DINNER

by | Jan 22, 2015 | Luokittelematon, Uncategorized | 0 comments

DSC_5136 DSC_5131

Helppo ja nopea illallinen syntyi eilen maustamattomista kanafileistä, kvinoasta, parsakaalista ja avocadosta. Iltapäivän kuulatunnin jälkeen nälkä kurni jo vatsassa, ja aluksi tuntui, ettei jääkaapista löydy yhtään mitään… Välillä mielikuvitus lyö ihan tyhjää ja siksi aterioiden suunnitteleminen etukäteen olisi suotavaa, itse kullekin 🙂 Muutamastakin raaka-aineesta saa kuitenkin kasaan yllättävän hyvän kokonaisuuden- keep it simple! Ja maustamalla saa kanankin maistumaan erilaiselta. Tällä hetkellä maustan lähes kaiken kurkumalla ja turkkilainen jugurtti toi ruokaan mukavaa kermaisuutta- kana saattaa helposti maistua hieman kuivalta. Positiivista palautetta sain myös perheen teiniltä, joka usein kriittisellä silmällä seurailee kokkailujani 😀

Kanafileet suikaloin pienimmiksi paloiksi ja paistoin oliiviöljyssä. Kypsät kanapalat maustoin kurkumalla, ruususuolalla ja mustapippurilla. Joukkoon puristin myös 1/2 sitruunanmehun, lusikoin teelusikallisen hunajaa sekä 2rkl turkkilaista jugurttia.

Kvinoan huuhtelin ja keitin ohjeen mukaan, ja joukkoon laitoin myös pilkottuja parsakaalin kukintoja. Mausta valmis kvinoa esimerkiksi herbamarella. Tarjoile annos avocadon kanssa 🙂 Ateria on gluteeniton ja maidottoman siitä saa jättämällä jugurtin pois.

Heidi xx

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *