Viime viikolla työmatkoja pyöräillessä mietin tulevan kesän ja syksyn suunnitelmia ja unelmia. Ihania juttuja tapahtui työrintamalla jo kevään aikana, ja syksyllekin on tulossa kaikkea mukavaa. Asioita, joista joskus vain unelmoin.

 

Olen tottunut elämään spontaanisti ja tekemään vuosien varrella hyvinkin nopeita ratkaisuja. Muistan, kuinka New Yorkissa, IIN:n Health Coaching koulussa yhtenä tehtävänä oli suunnitella ja asettaa tavoitteita kymmenen- viiden- kolmen ja yhden vuoden päähän. Missä näkisin itseni silloin? Tuskastuneena pähkäilin, miten voisin asettaa suunnitelmia noin pitkän ajan päähän, enhän tiennyt edes seuraavasta kuukaudesta tai viikosta. Tuolloin muuttotahti maasta toiseen oli nopeaa ja asiat tapahtuivat ilman miettimistä. Kaikki meni kuitenkin aina niin kuin pitikin, ilman niitä kauaskantoisia vuosien suunnitelmia. Uskon muutenkin, että asiat joiden kuuluu tapahtua tulee tapahtumaan- ilman väkisin yrittämistä tai pakottamista.

 

Nykyään suunnittelen asioita erilailla eteenpäin, mutta haluan edelleen jättää tilaa myös sattumille, kohtalolle ja spontaaneille hetken mielijohteesta tehdyille heittäytymisille. Kuten tulevalle matkalle, jonka varasin pari päivää sitten tietämättä, minne se Pariisin lentokentältä tulee jatkumaan. Ystävän mukaan jonnekin south west. Niin siistiä, rakastan tälläisiä spontaaneja juttuja aikataulutetun arjen vastapainoksi. Onnea on omistaa sellaisia ystäviäkin <3 

 

Minulla on unelmia ja asetan tavoitteita, sinne viidenkin vuoden päähän. Mutten edelleenkään halua suunnitella asioita liian tarkasti, tai ainakaan yksityiskohtaisesti pitkälle eteenpäin- elämällä, kun on välillä tapana päättää puolestamme toisin. Unelmointi on mielestäni tärkeää, vaikka kaikki unelmat eivät edes toteudu. Myös omat unelmat ja tavoitteet saattavat matkan varrella muuttua. Aika kuluu nopeasti, mutta toisaalta viidessä vuodessa ehtii tapahtua vaikka mitä. Jos katson taaksepäin tuonne viiden vuoden taakse, niin huh, matkalla on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, heikompaa voisi jopa kauhistuttaa. Mutta kliseisesti, en olisi tässä, missä olen nyt ilman juuri sitä matkaa. Ja se on juuri omanlaiseni matka.

 

Pelkkä unelmointi ei kuitenkaan riitä unelmien ja tavoitteiden toteutumiseen. Unelmien eteen pitää nähdä vaivaa ja tehdä töitä. Kukaan ei tule sohvalta nostamaan ja tekemään asioita toisen puolesta. On uskallettava ottaa se ensimmäinen askel, heittäytyä ja ottaa riskejäkin, luottaa omaan polkuun ja intuitioon, ja elää sitä oman näköisenä. Liian usein vain siirrämme asioita eteenpäin- sitten kun… Odottamalla liikaa tai liian kauan sitä “oikeaa hetkeä”, saattaa huomata ettei sitä välttämättä koskaan tulekaan. Radikaaleja muutoksia ei tarvitse tehdä tässä ja nyt. Pienikin askel on askel kohti unelmaa. Itse teen pari kertaa vuodessa aarrekartan jonne piirrän, kirjoitan tai leikkaan kuvia asioista, joista unelmoin.

 

Vaikka yritänkin elää hetkessä ja nauttia jo saavutetuista unelmista, huomaan unelmoivani jo uusista asioista. Siinä pyörälenkillä Laajalahden polkuja viilettäessä oivalsin kuitenkin yhden asian; vaikka koko ajan unelmoinkin jo uusista asioista, niin toisaalta elän koko ajan unelmiani todeksi JO NYT. Niitä unelmia, joista silloin viisi vuotta sitten unelmoin. Jatkan siis unelmointia, teen asioita niiden eteen ja toivottavasti viiden vuoden päästä voin todeta saman- elän unelmaani koko ajan <3

 

I can’t change the direction of the wind, but I can adjust my sails to always reach my destination- Jimmy Dean

 

 

Kesälomaan on vielä aikaa, mutta kesästä nautitaan täällä täysin rinnoin jo nyt- kukkaseppele päässä ystävien kanssa auringonlaskua ihaillen <3

 

 

Heidi xoxo