä ulkoilu.

    Reply
  4. Riikkis

    Syksy tuo takaisin kesällä kaivattua rutiinia treeneihin. Viileä ilma houkuttelee metsään kelillä kuin kelillä, uimahalli ja viileäallas kutsuu ja salillekin on taas kiva mennä kesähelteiden (?) helpotettua.

    Reply
  5. Johanna Nieminen

    Syksyllä jatkuu kesätauolla ollut jumppa. Syksyinen luonto kutsuu käveleen ja maastopyöräileen. Syksy on myös aikaa kun on löytää uusi harrastus.

    Reply
  6. Terhi

    Syksy on parasta treeniaikaa, minun mielestäni! Aivan ihana lenkkeillä raittissa ilmassa, pienet sateet eivät haittaa yhtään, päinvastoin. Värikkäät lehdet maassa ovat ihan parasta syksyssä. Lihaskuntotreenit sitten kotona, kumpparia ja kahvakuulaa apuna käyttäen. Trx naruja olen käyttänyt salilla, jonka nyt irtisanoin kalliin hinnan vuoksi ( hoitovapaalla kun olen). Niillä saa kyllä todella hyvin treenattua, mutta kallis hinta on tähän asti estänyt hankkimasta. Joten todella olisi ihana saada nämä!

    Reply
  7. Rosalind

    On helpompi lähtee liikkeelle syksyllä ja olen pikku hiljaa oppinut tykkäämään TRX:n – on auttanut tasapainon kanssa todella paljon. Olisi todella siisti omistaa oma TRX. 🙂

    Reply
  8. Kaisa A

    Syksyllä on ihanaa liikkua raikkaassa ulkoilmassa upeasti loistavien puiden reunustaessa lenkkireittiä.

    Reply
  9. Essi

    Syksy on ihan parasta lenkkeilyaikaa, kosteampi ilma helpottaa hengittämistä. Muut treenit siirtyvät pikkuhiljaa ulkoa sisätiloihin ja kaipa se arki tuo jotakin säännöllisyyttä muutoinkin myös treeneihin. Syksyllä on myös helppo kokeilla jotakin uutta harrastusta erilaisten kokeilutuntien ym. kautta.

    Reply
  10. Satu / Juoksuaskeleet

    Syksyn tullen lihaskuntotreenit innostavat kestävyysharjoittelutäyteisen kesän jälkeen. Teen paljon kotijumppaa, joten TRX-narut tulisikin tarpeeseen 🙂

    Reply
  11. Riina

    Syksy on minulle arkena työmatkapyöräilyn ja viikonloppuisin pitkien luontolenkkien aikaa. Olen itse pilatesohjaaja, ja kesälomalla pidin taukoa omista pilates- ja joogaharjoituksista, jotka ovatkin tuntuneet tauon jälkeen erityisen rakkailta. Laitepilatesta, spiraalistabilaatiota ja paljon Footbicia tänä syksynä luvassa ulkoilun lisäksi. TRX:ää olen kokeillut Vierumäen reissuilla ja haaveena olisi saada nauhat, jotta voisin harjoittaa huonosti liikkuvaa setääni hänen kotonaan pienin kyykky- ym. harjoituksin. Omaan treeniin nämä sopisivat myös loistavasti, ja 12-vuotiaan koripalloilijapoikani oheisharjoitteluun.

    Reply
  12. Minna

    Syksyllä paremmat juoksuilmat. Ihana hengittää raitista ilmaa, tosin sateella saa väliin “pakottaa” itsensä liikkumaan. Liikkuminen tosin palkistsee aina ja tuo hyvän olon.

    Reply
  13. Emmi

    Syksyllä tulee enemmän perheen kanssa liikuttua metsässä. Ruskan värit ja raitis ilma kutsuvat ulos???‍♀️

    Reply
  14. Sirpa

    raikas ilma houkuttelee ulkonalenkkeilyyn. mutta Salilla käynti houkuttelee aina kunhan aikaa löytyy. trx narut olisivat oiva lisä harjoitteluun. niitä olen kovasti miettinytkin ?

    Reply
  15. Sallamari

    Syksy tuo yleensä rutiinit takaisin. Tämä syksy on kuitenkin ollut poikkeus, koska nyt tuntuu, että motivaatio ja ideat ovat hukassa ja liikkumaan lähteminen työpäivän jälkeen tuntuu takkuiselta. TRX-narut olisivat hyvä piriste! Olisi kiva ottaa narut ja kaveri mukaan ja kipaista lähipuistoon tekemään treeniä. TRX:llä saa mukavaa vaihtelua salitreeniin!

    Reply
  16. Anni

    Hei! Mahtava arvonta, sillä pidän paljon kehonpainoharjoittelusta ja TRX-treeneistä! TRX on itselleni hieman tuntematon tapaus, muutamia liikkeitä olen treeneissäni sillä tehnyt.

    Loukkaantumiseni myötä ja ylirasituksesta kärsineenä treenitapani ja tyylini ovat muuttuneet viimeisen puolen vuoden aikana hyvinkin paljon. CrossFit ja voimaharjoittelu on toistaiseksi jäänyt ja tilalle on tullut enemmän kehonpaino-, liikkuvuus- ja kestävyysharjoittelua. Olen ruvennut liikkumaan luonnossa enemmän, ja etenkin näin syksyn tullen on ihan mahtavaa mennä ulos raikkaaseen ilmaan saamaan hiki pintaan ja iloinen mieli! Syksyisin tykkään paljon maastopyöräillä, tehdä porrastreeniä ja kehonpainoharjoittelua jossakin kauniissa paikassa. Talvisin olen kova hiihtämään ja luistelemaan. Talvi on itselleni paras vuodenaika, mutta treenivuodenajaksi sanoisin syksy. 🙂

    Tarvitsisin harjoitteluuni uusia vaihtoehtoja, jota voisin toteuttaa kehonpainoani hyödyntäen, kuitenkaan tekemättä hallaa kaularangalleni. Olisi mahtavaa voittaa kyseiset nauhat kotiin ja kipaista tuonne syksyiseen säähän treenaamaan!

    Reply
  17. Johanna V

    Oih, veisin nuo heti mökille, kun kotisalilla ne on jo käytössä. Syksyllä tulee liikuttua kesää enemmän ja kokeiltua aina jotain uuttakin. Ja kun sunnuntaina kalenteroi viikon liikunnan, niistä on helppo pitää kiinni..

    Reply
  18. Sari

    Syksyn tullen juoksun ja pyöräilyn määrä vähenee kestävyyskuntoa ylläpitävään harjoitteluun ja harjoittelussa lisääntyy lihaskunto- ja kehonhallintaharjoittelu. Omistan kulahtaneet “halppisversionarut”, jotka kaipaisivat päivitystä laadukkaisiin TRX-naruihin. Pienen lapsen äitinä kuntosalin sijaan lihaskuntoharjoittelu tapahtuu kotona tai kotipihalla. TRX on siis MUST. 🙂 Iso plussa harjoittelun toiminnallisuudesta ja siirtovaikutuksesta käytännön arkeen – fyssarina ja pt:nä työskennellessä nämä ovat myös käytössä. Suosittelen näitä lämpimästi lähes jokaiselle. 🙂 Iso kiitos sinulle, että tuot tämän oivan harjoitusvälineen ihmisten tietoisuuteen. 🙂

    Reply
  19. Mari K.

    Kesäisin haluan treenata ulkona, siksi pääosin juoksen, pyöräilen jne. kesäkuukausien ajan. Syksyn tullen otan ohjelmaan sisätreenit kuten kuntosalin ja ohjatun joogan. Toki ulkoliikuntaakin sisällytän ohjelmaan päivittäin. Lumien tullen pääsen rakkaan hiihtoharrastuksen pariin.

    Reply
  20. Pirjo

    Puolisoni ja minun työn ja elämäntavan vuoksi vaihdamme paikkakuntaa ympäri Suomen muutaman kuukauden välein. Näin ollen en voi sitoutua mihinkään jäsennyyteen tai paikkasidonnaiseen liikkumiseen. Mutta se ei haitta, rakastan ulkona liikkumista kaikissa sen muodoissa. Ja ulos pääsee lenkille missä vain! Syksyllä yritän ehtiä ennen pimeää juoksulenkille ja vielä nauttia valosta ennen kaamosaikaa. Ja liikunta on erinomaista mielialan nostattajaa ja ehkäisijää syysväsymykseen. Tähän vuodenaikaan saa oikean “värikylvyn” liikunnan ohessa ruskaa ihastellessa. Ja talven tulo ei haittaa lainkaan, pääsee taas hiihtämään!

    Reply
  21. Heidi

    Lukioaikana asuin Rovaniemellä ja silloin rakastuin syksyyn. Ihan parasta on, kun sataa vettä, lenkki kulkee ja lämmin sauna odottaa kotona. Toivun juuri sisäilmasairastelusta ja siksipä kaikki liikkumiseni tapahtuu raikkaassa ulkoilmassa. Nautin! Olen kesän ja syksyn ajan löytänyt tieni pururadan kupeessa olevalle kuntoradalle ja se on ihan huippupaikka! TRX-narut olisivat ihan mahtavan lisä kuntorataharjoittelun rinnalle.

    Reply
  22. Sari H

    Syksyn kirpeä sää innoittaa liikkumaan ja tänä syksynä / talvena on erityinen haaste edessä Levillä, joka saa toivottavasti treeni-innon pidettyä korkealla. Tavoitteena on myös salitreenim lisääminen, jotta kroppa kestäisi talvella laskettelua paremmin. Trx remmitreenit näyttää mielenkiintoisilta ja innostuin ajatuksesta, että tekisin treenin itsekseen luonnossa.

    Reply
  23. Sini

    Syksy aina palauttaa treeni-innon. Juoksu kulkee paremmin viileämmällä säällä ja salille on mukavampi hurauttaa pyörällä kirpeässä ilmassa. Usein syksyisin tulee kokeiltua jotain uutta lajiakin.

    Reply
  24. Suvi

    Syksy on oikeastaan paras vuodenaika lenkkeillä metsässä. Ihanat värit, pirtsakka ja aurinkoinen ilma suorastaan huutelee korviin, pakottaa pistämään lenkkitossut jalkaan ja tutkimaan mitä kaikkea kaunista luonto tarjoaa.

    Reply
  25. Anna-Mari

    Syksyllä tulee hiukan motivaationetsintähetkiä ja huomaan kaipaavani ryhmäliikuntaa enemmän kuin koskaan! TRX on ollut suosikkituntini jo pidempään, niitä koetan nyt etsiä motivaatiota ylläpitämään!

    Reply
  26. Marika

    Syksy, talvi ja kevät tulee treenattua lasten harrastusten rytmissä. Lenkille on helppo lähteä niin uimahallin kuin tanssikoulunkin pihasta. TRX-narut ovat olleet wishlist:lla pitkään. Tunneilla tulee käytyä säännöllisesti, mutta lenkin oheen voisi tehdä pienen treenin itsekseenkin. Olen saanut myös miehen innostettua TRX-tunnille! Narut päätyisivät tupla käyttöön!

    Reply
  27. Maija

    Eipä vuodenajat vaikuta treeneihini. Kehonpainotreeniä tulee tehtyä samalla rutiinilla vuoden ympäri. Tämä olisi erittäin mieluinen “lahja”, erityisesti reissuille mukaan, kun ei viitsi kotona olevia renkaita aina kiikuttaa mukana.

    Reply
  28. -Henni

    Yleensä kesän juoksukauden jälkeen aloita syksyllä taas juoksun oheen salin ja jumpat. Tänä syksynä asun kuitenkin poikkeuksellisesti toisella paikkakunnalla ja jumppa ja sali mahdollisuutta ei ole eli GTX narut tulisivat tarpeeseen. Alkaa nimittäin juoksulenkillä huomata että kehonhuollon lisäksi pieni lihaskuntojumppa tekisi terää.

    Reply
  29. Daniela

    Ihana arvonta, pitkään on ollut harkinnassa trx narujen hankinta! Syksyn tullen otan taas kuntosalijäsenyyden vaikka vuoden ympäri ulkona liikunkin. Syksyllä ja talvella on mukavaa päästö välillä sisälle tekemään lihaskuntotreenejä sekä tehokkaisiin jumppiin. Näin säilyy mielenkiinto läpi vuoden ?

    Reply
  30. MariY

    Syksy tuo mukanaan taas jumpat ja juoksulenkit hämärässä kuntosalin lisäksi.

    Reply
  31. Outi

    Ihana uusi TRX-treeni, kiitos Heidi! Säädän lajeja hieman vuodenaikojen mukaan ja osa siirtyy sisälle. Kuntosali, kotitreeni ja juoksu kuuluvat perusjuttuihin läpi vuoden. Hiihto ja laskettelu talveen, vaikka pääkaupunkiseudulla latutilanne voi olla haasteellinen. Tennis siirtyy sisäkentille, kun taas maantiepyöräily saa odottaa kevään kelejä. Parasta just nyt on pitkät lenkit, kun syksy tarjoilee parastaan ja päälle core-treeni!

    Reply
  32. Elina

    Syksy tuo tullessaan aina huikean motivaation treeneihin. Kesän epäsäännöllisen treenaamisen jälkeen on ihana aloittaa taas säännöllinen harjoittelu?

    Reply
  33. Aurinkoinen

    Syksyllä alkaa aina säännöllisempi treenikausi, kesä kun menee paljon ulkotöitä tehdessä. Pimeinä iltoina on kiva käydä salilla ja uimahallissa. Kiva arvonta, noita olisi varmasti mielenkiintoista käyttää.

    Reply
  34. Pauliina.K

    Syksyllä liikun samalla tavalla kuin muutenkin, mutta sateisena päivänä lenkki saatetaan hoitaa sisätiloissa. Aurinkoisena päivänä sen sijaan sisätreeni saattaa vaihtua ulkoiluun 🙂

    Reply
  35. Taru

    Polvivamma ja plantaarifaskiitti kun pitävät poissa lenkkipoluilta ja syksy ei houkuttele vaihtelevine säineen ulkoilemaan niin kotijumpasta on tullut uusi harrastusmuoto. Kahvakuulat löytyy jo omasta takaa ja sun vinkeillä oon koostanut niistä ohjelman. Mut hitsin vitsit että nämä narut tulis NIIN tarpeeseen!!

    Reply
  36. Tiina

    Ihmeellistä kyllä, mutta juuri syksyn tullen haluttaa lisätä liikkumista ullkona, vaikka tuntuisi, että syksyllä haluaisi siirtyä sisätiloihin. Syyssäät houkuttelevat lenkille salin sijasta. Juoksu- ja kävelylenkkien jälkeen hyvän keskivartalotreenin saisi TRX-valjailla.

    Reply
  37. Maria

    Treenimäärät pysyvät vuodenajasta toiseen suunnilleen samana, mutta kesän pienen keventelyjakson jälkeen olen taas lisännyt harjoittelun intensiteettiä ja sykettä, osin sisätiloissa raskaampien ryhmäliikuntatuntien muodossa. Koira ja työmatkapyöräily pitävät silti läpi vuoden huolen riittävästä hapensaannista ?

    Reply
  38. Hanna

    Syksy on uusien ideoiden ja lupausten aikaa. Trx naruista olen haaveillut jo pitkään. Olisi varmadti käyttöä koko perheelle.

    Reply
  39. Titta

    Ulkona liikkuminen vuodenajasta riippumatta on parasta mitä tiedän. Nyt varsinkin syksyn tullen on ihana suunnata metsälenkeille ja siinä ohessa pysähtyä puistoon tekemään kehonpainoharjotteita. TRX-nauhat tarjoaisivat vaihtelua ja haastetta näihin hetkiin. Keväällä elämääni liittyi mukaan krooninen sairaus, jonka myötä juokseminen jäi ainakin toistaiseksi pois liikkumiskirjosta ja kehonpainoharjoittelu on nyt ollut aivan ykkösjuttu.

    Reply
  40. Elina

    Syksyn ja talven lähestyminen vaikuttaa sen verran, että arkisin vaunukirmaukset vähenevät tai lyhentyvät, koska en raaski Touhotinta niin paljon vaunuissa ilmojen kylmetessä istuttaa. Tosin 1.11 aloitan opintovapaan ja voin kirmailla arkisin silloin kun pieni on päikyssä ?.
    Hiekkalaatikkojumppasta on tullut ihan ehdoton, ja voi että mihin kaikkeen hiekkalaatikko mahdollistaa. Siinä samalla tekee parit hiekkakakut, kun lankuttaa tai kyykkää ja venyttelytkin menee huomaamatta.

    Reply
  41. Helmi karjainen

    Harrastan juoksua, ympäri vuoden ulkona treenejä mutta talvella myös hallissa ja sisätiloissa jonkun verran

    Reply
  42. Iida Nuuttila

    Syksyisin juoksussa saa aina uuden vaihteen päälle kun ulkona on niin ihanan raikas ilma. Samalla kotitreenien määrä nousee kun juoksulenkin päätteeksi tekee hieman lihaskuntoa. Salitreenikausi minulla alkaa sitten loppusyksystä/alkutalvesta kun ulkona alkaa olla kylmä ja lunta maassa.

    Reply
  43. Kme

    Oi kun olis kiva voittaa nuo! Nyt vaikuttaa treeneihin se, kun itellä alko työt ja lapsilla hoidot. Aika on kortilla, mut prioriteeteissä aika korkeella on liikunta!

    Reply
  44. Kerttu

    Kun yliopistoliikunnan huikeat palvelut ovat nyt menneen talven luksusta, kotitreenit saavat alkaa! Nää olis kyllä todella hyvät siihen tarkoitukseen!

    Reply
  45. Kaisa

    Syksyllä on vielä jees käydä lenkillä ulkona, mutta pimenevät illat vaativat kohta otsalampun. Salillakäynti alkaa taas kiinnostaa kesän ulkoilujen jälkeen. 🙂

    Reply
  46. Pasi

    Syksyllä lenkkeily ulkona lisääntyy kun keli on mukavan raikas ja väriloisto luonnossa mahtava. Muu liikunta siirtyy aika pitkälti sisätiloihin, uimahalliin ja kuntosalille. Myös talvilajit tulee mukaan kuvioihin.

    Reply
  47. Kari Niemi

    TRX-nauhoilla koko perheen treenit lisääntyisivät ja monipuolistuisivat.

    Reply
  48. Rani

    Syksyllä suunitelmat uhkaavat jäädä suunnitelmiksi liian helposti. Varsinkin tänä syksynä, jonka aloitin flunssalla. Intoa riittäisi, mutta aikaa on aina mukamas niin paln vähemmän kuin kesäisin.

    Reply
  49. Laura K.

    Toivottavasti ei mitenkään :)! Haluaisin jatkaa juoksua läpi talven, mutta myös lisäillä kehonpainolla tehtäviä treenejä vastapainoksi.

    Reply
  50. Mari

    Syksyllä liikunta taas isääntyy, kun kesällä on kevyempää. Ihanaa, kun saa juosta viileässä! Ja liikunnat saa paremmin rakennettua arkirutiinien ympärille.

    Reply
  51. Jennijesper

    Syksyn kylmyys ja pimeys tekee kesän ihanista aamulenkeistä haastavampia. Reissaan paljon, ja aina mukana kulkevien lenkkareiden kaveriksi olisi mahtavaa saada TRX:t!

    Reply
  52. Merja k

    Jumppaa ja muuta sisäliikuntaa tulee enemmän ohjelmaan. Aina kuivilla keleillä kuitenkin ulos lenkille.

    Reply
  53. Laura O.

    Pipo päähän, lämpimät trikoot jalkaan ja ei muuta kun nauttimaan syksyn mahtavista väreistä. Full steam ahead!!??☀️

    Reply
  54. Tiina

    Syksy tuo taas rutiinit ja treenit tulevat säännöllisiksi kesän jälkeen. On kiva palata salille ja sen lisäksi liikkua myös ulkoilmassa.

    Reply
  55. Päivi

    Syksyllä metsässä juokseminen on parasta, mutta kesällä alkanut selän oireilu muistuttaa myös lihaskuntotreenien tärkeydestä.

    Reply
  56. Pihla

    Kiitos aivan ihanasta blogista<3 Täältä on saanut paljon inspiraatiota! TRX- narut toisivat mukavasti uudenlaista haastetta kotitreeneihin.

    Reply
  57. Poppis | pikkuliten

    Sateinen, pimenevä syysilta on parasta lenkkeilyaikaa. Tämä on kiilannut yllättäen lempivuodenajakseni <3

    Reply
  58. Satu J

    Syksy on parasta juoksuaikaa, ilma on raikas ja happipitoinen, mutta ei vielä liian kylmä. Samalla voi ihailla komeita värejä luonnossa 🙂 vauhtikestävyystreenit jäävät ja alkaa peruskuntokausi, samalla alkaa satsaamaan taas enemmän lihaskuntoon, liikkuvuuteen ja kehonhuoltoon (joita olisi pitänyt vaalia enemmän myös kesällä….) 😉

    Reply
  59. Nuutinen Katja

    Itse olen käynyt TRX ryhmätunneilla ja pidän niistä kovasti. Olen houkutellut miestäni mukaani kehumalla kuinka tehokasta ja mukavaa siellä on, mutta sen verran perusjuntti se on ettei se sinne ole suostunut lähtemään, naisten keskelle. Jos voittaisin ne omaksi kotiini, voisi olla helpompaa saada mieskin pitämään huolta lihaskunnostaan. Salillekkin kun on huono lähtemään. Ja toki teini- ja murrosikäiset tyttärenikin niitä varmaan käyttäisi.

    Reply
  60. Milka

    Lenkille laitan vähän enemmän vaatetusta ja alan pikkuhiljaa odottamaan jo lunta ja sitä, että pääsee hiihtämään. Metsässä tulee syksyllä oltua vähän enemmän, kun luonto tarjoaa antimiaan.

    Reply
  61. Minna

    Ympäri vuoden innostaa eniten juoksu/polkujuoksu ja jooga. Nyt syksyllä yritän lisätä lihaskuntotreeniä ja kehonhuoltoa viikko-ohjelmaan.

    Reply
  62. Maisa G

    Syksyllä lenkkeillään joko kävellen tai juosten, fiiliksen mukaan, kuitenkin mahdollisimman paljon ulkona. Ulkoilen aina, siitä pitää huolen koira. Satoi lunta tai vettä, on pakkp lähteä. Talvella kun aikaa jää hieman enemmän on paikkansa myös pienillä kotitreeneillä. Niin omaa aikaa. Narut olisivat aivan mahtava lisä!

    Reply
  63. Eija

    Syksy on ihan parasta aikaa käydä juoksulenkeillä: ilman lämpötila on mun kropalle juuri sopiva, ja kosteus tekee hyvää iholle 🙂

    Reply
  64. Hilla

    Vähemmän tulee juostua ulkona, ja keskityttyä sisätreeneihin. Sekin on kivaa! Mutta ehkä TRX-narut innostaisivat treenailemaan enemmänkin ulkona..?

    Reply
  65. Palotikka

    Syksyllä kesän kiireet ja riennot helpottaa ja jää aikaa enemmän ystäville sekä harrastuksille. Näin ollen liikunnan määrä lisääntyy ja säännöllistyy. Metsässä/ulkona tulee liikuttua enemmän jo pelkän syksyn väriloiston takia. Lisänä reissuilta mukaan saattaa joskus löytyä marjoja, sieniä tai riistaa. Itse en sadekeleistä niin välitä, jolloin tuleekin jäätyä helposti kotiin sisätiloihin, mutta TRX-nauhojen avulla päivän treeni tulisi tällöin mukavasti tehtyä kotosalla!

    Reply
  66. Kati

    Syksy vaikuttaa treenaamiseen positiivisesti. Harrastukset rytmittävät arkea kivasti ja sovitut menot tuovat kaivattua tuttua puhtia. Syksyinen luonto on kaunis ja happirikas. Mahtava tunne kun puet treenivaatteet ylle ja suuntaat metsään tai pääset lapsen kanssa leikkipuistoon. Siellä näistä TRX-naruista saisi lisäpuhtia arjen hyötyliikuntaan.

    Reply
  67. Johanna Pulkkinen

    Syksyn tullen liikkuminen siirtyy enemmän sisätiloihin ja ryhmäliikuntatunneille. Olen käynyt muutamalla TRX-tunnilla ja tykästyin kovasti! Ei vaan tällaisella opuskelijalla ole varaa ostaa omia joten tämä olisi enemmän kuin tervetullut voitto ? Voisi treenata kotonakin tehokkaasti!

    Reply
  68. Sirpa

    Syksyllä on ihana olla ulkona, ja metsässä mieli ja sielu lepää kun kirmaa pitkin polkuja. TRX:llä saisi hoidettua myös lihaskunto treenejä ulkoilmassa.

    Reply
  69. Laura M.

    Jee TRX! Syksyllä otan kuvioihin taas ryhmäliikunnat!

    Reply
  70. Helena

    Treenit siirtyvät syksyn tullen enemmän sisätiloihin, mutta muutoin ei suurta muutosta esimerkiksi lajeihin tule. Ja ulkonakin treenaan mshdollisimman pitkälle syksyyn. Omiin treeneihin noista TRX:stä saisi kivan lisän ja vaihtelua.

    Reply
  71. Mika Takalo

    Sama pää kesät talvet. TRX on ollu kyl parasta mitä housut jalassa on voinu tehdä viime aikoina. Se antaa mun päälajeihin paljolti potkua. Skeittauksessa poppi ja yleinen laudanhallinta on parantunut huomattavasti ja myös teatterin puolella huomaa yleisen vireystason olevan paljon skarpimpi. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille, todella hieno ja monipuolinen laji.

    Reply
  72. Venla

    Ympäri vuoden tulee liikuttua ulkona. Syksyllä juoksulenkkien lisäksi tulee tehtyä myös kovempia sauvarinnetreenejä tulevaa hiihtokautta silmällä pitäen. Trx-narut olisivat oiva lisä monipuolistamaan lihaskuntoharjoittelua.

    Reply
  73. Simo

    Iltojen pimetessä suunnistustreenit vaihtuvat yösuunnistustreeneiksi ja valmistautuminen talven hiihtokauteen alkaa. Kesällä osallistuin tyttöystävän pakottamana trx tunnille ja hommahan vaikutti mukavalta, joten olisi hienoa saada narut myös kotia

    Reply
  74. Hanna Tuomento

    Heips. Syksyn tullen lempisalini lukkari muuttui minun lemppariksi aamutuntien osalta ja trx tunti asmuspinnien lisäksi löysi paikkansa vakkariaamutreeneihini.
    Ehkä lenkkeilyä tulee pimeyden lisääntyessä(?)harrastettua vähemmän. Sali ja ohjatut tunnit ovat aina suosikkejani.

    Reply
  75. Stiina

    Vaikuttaa aika paljonkin. Kesäaikaan treenaan lihaskuntoa kaupungin ilmaisissa ulkokuntoilupuistoissa, mutta syksyn tullen tulee siirryttyä kodin kuntoiluhuoneeseen jumppailemaan. Polkujuoksu jatkuu kunnes tulee lunta! Tosin jouduin arkena treenaamaan aamuisin klo 6-7 välillä, joten pimeyden vuoksi polkujuoksut jäävät viikonlopulle. Suppailu piti jo lopettaa, kun aloin pelätä kylmään veteen pulahtamista 😀 Joogat jatkuvat entiseen tapaan kuntoiluhuoneessa ja ratsastaakin tarkenee vielä ulkokentällä.

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *