
Onko fiilis työviikon jälkeen kuin treenattavani koiralla meidän treenejä seuratessa? Poikki, katki ja valmis heittämään jalat kohti kattoa. Mutta maltatko levätä viikonloppuna ja ladata akkuja? Niin ettei maanantai-aamuna herätessä odota jo tulevaa perjantaita ja uutta viikonloppua? Jos nimittäin arki on kovin kiireistä, saattaa sama oravanpyörä jatkua viikonloppunakin. Ja aivan huomaamatta tuoda kiireen kylään silloinkin, kun sitä ei edes oikeasti ole. Monelle voi olla haastavampaa pysähtyä, olla tekemättä mitään, kuin jatkaa samassa pyörässä ajamista.
Väsynyt oli olo täälläkin eilen illalla. Kuulumisten vaihtaminen ja lasillinen viiniä ystävän seurassa oli paras päätös työviikolle. Työviikolle, joka tosin jatkuu tänään ja huomenna koulutusten parissa. Tämän päiväistä koulutusta odotan oikein innolla. Ilmoittauduin kurssille hieman kuin vahingossa, enkä totta puhuen ole aivan varma päivän kulusta. Tiedän kuitenkin kouluttajan ja periaatteet sen verran hyvin, että todella mielenkiintoisia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä juttuja on varmasti tiedossa. Sunnuntaina taas kouluttaudun kouluttajaksi. Uusia työkuvioita onkin tässä taas tiedossa. Mutta miten sitten rentoudun?
UNI JA LEPO
Viikonloppuisin priorisoin unen kuitenkin sen verran korkealle, että jalat nostettiin kohti kattoa eilenkin jo ennen kymmentä. Jos haluaa maanantaina aloittaa virkeänä uuden viikon, ei viikonloppuisinkaan kannata rytmejä laittaa aivan pääalaisin. Mielelläni nukkuisin viikonloppu-aamuisin pidempään, mutta sisäinen kello herättää tuttuun aikaan, yleensä jo kuuden maissa. Siksi en ainakaan joka viikonloppu, tai molempina iltoina, valvo pitkään. Ja mukavia juttuja voi tehdä päiväsaikaankin. Niin kuin teimme tyttäreni ja kummityttöni kanssa viime viikonloppuna.



Cafe Fazer Tampereella <3
Viimeiset pari viikonloppua on tullut vietettyä kotikonnuilla, Valkeakoskella. Lähinnä vain leväten. Viikolla tulee liikuttua niin paljon jo työnkin puolesta, että etenkin lauantait pyhitän täysin levolle ja kaikelle muulle tekemiselle. Vaikka, kuinka tykkää työstään ja siitä, mitä tekee, on tärkeää tehdä myös täysin muitakin juttuja. Päivät viikolla ovat myös aikataulutettuja aamusta iltaan, ja siksikin haluan viikonloput pitää täysin aikatauluttomina ja mennä mahdollisuuksien mukaan vain fiiliksellä. Luovuuskin kärsii, jos kovalevy on koko ajan täynnä kaikkea mitä pitäisi seuraavaksi tehdä.
HYVÄ RUOKA
Viikonloppuisin nautin hitaista aamuista ja usein teemmekin ainakin toisena aamuna kotibrunssin. Arkiaamupalani on sen verran hyvä, että usein teen chiavanukasta ja kananmunia viikonloppuisinkin, mutta lisukkeena saattaa olla myös croissantteja ja/tai karjalanpiirakoita. Tuorepuristetut mehut on myös must. Ja kauracappuccino.
Toisaalta, koska teen PALJON ruokaa kotona, on silloin tällöin mukava istua myös valmiiseen pöytään. Viime lauantaina vein tytöt Tampereelle brunssille. Fazerin brunssi maistui oikein hyvin meille kaikille. Tarjolla oli kaikkea kaurapuurosta ruokaisiin salaatteihin, lämpimiin ruokiin, aina kakkuja myöden- kaikille siis jotakin.
Terveelliseen ruokavalioon mahtuvat myös ne satunnaiset kakkupalat. Eilen juttelimme ystävän kanssa, kuinka molemmat olemme ennen olleet supertarkkoja ruokien suhteen. Kymmenen kiloa kevyempiä, mutta hassua kyllä, myös paljon tyytymättömämpiä kehoomme. Tyytyväisyys ei siis tule vaa’an lukemasta, vaan aivan jostain muualta. Itse ainakin olen kokenut, että rennompi ja positiivinen asenne kaikkeen tuo sitä hyvää oloa. Siitäkin huolimatta, että kaikki ei aina ole täydellistä. Kirjoituksen alla onkin pitkästä aikaa ruokavaliopostaus.




Hotelli Tornin Moro Sky Bar
YSTÄVÄT JA PERHE
Brunssin jälkeen kiertelimme kaupungilla ja kävimme katsastamassa hotelli Tornin, ja sen Sky Barista avautuvat näkymät kaupungin ylle. Aurinkokin saatiin sopivasti näyttäytymään. Tyttöjen kanssa on niin mukavaa, kun voi yhdessä tehdä paljon kivoja juttuja. Seuraavaksi suunnittelimme jo kokonaista hotelliviikonloppua- ihan vaikka tähän Tampereelle. Aina ei tarvitse lähteä merta pidemmälle, kun aivan läheltäkin löytyy kivoja juttuja.
Iltaa istuin vielä ystävien luona. Kävelimme jäällä auringonlaskiessa. Parasta oli nauttia kiireettömyydestä. Huhtikuun loppu ja toukokuu tulevat töiden puolesta olemaan sen verran kiireisiä, että akut on hyvä olla täyteen ladattuna tulevaa rutista varten. Huikea juttu nimittäin tulossa- toivottavasti pääsen julkaisemaan sen teillekin jo ensi viikolla!

ULKOILU
Lauantain lepopäivän jälkeen, kävin sunnuntaina testaamassa Korkeakankaan ladut. Ylävitonenkin oli nyt auki ja alamäet saivat kokeneemmankin hiihtäjän polvet tutisemaan. Huh, melkoisia laskuja ja vastaavasti myös ylämäkiä. Mukava hiihtää näin vaihtelevassa maastossa. Laskettelurinteen päältä oli upeat näkymät. Jos ei pääse alpeille, niin fiilikseen pääsee Koskissakin 😉 Saa nähdä alkavatko hiihdot täällä etelässä olla kohta hiihdelty.
Jos viikolla et ehdi liikkumaan niin paljon kuin haluaisit, kannattaa viikonloput hyödyntää liikkumiseen tai lähteä ainakin ulkoilemaan. Raitis ilma tekee hyvää kenelle vain, etenkin jos työsi takia olet viikolla päivät sisätiloissa. Treenattavianikin suosittelen liikkumaan ulkona niin paljon kuin mahdollista- hyödyntämään vaikkapa kauppareissuja. Kaikkea liikkumista ei myöskään tarvitse ottaa treeninä. Ihminen on luotu liikkumaan, ei istumaan paikoillaan. Kuulen välillä edelleen selityksiä siitä, kuinka ei viitsitä lähteä parinkymmenen minuutin kävelylle, koska eihän se ole treeni tai siinä ei edes tule hiki, vaikka juuri niillä pienillä teoilla ja arjen aktiivisuudella on kokonaiskuvassa se isoin vaikutus. Mieluummin suosittelen myös tekemään 10 minuuttia venyttelyä päivässä kuin tunnin kerran viikossa.
Ulkoilua, lepoa & riittävästi unta, hyvää ruokaa ja ystäviä- siinä siis simppeli resepti onnistuneeseen viikonloppuun. Mitäpä muuta sitä tarvitsisi?
Heidi xoxo
0 Comments