Fartlek- vauhtia juoksuun!

by | Mar 5, 2017 | Exercise, Luokittelematon | 0 comments

Seen on my run

Tällä viikolla onkin omista treeneistä ollut lepoa. Silloin, kun muuten on kiirettä, on hyvä muistaa palautumisen tärkeys. Varsinaisien treenien sijaan olen kuitenkin ulkoillut paljon ja kävellyt työmatkoja. Kävely onkin hyvää matalasykkeistä liikuntaa ja samalla saa raitista ilmaa.

Alkuviikon kevyempien liikkumisien jälkeen oli perjantaina mukava vetäistä oikein kunnon fartlek- juoksutreeni. Fartlek “speed play” on ruotsalaisen Gösta Holmerin vuonna 1937 kehittelemä treenimuoto, joka on nimensäkin mukaisesti vauhtileikittelyä maastonmukaisesti eri nopeuksilla, jossa nopeat spurtit ja kevyt hölkkä vaihtelevat satunnaisesti ilman suunnitelmaa. Tavoitteena on siis pitää juoksu rentona, free-flowing, mutta vetää spurtit silti reippaan kovaa. Spurttien pituus voi vaihdella fiiliksestä riippuen. Juuri tämä suunnittelemattomuus tekee treenistä erilaisen verrattuna esimerkiksi intervallitreeniin. Treenimuoto on suosittu etenkin urheilijoiden keskuudessa, sillä se vahvistaa kestävyyden lisäksi myös mielen ja kehon välistä tietoisuutta sekä henkistä kanttia, jota tarvitaan etenkin kilpailutilanteissa- kuitenkin ilman henkistä painetta.

 

Fartlek- treeni sopii hyvin myös aloittelijoille- lenkillä voit fiiliksen mukaan ja maastoa mukaillen, juosta kovaa esimerkiksi yhden tai pari tolpan väliä ja hölkätä tai kävellä seuraavat jne. Juokse fiiliksen mukaan, kuitenkin omia rajoja haastaen. Sykemittari on hyvä apuväline, josta voi seurata treenin tehoa sykettä seuraamalla. Toisaalta taas pärjäät hyvin ilman mitään mittausvälineitäkin! Muista ennen ja jälkeen treenin hyvä lämmittely.

 

Oman fartlek-tyylisen treenini vedin vaihteeksi musiikin siivittämänä, ja reippaammat osuudet vedin musiikin temposta riippuen- kuitenkin ilman suunnitelmaa. Playlist olikin melkoisen kovatempoinen ja reippaammmat osuudet venähtivätkin selvästi palautteluosuuksia pidemmiksi. Hyvä musiikki vie kuin huomaamatta mukanaan; se antaa energiaa juosta vielä pikkuisen reippaammin ja pikkuisen kauemmin. Välillä onkin hyvä haastaa itseään ulos mukavuusalueelta, ja vaikka sillä hetkellä tuntuukin rankalta, on fiilis treenin jälkeen kuin voittajalla. Erilaiset ja monipuoliset treenit ovatkin juuri niitä, jotka kehittävät ja vievät omaa kuntoa nousujohteisesti ylöspäin. Peruslenkkien ohella on siis hyvä tehdä vauhdikkaampiakin lenkkejä, esimerkiksi kerran viikossa tai jokatoinen viikko, omasta lähtötasosta riippuen.

 

Polkujuoksutossut ovat vaihtuneet lenkkareihin!

Jo iltapäivällä etureisissä ja pohkeissa poltteli. Mietin, olinko ehkä tehnyt alkuviikosta jotain muuta, mutta kalenteria taaksepäin selatessa huomasinkin, että viime juoksulenkistä on yli kaksi viikkoa! Huh, enpä muista, koska viimeksi olisi ollut näin pitkä juoksutauko. Tauosta huolimatta juoksu tuntui mukavalta. Ehkäpä hiihtolenkit ovat antaneet taas uudenlaista ärsykettä juoksullekin. Monipuolisuus on valttia ja pitää liikkumisen mielenkiintoisena.

Nyt aurinko paistaa- hyvä sää lähteä ulkoilemaan!

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *