VOISITKO SINÄ OLLA TÄNÄÄN SYYPÄÄ JONKUN HYMYYN?

by | Nov 1, 2018 | Wellbeing | 2 comments

 

 

Lokakuun tiistai aamut ovat alkaneet Vitamin Well:n treeniaamuilla TFW Stadissa. Hikeä, itsensä ylittämistä, toisten kannustusta ja naurua positiivisessa ilmapiirissä, mm. niistä olivat meidän treeniaamut tehty. Ihan jo kaipaan näitä tavaksi tulleita treeniaamuja ja ihmisiä, jotka tekivät koko bootcampistä spesiaalin.

 

Tämän viikon tiistaina Bootcamp- kuukausi tuotiin päätökseen BONUS-kerralla Pilots Helsingissä. Pilotsilla pääsimme kuuntelemaan inspiroivan Rosa Nenosen luentoa taitavasta ajattelusta, mielen kehittämisestä, uskomuksista ja positiivisuudesta. “Oletko oman elämäsi pilotti vai matkustaja?”. 

 

Ajatuksia herättäviä asioita, joista on hyvä muistuttaa itseään aina silloin tällöin. Miksi esimerkiksi kiinnitämme enemmän huomiota negatiivisiin asioihin, tai ylipäätään asioihin, joita pitäisi muuttaa? Miksi aivot on viritetty huomioimaan vahvemmin negatiivisen kuin positiivisen? Kuinka yhtä negatiivista kommenttia vastaan tarvitaan sata hyvää? Ja siitäkin huolimatta saatamme muistaa sen yhden negatiivisen.

 

Meillä on tutkimusten mukaan keskimäärin 50 000 ajatusta päivässä, joista jopa 80% saattaa olla negatiivisia. Aika hurja luku! Oma mieli voikin siis samalla olla meidän paras vahvuus tai pahin heikkous, riippuen siitä millaisia ajatuksia “sisäinen radio” meille kertoo, kommentoi ja ohjeistaa.

 

Mieli on onneksi kuitenkin kuin lihas ja sitäkin voi vahvistaa. Myös omiin ajatuksiin voi vaikuttaa. Optimistinen asenne ei tarkoita ettei koskaan olisi mitään negatiivisuutta. Optimistinen vain osaa nähdä huonossakin jotain hyvää silloin kuin pessimisti näkee vain uhkakuvat.

 

What you think about you’re more likely to bring out.

 

 

POSITIIVISET INTERVENTIOT-

5 VINKKIÄ VAHVISTAMAAN POSITIIVISIA TUNTEMUKSIA

 

1. Vahvuuksien käyttö. Mitkä ovat sinun luonteenvahvuutesi? Curiosity, gratitude, honesty, humor, kindness, love, perspective, teamwork… ja vahvista niitä. Aamusta innostuneena tein www.viacharacter.org sivulla ilmaisen “character strength”- analyysin vastaamalla 120:een kysymykseen. Mielenkiintoinen testi ja pääluonteenpiirteeni piti kyllä aivan paikkaansa, Love, mutta jos halusi koko testin tuloksen muuttuikin testi maksulliseksi. Hieman tuli huijattu olo.

Kirjoita ylös, mitkä ovat omat vahvuutesi. Mieti miten ne näkyvät arjessasi ja voisitko käyttää niitä ehkä vielä enemmän.

 

2. Kiitollisuuspäiväkirja. Kirjoita joka ilta muistiin 3 hyvää sinä päivänä tapahtunutta asiaa. Mistä asioista olet kiitollinen juuri nyt? Jokaisella meillä on aihetta kiitollisuuteen- joskus emme vain huomaa niitä, koska ne saattavat tuntua niin arkisilta. Saatamme myös olla niin keskittyneitä siihen, mitä haluamme lisää ettemme huomaa kaikkea sitä mitä meillä jo on.

 

Juuri nyt olen kiitollinen terveestä liikkuvasta kehosta- siitä, että saan liikkua. Vasta sairastellessa sitä huomaa, kuinka onnekas onkaan, kun SAA liikkua. Olen kiitollinen lapsistani ja siitä, että ensi viikolla pääsemme tyttären kanssa viettämään aikaa pojan kanssa Lontoossa. Olen kiitollinen juuri syömästäni aamiaisesta ja siitä, että saan lähteä tekemään työtä, josta nautin.

 

3. Liikunta. Elimistö tuottaa liikunnan aikana endorfiineja, serotoniinia ja muita hyvän mielen hormoneja. Liikunta onkin erinomainen keino myös nostattama, mutta myös tehokas “lääke” väsymykseen, stressiin ja alavireiseen olotilaan. Parasta tietenkin, jos pääset liikkumaan vielä ulkona. Valitse liikuntamuoto, joka sopii juuri sinulle. Joskus se voi olla kova “rääkkitreeni” toisinaan taas lempeää joogaa.

 

4. Meditaatio. Hidasta ja rauhoita jotain hetkeä päivässä. Meditointi laskee stressitasoja ja ajatukset kirkastuvat. Aloita muutamasta minuutista. Netistä löytyy hyviä videoita tähän.

 

5. Ystävällinen teko. Ystävällisyys toisia kohtaan nostattaa myös omaa hyvää oloa. Pieni ele itseltä saattaa olla iso juttu toiselle. Koskaan ei ole niin kiire ettei ehdi hymyillä, olla kohtelias tai sanoa pari kaunista sanaa. Emme tiedä, mitä joku saattaa elämässään käydä juuri sillä hetkellä läpi. Yksikin kaunis sana voi olla siihen hetkeen juuri se oikea teko.

 

Viime aikoina on kohdalleni sattunut montakin sattumaa, vai olisikohan sittenkin kohtalon johdatusta. Ensimmäisestä tulen kertomaan myöhemmin, mutta tämä toinen tapahtui heti meidän Pilots- aamun jälkeen läheisessä kahvilassa, missä teen töitä aina silloin tällöin. Kohtasin jälleen henkilön, johon olen nyt viimeisien kuukausien aikana törmännyt monesti aivan sattumalta, lähinnä lenkkipoluilla. Hämmästelimme kohtaamista ja juttelimme tovin, jonka aikana selvisi henkilön olevan sairautensa takia toisinaan hyvin yksinäinen.

 

Sen enempää yksityiskohtiin menemättä ehdotin yhteistä juoksulenkkiä. Ja voi sitä iloa, mikä kuvastui hänen kasvoiltaan yhteystietoja vaihtaessa. Kaikki tarvitsevat ystävän tai jonkun jolle jutella. Jos tunnin lenkki viikossa/kahdessa piristää jonkun mieltä, niin se on vähintä, mitä voi tarjota. Hyvä ei osu ainoastaan kohteeseen, vaan auttaminen ravitsee myös sen antajaa <3

 

 

 

Happiness cannot be traveled to, owned, earned, worn or consumed. Happiness is the spiritual experience of living every minute with love, grace and gratitude.

 

Välillä saatamme katsoa ja etsiä autettavia kaukaa, vaikka tässä aivan lähelläkin on varmasti monia, joita voisimme tavalla tai toisella auttaa, tukea, kuunnella, antaa aikaa tai olla lohduttajana. Kenen päivää sinä voisit tänään piristää? Voisitko sinä olla tänään syypää jonkun hymyyn?

 

Kuvat: Wilhelm Ohman

 

Heidi xoxo

2 Comments

  1. rosa nenonen

    Voi miten ihana kuulla! Paras tapa nostaa omaa hyvinvointia on auttaa muita <3

    Reply
    • Heidi Tainio

      Kiitos Rosa vielä, oli aivan ihana aamu <3
      Mukavaa viikonloppua!
      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *