ASIAKASKOKEMUS- KOTITREENIT, HAASTE VAI SITTENKIN MAHDOLLISUUS?

mennessä | helmi 12, 2021 | Exercise, Wellbeing | 0 Kommenttia

 

 

 

Tiesitkö, että jopa noin 40% päivittäisistä teoistamme on tapoja, ja että ympäristössämme on koko ajan vihjeitä, jotka ohjaavat toimintaamme. Heti ensimmäisen saatat huomata jo aamulla- herääminen (vihje), hampaiden pesu (rutiini) -> hyvä ja puhdas olo suussa (palkkio). Toimintamme on kuitenkin usein niin rutinoitunutta, että emme usein edes huomaa automaatiolla tapahtuvaa toimintaa- kuten esimerkiksi hampaiden pesua. Omia rutiineja onkin toisinaan mielenkiintoista tarkkailla, sillä sieltä saattaa löytää yllättäviäkin oivalluksia.

 

Jätä itsellesi tarkoituksella pieniä vihjeitä. Jos esimerkiksi haluat lisää liikkuvuutta, aseta joogamatto näkyvälle paikalle muistuttamaan. Meillä on kotona niin foam roller, piikkipallo kuin joogamatto olohuoneen nurkassa, tv:n vieressä, muistuttamassa kehonhuollosta. Viisikin minuuttia päivittäin tekee hyvää. Töitä koneella kirjoittaessa huomaan, kuinka taukojumpat ovat aivan must. Koneella istuessa ryhti saattaa aivan huomaamatta painua kasaan. Taukojumppa tekee hyvää niin keholle kuin mielelle.

 

Tapojen muuttaminen ja uusien rutiinien luominen ei aina ole nopeaa, eikä varsinkaan helppoa- monessa asiassa, kun olemme niin vahvasti tapojemme orjia. Uuden tavan luominen vaatiikin muutoksia, vanhasta irti päästämistä ja uusia toimintamalleja- jota ei useinkaan auta se, että haluaisimme kaiken heti ja nyt! Tapojen muuttamiseen ei olekaan oikoteitä, ja motivoituneinkin joutuu todennäköisesti kohtaamaan matkalla haasteita. Siksi liian radikaalit ja nopeat suunnan muutokset harvemmin toimivat. Muutoskin kannattaa siis ajatella mieluummin maratonina kuin sprinttinä, sillä ajan kanssa, vaivannäöllä ja itsemyötätunnolla mikä vain tapa on muokattavissa.

 

KOTITREENIT- HAASTE VAI MAHDOLLISUUS?

 

Bling, ja Suunnon sovellukseni kertoo kuinka yksi treenattavistani on uinut avomeressä 6min, toinen harrastanut lihaskuntoa 58min ja kolmas murtomaahiihtoa 6,8km… Näin treenattavien treenipäivityksiä tippuu päivittäin Suunnon sovellukseeni, säännölliseen tahtiin. Torstai-iltapäivänä taas whatsappiin kilahtaa treenikuva ja Tytin kuittaus, että viikon omatoiminen lihaskuntotreeni on tehty! Jes hyvä sinä, vastaan- taas yksi omatoiminen treeni tehty ja palkkiona vähintäänkin hyvä fiilis.

 

Aina yksin tai kotona treenaaminen ei kuitenkaan jaksa innostaa- varsinkaan nyt, kun monelle koti on jo kohta vuoden ajan toiminut myös työpaikkana. Sen tietää myös treenattavani Tytti. Olemme jutelleet aiheesta paljon ja pyysinkin Tyttiä kirjoittamaan muutamalla sanalla kotitreeneistä, omista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan. Muutaman sanan sijaan sainkin sähköpostiini niin kattavan tekstin, että ajattelin jakaa, Tytin luvalla tietenkin, sen teille sellaisenaan. Uskon, että moni samaistuu Tytin fiiliksiin- ja toivottavasti postauksen myötä myös inspiroituu antamaan kotitreeneille mahdollisuuden. Aloittaminen on vaikeaa, mutta muutamalla keinolla sekin haaste on selätettävissä.

 

 

 

LIHASKUNTOTREENIT… BLAAH BLAAH BLAAH

 

Tytin tarina…

Minulle lihaskuntotreenit ovat aina olleet se vaikein rasti. Tiedän kyllä, että on tärkeää pitää lihaskunnosta huolta, mutta silti se on se laji, joka jää kaiken muun jalkoihin tai suorastaan väliin. Menen mieluummin ulos ulkoilemaan kuin että jäisin sisälle tekemään lihaskuntotreenejä. Tiedostan lihaskuntoharjoittelun merkityksen terveyteen ja ihan kehonkoostumukseenkin- sen kuinka hyvää lihaskuntoharjoittelu tekee istumatyön ja opiskelun vastapainoksi, aineenvaihdunnalle ja kuinka se vaikuttaa ihan arkisiin asioihin. Entisenä kilpapurjehtijana tiedän myös hyvän lihaskuntoharjoittelun merkityksen ja vaikutuksen muihin lajeihin. Siksi halusin ottaa lihaskuntoharjoittelun osaksi arkeani, haluan kantaa selässä rinkkaa helpommin, vetää perässä ahkiota ja purjehtia- olla taas energisempi elämän jokaisella osa-alueella. Lihaskunto ei kuitenkaan kehity ajattelemalla, vaan sen eteen on tehtävä töitä. Päätin, että asialle on pakko tehdä jotain.

 

Itselleni tärkein teko oli pt:n palkkaaminen. Olen treenannut Heidin kanssa kerran viikossa syksystä lähtien. Tämä oli minulle se käänteentekevä juttu, koska se loi pohjaa ja ennen kaikkea säännöllisyyttä lihaskuntotreeneille. Koska tällä hetkellä teen kokopäivätyötä ja opiskelen iltaisin, on ajankäyttö todella haasteellista. Olin päättänyt, että lihaskuntotreeni edes kerran viikossa on minulle tässä tilanteessa on jo hyvä. Otin kuitenkin rinnalle pilatesta ja joogaa, kun sitä sattui samassa korttelissa olemaan tarjolla ja vielä molemmat Heidin ohjaamina!

 

 

Vinkki 1: suhtaudu kotitreeniin kuin ryhmäliikuntatuntiin: tietty päivä ja kellonaika ja alkuun se saattaa vaatia pientä pakottamista

 

 

 

 

MIKSI KOTONA TREENAAMINEN ON NIIN VAIKEAA? 

 

Sitten ryhmäliikunta loppui koronan takia. Oli pakko keksiä jotakin tilalle. Hei, onhan netti pullollaan treenejä. Ilmaisiin nettitreeneihin en päässyt kiinni lainkaan. Päätin, että ostan TWOgether Trainingin online-treenipalvelun, kun kerran hyvä tarjouskin sattui marraskuussa vastaan. Ajattelin, että tämähän on tosi kätevää ja nyt alan tehdä treenejä monta kertaa viikossa. Toisin kävi. En tehnyt yhtäkään treeniä. Kotona jumppaaminen tuntui aivan liian vaivalloiselta. Asun pienessä asunnossa eikä minulla ole sellaista tilaa, jossa voisin huitoa vapaasti ja tehdä erilaisia liikkeitä. Huonekalujen siirtely jokaista treenikertaa varten ei houkutellut. Mihin kohtaan päivää ajoitan treenini? Pitääkö sitä varten oikein vaatteetkin vaihtaa? Aloitan huomenna. Tai oikeastaan aloitan ensi viikolla, niin saan hyvän startin viikkoon. En aloittanut.

 

Miksi kotona treenaaminen on niin vaikeaa? En oikein itsekään tiedä. Koti ei ole kuntosali. Kotona rentoudutaan ja tehdään kaikkia kivoja asioita. Nykyään myös töitä. Kotona ollaan nykyään todella paljon, pitääkö siellä nyt sitten vielä jumpatakin? Harrastuksiin, erityisesti liikuntaharrastuksiin, mennään jonnekin muualle ja sieltä tullaan kotiin, jossa voi heittäytyä tyytyväisenä sohvalle. Liikuntapaikoissa on tilaa ja siihen kuuluu omat rituaalit: pukuhuone, vaatteiden vaihtaminen, jne. Ne ovat merkki siitä, että nyt alkaa treeni. Kotona ei ole sitä siirtymävaihetta, jotain puuttuu. Sitten on vielä se mainitsemani tilan ahtaus. Missä mahdun muka tekemään nämä liikkeet? Missä pidän läppäriä? Itse asun yksin, mutta voisin kuvitella, että kodin jakaminen muiden kanssa on myös haaste. Rupeanko nyt tässä sitten jumppaamaan, kun muut katsovat telkkaria? Ei kiitos. On siis pakko ajatella toisin. Kotona treenaaminen piti ottaa omana lajinaan ja sen vertaaminen kuntosaliin oli epäreilua. Annan sille mahdollisuuden.

 

Kotona treenaaminen tuntui aluksi siltä, että ei siitä tule mitään, eikä siitä tullutkaan. En saanut sitä alkuun. Heidin kanssa jatkoimme lihaskuntotreenejä kerran viikossa ja neljässä kuukaudessa siitä oli tullut automaatio ja osa elämää. Vuodenvaihteessa päätin, että toinen lihaskuntotreeni itsekseni voisi olla sellainen sitoutuminen, johon pystyisin. Yksi kerta, ei ole paljoa vaadittu. Tiesin samalla, että luistan helposti alun jälkeen. Tästä syystä sovimme Heidin kanssa, että valitsen viikonpäivän, jolloin teen omatoimisesti treenin kotona ja kuittaan sen Heidille. Kaikkein tärkein tässä oli se, että olin tilivelvollinen Heidille. Jostain syytä minulle on tärkeää lähettää treenistä valokuva, pelkkä teksti ei riitä.

 

Vinkki 2: Sovi jonkun ystävän kanssa, että treeni pitää kuitata joka kerta ja pidä tästä kiinni

 

 

 

 

PIENET ASKELEET-  ONNISTUMISET KANNUSTAVAT 

 

Aina treeni ei onnistunut sovittuna päivänä, mutta päätin, että sitä ei saa lykätä kahta päivää pidemmälle, muuten sen lykkäämisestä tulee helposti vaihtoehto. Tämä on toiminut nyt neljä viikkoa. Jopa yhden treenikerran lisääminen viikkoon näkyy kehityksessä ja se on todella kannustavaa. Olen jopa innostunut tekemään palvelusta pari-kolme itsenäistä treeniä viikossa ekstraa. Pidän silti kiinni siitä, että yksi kerta edellyttää kuittaamista, muut kerrat ovat ekstraa. En halua haksahtaa siihen, että alkuinnostuksissaan ahnehtii liikaa ja myöhemmin tulee pettymyksiä, kun ei pystykään pitämään kunnianhimoisesta suunnitelmasta kiinni. Pienin askelin eteenpäin.

 

Aluksi valitsin TWOgether Training- palvelusta treenin täysin sattumanvaraisesti. Otin kahvakuulatreenin, koska ajattelin, että siinä tuskin heilutaan hulluna ympäri lattiaa. Oma jumppamattoni on asetettu kirjahyllyn ja pöydän väliin ja se tila on riitettävä. Aluksi ärsytti joka kerta, kun kädet osuvat johonkin huonekaluun eikä loppuvenyttelyille ole tilaa. Kerta kerralta opin tekemään osan liikkeistä matolla sivuttain ja venyttelyissä joko siirryin toiseen paikkaan tai sovelsin, jos tilaa ei ollut. Ilokseni huomasin, että treenin mahtui yleensä tekemään maton kokoisella alueella ja totuin hikoilemaan pöydän ja kirjahyllyn välissä. Pian opin myös näppärästi toisella kädellä nostamaan läppärin pöydän kulmalta lattialle, kun siirryttiin tekemään liikkeitä maton pinnassa. Ja kotitreenissä voi aina laittaa myös pausen päälle toisin kuin jumppatunnilla. Homma alkoi sujua. Mutta sitten tuli niitä päiviä, kun ei kerta kaikkiaan huvita. Siinä auttaa itselläni muistutus siitä, että miksi tätä teen ja se kuuluisa lause ”just do it”. Kirkastin vuodenvaihteessa itselleni syitä miksi juuri minulle lihaskunnosta huolehtiminen on tärkeää ja se on auttanut motivoitumaan.

 

 

Vinkki 3: tunne omat sudenkuopat, kuten esim. se hetki, jolloin on helppo työntää treeni toiseen päivään. Minä en voi mennä sohvalle työpäivän jälkeen ennen kuin treeni on tehty, muuten se jää tekemättä.

 

 

 

 

KEHITTYMINEN PALKITSEE JA MOTIVOI

 

Kotitreenit eivät todellakaan ole minulle vielä itsestäänselvyys. Turvaudun paikoin pikkupakkoon ja raportoinnin voimaan. Välillä ajattelen, että tehokas apu voisi olla myös, että tekisin treenin jonkun ystävän kanssa samaan aikaan omissa kodeissa ja kuittaus tapahtuisi sen jälkeen. Oma kehittyminen on ollut todella palkitsevaa ja auttaa pitämään kiinni tästä uudesta rutiinista. Heidi huomasi heti, että muutosta on tapahtunut, vaikka kyse on vain pienestä lisästä. Luotan siihen, että se pakottaminen jossain vaiheessa vähenee ja treeni muuttuu automaatioksi, mutta se vie aikaa. Omalla kohdalla siihen menee useita kuukausia. Ei siinä mitään, ei minulla ole mihinkään kiire.

 

Vinkki 4: luota prosessiin ja nauti siitä mitä teet, edes välillä

 

Pienet asiat, olkoon ne kuinka typeriä tahansa, ovat tärkeitä. Minulle yksi on se, että voin merkitä tehdyn treenin urheilukellon appiin ja huomata viikkojen jälkeen, että niitä on kuin onkin sinne kerääntynyt. Olen myös helpottanut elämääni siten, että puen jo aamulla treenivaatteet päälle, jotta niitä ei tarvitse vaihtaa ja treenin voi aloittaa hyvin nopeasti. TWOgether Training palvelusta löytyy myös treenejä, joita voi tehdä esim työpäivän lomassa ns. farkut jalassa. Joillekin sopii se, että treenin voi tehdä lennosta ilman mitään alustusta ja homma on hoidettu nopeasti pois alta. Aloittaminenhan on se vaikein hetki. Siinä minua on auttanut se, että kurkistelen palvelun treenejä etukäteen tai pitäydyn tutussa treenissä niinä päivinä, kun vähän väsyttää eikä huvita ollenkaan. Ajatus siitä, että nyt pitäisi puuskuttaa ja hikoilla on joskus ihan liikaa. Tässäkin olen oppinut, että yleensä treenit lähtevät pehmeästi liikkeelle eikä heti olla repimässä kuulaa täysillä. Kun alkuun on päässyt, pahin on jo ohi ja treeni tulee omalla painollaan.

 

 Vinkki 5: jos treenivaatteiden vaihtaminen kesken päivää on rasittavaa, ota käyttöön treeni, jonka voi tehdä arkivaatteissa tai pue treenivaatteet jo heti aamusta

 

Lue myös ”Pienet askeleet, uskomattomat tulokset- tarina elämäntapamuutoksesta”.

 

 

 

 

ANNA AIKAA MUUTOKSELLE & VERTAISTUEN MERKITYS

 

 Vinkki 6: Anna rutiinin kehittymiselle paljon aikaa, mutta pidä siitä silti kiinni

 

Kotona on se hyvä puoli, että siellä saa sekoilla liikkeiden ja läppärin siirtelyn kanssa ihan kaikessa rauhassa ja omaan tahtiin harjoitella liikkeitä. Itse teen liikkeet omaan tahtiin varsinkin silloin, kun ne ovat minulle uusia. Videoilla näytetään myös helpompia versioita vaikeammista liikkeistä. Ei heti alkuun tarvitsekaan osata sulavasti. Tärkeä muutos itselläni onkin ollut se, että annan itselleni paljon aikaa. Rutiinien rakentaminen vie aikaa. Tulen raportoimaan näitä palvelun kotitreenejä Heidille monta kuukautta ja ajatus onkin, että tämä ei ole mikään kuuri tai remontti, tämä on minun elämää. Tässä ei ole kiire mihinkään, mutta pidän kiinni vaikka väkisin näistä muutamista sovituista treeneistä ja kaikki muu on ekstraa. Vuoden päästä tilanne on varmasti jo ihan toinen. Pitää luottaa, että tämä toimii. Ja mikään ei voita vertaistukea! Hei, meitä on täällä muitakin, jotka tämän kanssa rimpuilee. Tuki ja kannustus ovat kaikille tärkeää, vaikka kaikki tekevätkin omalla tavallaan. Viikko kerrallaan ja ylävitonen ja tarra suorituksesta joka kerran jälkeen. Varsinkin silloin, kun kirjahylly on tiellä ja väsyttää.

 

 

 

KOTITREENIT TULIVAT JÄÄDÄKSEEN! 

 

Aluksi tavoitteeni oli lisätä lihaskuntoa salilla, ei niinkään treenata kotona, mutta tilanteen pakosta treenit siirtyivät kotiin. Vaikka alku olikin hankalaa, kannustivat kotitreenien tuomat muutokset ihan arkisissa asioissa jatkamaan- huomasin eron jopa kävellessä, ryhdissä kuin esimerkiksi tasapainossa. Terveydenkin kannalta lihaskuntoharjoittelu on tärkeää, ja se kehittyy vain tekemällä töitä sen eteen- lyhytkin treeni on parempi kuin ei mitään. Nyt kun kotitreeneistä on pikku hiljaa tullut oma rutiini ja viikkoharrastus, niin tuskin haluan enää kokonaan edes siirtyä kuntosalille. Kotitreenaaminen on niin monipuolista ja tehokasta, ja jo muutamalla apuvälineellä pärjää hyvin.

 

TYTIN AJATUKSIA TWOGETHER TRAINING KOTITREENEISTÄ

 

Valmiit ohjelmat. Ei tarvitse itse keksiä mitä liikkeitä tekee, vaan voi luottaa, että ammattilaiset ovat rakentaneet hyvän ja monipuolisen ohjelman puolestani.

 

Ohjelmien kirjo. Treenejä löytyy todella laidasta laitaan ja jokaiseen tarpeeseen.

 

Liikkeet ovat todella monipuolisia ja usein hauskojakin. Usein liikkeet treenaavat yhtäaikaisesti niin lihaskuntoa kuin liikkuvuutta. Sykekin nousee ja tasapaino paranee.

 

Ohjelmat ovat riittävän haastavia, joten niitä voi alkaa työstämään ja sitä kautta huomaa kehittymisen. Tarvittaessa löytyy myös tutoriaaleja eri liikkeisiin.

 

Heidi ja Laura ohjaavat todella miellyttävällä, kannustavalla ja positiivisella tavalla. Treenin jälkeen jää hyvä mieli.

 

 

Ystävänpäivän kunniaksi on TWOgether Training treenipalvelussammeviikonlopun ajan (12.2- 14.2.2021) erikoistarjouksia- 3 kk & 6 kk:n jäsenyydet -50% eli kaksi yhden hinnalla. Jos sinäkin kaipaat tehokkaita ja monipuolisia harjoituksia – niin lihaskunto- kuin kehonhuoltoharjoituksia – klikkaa itsesi TWOgether Training- palveluun ja tartu tarjoukseen! Oikein mukavaa viikonloppua sinulle ja ISO kiitos vielä Tytti <3

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 
Ja Facebookissa On The Go 
Kuvat Elina Hovinen ja Markku Lempinen
Heidi xoxo

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *