Hyvää Naistenpäivää! Sinä ihana, upea nainen, juuri sellaisena kuin olet <3

 

Viime päivien aikana on pompsahdellut taas sieltä täältä kehonkuvaan liittyviä juttuja. Ja mikäpä parempi päivä ottaa asia esille kuin Naistenpäivä. Ja muistuttaa siitä, kuinka iästä, syntyperästä, koosta, muodosta, koulutuksesta, statuksesta tai mistään muustakaan ulkoisesta seikasta huolimatta, olet upea juuri tuollaisena kuin olet <3

 

LIIKUNTA & KEHONKUVA

 

Liikunnalla on positiivinen vaikutus- ei vain mielialaan, vaan myös omaan kehonkuvaan. Onnistumiset ja liikunnan tuoma energia nostattavat mielialaa ja parantavat itsetuntoa. Siksi en liikaa tuijottaisi vaa’an lukemia, vaan luottaisin omiin tuntemuksiin. Hyvä olo omassa kehossa ja itsensä kanssa kertoo paljon enemmän kuin vaa’an lukema. Nykyään sitä osaankin olla kiitollinen siitä, mihin kaikkeen keho pystyykään. Ja juuri sitä olen viime päivinä fiilistellyt, lajien vaihtuessa kuin lennossa. Painoa pidän siis siinä mielessä toissijaisena. Tärkeämpänä pidän energisyyttä, jaksamista ja juuri sitä, mitä kaikkea kehoni avulla pystyn tekemään- jopa asioita, joihin nuorempana en uskaltanut tai pystynyt. Esimerkiksi käsillä olen oppimut seisomaan vasta muutama vuosi sitten, reilusti yli kolmekymppisenä! Juuri nyt haaveenani on oppia uusia kiemuroita ja ehkä jopa hyppyjä luistimilla.

 

Kehon hallinnan ja paremman itsetuntemuksen myötä tietää myös, mitkä asiat auttavat voimaan paremmin. Olemme kaikki yksilöitä ja muutumme koko ajan, niin fyysisesti kuin henkisesti. Ikä ei ole aivan vain numeroita, vaikka mieleltään sitä olisikin. Iän myötä palautuminen ja aineenvaihdunta hidastuvat. Samoin lihaskunto heikkenee ja kehokin kangistuu, ellei niiden eteen tee töitä. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tai oppia uutta- iästä huolimatta. Uusien tapojen omaksuminen vaatii aluksi tietenkin toistoja ja toistoja, toimintamallien muuttamista- keskity asioihin, jotka ovat ne itsellesi tärkeimmät ja priorisoi niitä. Kaikki on mahdollista!

 

 

 

MUTTA MISTÄ KUMPUAA EPÄVARMUUS?

 

Tutkimusten mukaan jopa 3/4 länsimaalaisista naisista ei osaa suhtautua normaalisti tai rennosti kehoon, ruokaan ja syömiseen. Monica Algarsin tutkimus aikuisten suomalaisten miesten ja naisten kehonkuvasta osoittaa, että naisista 59% laihduttaa, 45% tuntee voimakasta lihomisen pelkoa ja 27% tavoittelee hoikkuutta, mutta ajattelee koko ajan ruokaa. (lähde Sofia Torvalds, Pakko Laihtua)

 

 

Voisin väittää, että kaikilla meillä on varmasti jossain elämän vaiheessa ollut aikoja, jolloin emme syystä tai toisesta ole olleet tyytyväisiä itseemme ja/tai ulkonäköömme. Mutta, miksi kohtelemme itseämme niin kuin kohtelemme? Ja, miksi sieltä peilistä huomataan ensimmäisenä ne virhekohdat, jotka peittoavat alleen kaikki ne positiiviset asiat. Miksi keskitymme asioihin, jotka haluaisimme muuttaa, vaikka toisissa emme samoihin asioihin kiinnittäisi edes huomiota? Ehkä itsetunto-ongelmat ovat syynä liialliselle itsekriittisyydelle, huonolle sisäiselle ololle ja riittämättömyyden tunteelle? Tulevatko paineet ulkopuolelta vai olemmeko sittenkin itse itsemme pahimpia vihollisia?

 

Yllä olevia juttuja olen käynyt läpi niin lenkeilläni yksikseni, kuin ystävieni ja tyttärenikin kanssa. Ja etenkin murrosikäisen tyttären ja hänen ystäviensä kanssa. Koulun uintipäivä on noussut tyttöjen keskuudessa polttavaksi perunaksi, eikä syynä ole uinti, vaan pojat. Ja ymmärrän täysin tyttöjä, jotka helposti joutuvat poikien arvostelun kohteeksi. Uimapuku päällä saattaa olonsa tuntea entistä alastomaksi. Muuttuvan kehon myötä, kun oma kehonkuva saattaa aiheuttaa itsellekin hämmennystä. Jos itse ei ole tyytyväinen omaan vartaloon, saattaa helposti ajatella sen olevan myös muiden ihmisten mielipide. Itseluottamusta ei nostata vitsilläkään heitetyt läpät tai mielipiteet, vaikka ne olisivatkin periaatteessa tarkoitettu kohteliaisuutena. Olipa muotoja sitten liikaa tai liian vähän, voi arvostelulla olla kauaskantoiset vaikutukset, niin kehonkuvaan kuin itsetuntoon.

 

Ihmisellä on nimittäin vielä kyky painaa muistiin erityisesti kielteisiä tunteita herättäneitä fiiliksiä ja tilanteita, sekä traumaattisiakin tapahtumia, joiden muistamisesta on yleensä vaikea päästä eroon. Vanhoista ajatusmalleista on vaikea päästä eroon, ja vielä vuosienkin jälkeen ne saattavat kummitella mielessä ja vaikuttaa kielteisesti itsetuntoon. Siksi ylipäätään peiliin katsominen saattaa tuntua epämukavalta tai vältetään esimerkiksi valokuvien ottamista. Yritetään olla siis hienovaraisia, ei arvostella toisen ulkonäköä ja miettitään hieman, mitä asioita sanotaan ääneen. Emme voi tietää, mitä henkilön taustalla saattaa olla. Etenkin nuoren kanssa kannattaa olla varovainen, sillä pienikin epähuomiossa heitetty kommentti saatetaan käsittää väärin.

 

Älä siis koskaan arvostele negatiivisesti kenenkään ulkonäköä, olipa sitä sitten liikaa tai liian vähän!  Negatiivisilla ja puolihuolimattomilla kommenteilla saattaa olla kauaskantoiset vaikutukset. Yhtä negatiivista kommenttia vastaan tarvitaan sata positiivista!

 

 

Yritin kehoittaa tyttöjä olemaan rohkeasti sellaisia kuin ovat, ja etteivät ne huutelijatkaan välttämättä niin täydellisiä ole. Päinvastoin, yleensähän huutelulla peitellään vain omaa huonoa itsetuntoa. Mutta helpommin sanottu kuin tehty- kukaan ei halua olla vartalonsa kanssa keskipisteenä. Kaikki kehittyvät eri aikaan, ja vertailemalla vartaloja etsitään ehkä vastauksia siihen, minkälainen oma keho on, onko se normaali ja riittävän hyvä. Kaikki nuo vaiheet läpikäyneenä voimme aikuisina naisina tukea nuoria, niin omalla esimerkillä kuin kehumalla ja kannustamalla. Hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme!

 

 

 

 

Tiistaisella hiihtolenkillä mietin, kuinka oma suhtautumiseni omaan kehoon on vuosien varrella muuttunut. Melkoinen matka on kuljettu tähän hetkeen. Aiemmin olin itsekin hyvinkin kriittinen itseäni kohtaan, ja valokuvia katsoessa, olisin lähes aina löytänyt jotain korjattavaa. Vanhoja lomakuvia katsellessa olinkin usein se, joka oli kameran takana. Miksi sitä omaa kuvaa katsoessa kiinnittääkin ensimmäiseksi huomion asioihin, joita haluaisi muuttaa? Näemme helposti itsemme erilaisina kuin miten ympäristömme meidät näkee.

 

Blogin kirjoittamisen ja valokuvien jakamisen myötä on ollut ilo huomata, kuinka itsekriittisyys on vuosi vuodelta vähentynyt. Olen tyytyväinen itseeni juuri sellaisena kuin olen- en täydellisenä, mutta vahvana, itsenäisenä ja tekemällä asioita, jotka tuottavat mielihyvää niin itselleni kuin toivottavasti myös läheisilleni. Ehkä hieman suorittaja, miellyttäjä- ja täydellisyyteen taipuvainen luonteeni on pehmentynyt elämän, kokemusten ja iänkin myötä.

 

Itselleni ulos mukavuusalueelta tulemista on ollut juuri valokuvauksen kohteena oleminen. Omaan sosiaaliseen mediaan voin tietenkin itse valita kuvat, jotka haluan jakaa, mutta esimerkiksi printtilehtien kuviin en juurikaan voi itse vaikuttaa. (Paitsi kuvaushetkellä, jolloin tarkistan, että suoritustekniikat ovat oikein.) Toki ennen lehden ilmestymistä mietin, että millainenkohan kuva siellä on valittu ja videoltakin tuntuu hassulta kuunnella omaa ääntä. Treenikuvissa tärkeintä ei mielestäni kuitenkaan ole malli, vaan se, mitä kuvalla halutaan viestittää. Se, että liike on kuvassa tehty teknisesti oikein. Olen tarkka, että kehon linjaukset ovat juuri niin kuin pitääkin ja siksi on ollut mukava olla itse mallina, kuvasta kun huomaan heti, mitä pitää muuttaa. Kuvakulma saattaa nimittäin joskus vääristää asentoa, vaikka todellisuudessa liike olisi oikein tehty. Haluan myös, että kuvissa ja videoilla katsojan huomio keskittyy itse treeniin tai liikkeeseen, ei malliin tai “häiriötekijöihin” kuten esimerkiksi hieman liian avonaiseen kaula-aukkoon. En ole malli, mutta treenijutut ja silmä kuville ovat vahvuuteni.

 

 

 

Mutta hei, nyt ihanaa päivää juuri sinulle <3

Laajalahden jääkin on nyt muuten oikein hyvässä kunnossa. Suosittelen lähtemään ulkoilemaan ja liikkumaan. Ilmaista hyvän olon nostattajaa!

 

Heidi xoxo