
Arkenakin on hyvä löytää hieman omaa aikaa ja tehdä asioita, joista saa energiaa ja virtaa. Asioiden ei tarvitse olla isoja, vaan ihan vaikkapa juoksulenkki raikkaassa ilmassa, ystävän tapaaminen, päiväunet tai pieni lukuhetki hyvän kirjan parissa. Rakastan aamuja- silloin nautin hiljaisuudesta, aamupalasta ja lueskelen lehtiä tai kirjoittelen blogia. Kevään tullen saatan lähteä vielä aivan ensimmäiseksi aamulenkille.
Alla omia hetkiäni viime viikolta…
Tapaamisia. Viime viikolla ehdin tavata useampaakin ystävää- aamiaista Klaus K:ssa, lounastapaaminen Sis.Delissä ja perjantaina kävelytreffit ystävän kanssa Tarvaspään kahvilaan runebergintortulle. Klaus K on jo ennestään tuttu ja todettu erinomaiseksi, mutta erinomaisia olivat kaksi jälkimmäistäkin. Sis Delin lounasbuffetti notkui ihania kasvisruokia ja Tarvaspään kahvila oli ihanan kodikas upealla näkymällä. Täällä voisi järjestää, vaikka idylliset juhlat.
Juoksua. Viikkoon mahtui myös yhdet juoksutreffit ja perjantaina heitin oman kovemman lenkin, 40 minuutin reipas VK. Mökillä nautin jäällä hiihtämisestä. Molemmissa pääsee flow-fiilikseen ja uppoutumaan omiin ajatuksiin. Ja vaikka useimmiten onkin mukava juosta seurassa, niin nauti myös yksin tehdyistä lenkeistä.
Coren treeni. Keskiviikkona, piiiiitkän tauon jälkeen tei paluun Corelle. Syksy ja alkuvuosi olivat sen verran työn täytteisiä, että aikaa oli hankala sovittaa omiin aikatauluihin. Keskiviikon treeni olikin heti todella tehokas ja sykkeet nousivat lähelle maksimia. Harvoin saan näin hyvin itsestäni irti yksin treenatessa.
Juoksijalehti + SMOOTHIE. Pieni lukuhetki ja välipala piristävät ennen iltapäivän ja illan töitä. Smoothiessa mansikkaa, puolukkaa, banaania, avocadoa, viherjauhetta, heraproteiinia ja mantelimaitoa. Uusimmasta Juoksijalehdestä löydät muuten suosikkitreenivaatteitani 🙂 Myös iltaisin luen hetken ennen nukkumaan menoa. Rentouttavaa.
Mukavaa uutta viikkoa!
Heidi xoxo
0 Comments