HOTEL ST GEORGE- IRTI ARJESTA & AJATUKSIA MATKAILUSTA

by | Sep 27, 2020 | Travel, Wellbeing | 2 comments

 

Muutama viikko sitten tapasin Green Hippo Cafessa hyvinvointipäivää viettävän asiakkaani lounaan merkeissä. Hän kertoi hyvinvointipäivästään, jossa irrottaudutaan hetkeksi pois arkisista asioista ja tehdään vain itselle mieluisia asioita- käydään esimerkiksi lounaalla ystävän kanssa, hieronnassa, lenkillä, viinilasillisella tai mikä itselle nyt kivalta tuntuukin. Ruokaakin voi perheelle laittaa, mutta hieman “paremmista” raaka-aineista.

 

Kuulosti aivan älyttömän ihalta, sillä viimeisen kuukauden aikana ovat voimia vieneet uuden yrityksen alkutohinat, opiskelujen loppusuora, normityöt ja perheen pyöritys edelleen käynnissä olevan remontin keskellä. Viikonloput olen pyhittänyt täysin levolle, mutta tälläinen hyvinvointipäivä olisi todellakin tervetullut. Ystäväni Kaisan kanssa ryhdyimmekin heti tuumasta toimeen ja varasimme yön St George hotellista. Laskimme, että yöpyminen hotellissa tulisi kustantamaan saman verran kuin hieronta ja aamiainen, mutta ajallisesti saisimme nauttia huomattavasti kauemmin.

 

STAYCATION OMASSA KOTIKAUPUNGISSA

 

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun lomailen omassa kotikaupungissa. Jo useamman vuoden ajan olemme ystäväni Lauran kanssa testanneet Helsingin eri hotelleja- Klaus K, Hotel Haven, Lilla Roberts, F6 ja Hotel Fabian. Helsingistä löytyy todella kivoja hotelleja ja matkafiiliksen saa aikaan todella helposti. St Georgessa en ollut vielä yöpynyt ja se valikoitui majapaikaksemme hotellin Spa:n ja -35% alennuksen takia.

 

Sattumaa, mutta oma hyvinvointipäiväni alkoi aivan niin kuin asiakkaallanikin Green Hippo Cafesta. Aamupäivän TWOgether Training treenivideo- kuvausten jälkeen vein tyttären poikaystävänsä kanssa lounaalle. Buddha Bowl halloumilla on tämän hetken suosikkini ja vastaavaa olen tehnyt kotonakin. Inspiroidun usein ravintoloiden ruuista.

 

Matka lounaalta jatkui kotiin, kunnes ystäväni muutaman tunnin kuluttua nappasi kyytiinsä ja suuntasimme hotellille. Hetken aikaa makoilimme hotellin sängyllä jutustellen, kunnes lähdin ohjaamaan vielä maanantain iltatuntia. Aivan lomalla en siis ollut, vaikka lomafiilis tulikin heti hotelliin astuessa. Ei siivousta ja ruuanlaittoa, jo ne tuovat toivotun irtioton arkeen. Remontin keskellä osaa taas arvostaa sitä, että suihku ja wc löytyvät aivan vierestä!

 

Illalliseksi söimme salaatit hotellin Bakeryssa.

 

PARASTA ON AAMIAINEN

 

Hotelliyöpymisssä ehdottomasti parasta on hotellin aamiainen. Valitsimme kello kahdeksan kattauksen, sillä se sopi täydellisesti aamuohjaukseni päätteeksi. Kävely Punavuoren studiolle ja pilates-ohjaus herättelivät kehon uuteen päivään, vaikken ohjatessa itse muuta kuin näytä liikkeet. Paluumatkalla hotellille juttelimme, kuinka ihan jokainen aamu voisi alkaa näin.

 

Kotona voi päivän aloittaa myös herättelevillä venyttelyillä- ei tarvitse tehdä tuntia, varttikin riittää hyvään oloon.

 

St Georgen aamiainen oli kattava, josta varmasti jokainen löytää mieleisensä. Kotona en juurikaan syö puuroa aamiaiseksi, mutta hotellissa suuntaan aina ensimmäiseksi puurokattilalle. Puuro on minulle aamiaisen tason mittari. Ison plussan annan kauan haudutetusta ja kermamaisesta koostumuksesta. Parhaan hotellipuuron söin viime kesänä Hotelli Punkaharjulla. Kauan haudutettu siemenpuuro oli taivaallista- ostin siemenpuuron valmistusaineet kotiinkin. Pisteet annan myös St Georgen uunissa haudutetulle ohrapuurolle, jonka päälle laitoin vielä mustikkahilloa ja siemeniä.

KOTIMAANMATKAILUA

 

Hotellissa oli huomioitu hyvin koronatilanne- esimerkiksi aamiainen oli porrastettu, spahan otettiin vain pieni määrä hotellin asukkaita ja työntekijöillä oli maskit. Turvavälit oli helppo pitää ja muutenkin vietimme aikaa omissa oloissamme. Jotta matkustaminen kotimaassa olisi jatkossakin mahdollista, olisi jokaisen hyvä omalta osaltaan pitää huolta mm. käsihygieniasta ja turvaväleistä. Treeneihin kukaan ei tule muutenkaan sairaana, mutta nyt pienenkin nuhan takia jäädään treeneistä kotiin.

 

Staycation muistutti siitä ettei lomalle tarvitse matkustaa maailman ääriin, vaan tälläinen pieni irtiotto lähelläkin tekee hyvää. Samalla tulee tuettua kotimaanmatkailua, joka ulkomaalaisten turistien puuttuessa on aivan varmasti kriisissä. Juuri nyt en edes kaipaa reissuja ulkomaille, vaikka kieltämättä lokakuisen Formenteran joogamatkan peruuntuminen nostaa haikeat fiilikset pintaan. Nyt on kuitenkin näin ja toivottavasti matkojenkin aika koittaa vielä pian.

 

Olipa vain ihana irtiotto, mutta päästäkseni totaalisen rentoutuneeseen olotilaan aion seuraavalla kerralla valita päivän, jolloin olen aivan lomalla. Juuri nyt haaveilen syysretkestä Lappiin tai miksei vaikka telttaretkestä Elinan kanssa, nyt kun ilmat vielä sallivat. Upea ruska on nyt myös täällä Helsingissä.

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

Heidi xoxo



 

 

2 Comments

  1. endorphinist

    Jos kaipaat vähän kauemmaksi remonttia pakoon Sysmästä löytyy aivan ihana boutique hotelli Ilola Inn. Meillä kahden yön staycation St Georgessa vaihtui lennosta pitkään viikonloppuun Päijänteen rannalla ja kahden yön yöpyminen venähti neljän yön lomaksi. Ihan huikea paikka ja 40 tunnin jälkeen olo on kuin kahden viikon loman jälkeen 🙂

    Reply
    • Heidi Tainio

      Wow!!! Kuulostaa ihanalta- lähdetkö mukaan? <3

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *