Satuitkos katsomaan tiistaina MTV3:lta Studion? Todella hyvä jakso ja tärkeää keskustelua syömishäiriöistä, laihduttamisesta, painonhallinnasta ja lihavuusleikkauksista- jakso löytyy varmasti vielä Katsomosta. Samaa aihetta jatkettiin vielä seuraavan aamun Huomenta Suomessa.

 

Patrik Borg otti hyvin esille sen, kuinka syömisongelmien ja painonhallinan ongelma ei ole vain syömisessä, vaan kokonaisuudessa. Ihminen on kokonaisuus. Uni, liikuntatottumukset, stressi, työ, sosiaalinen ympäristö… kaikilla niillä on vaikutusta myös syömiskäyttäytymiseen.

 

Tässä postauksessa en kuitenkaan käsittele painonhallintaa tai syömishäiriöitä, vaan ohjelmassakin sivuttua asiaa; miten voisimme antaa omille lapsillemme “hyvät eväät” terveellisiin elämäntapoihin. Pystyin nimittäin täysin samaistumaan ohjelmassa haastatellun Teresa Välimäen ajatuksiin- lapset saavat kotoa esimerkin, mutta ulkopuolisten ärsykkeiden tullessa kuvioihin (ystävät, ympäristö, media) alkaa kodin tapojen kyseinalaistaminen. Miksi meillä tehdään näin ja kaverilla noin? Ei ole väliä, ovatko vanhemmat hyvinvoinnin ammattilaisia vai ei. Hyvin monesti olen itsekin saanut teiniltä puhelun kesken päivän, “mitä meillä on tänään ruokana?” ja, jos vastaus ei ole miellyttänyt, on luurin päästä kuulunut “aah, okei, en sitten syö kotona”.

 

Vanhemmat vaikuttavat siihen, mitä ruokaa jääkaapista löytyy ja millaista ruokaa kotona valmistetaan, mutta se, mitä etenkin teinit laittavat suuhun kodin ulkopuolella jää välillä meille vanhemmille arvoitukseksi. Muutaman vuoden takainen Wilma viesti koululta “söi välitunnilla liikaa jaffakeksejä eikä vatsavaivojen takia pystynyt keskittymään opetukseen” oli samaan aikaan pöyristyttävä ja huvittava. Siis oikeasti, jaffakeksejä, are you kidding me, tenttasin vatsanväänteistä kärsivältä pojalta. Kaupan mutakakut  ja jaffakeksit olivat kuulemma yläkoulu-ikäisten poikien vakkarilounas, jos kouluruoka ei maistunut. Siinä revin hiuksia päästä, ja mietin, että miten ihmeessä kaikki ne kotona annetut opit ovat voineet mennä kuin kankkulan kaivoon!

 

 

 

VASTUU ON VANHEMMILLA!

 

Vastuu ruokakaappien sisällöstä ja kotiruuasta on meillä vanhemmilla. Se, mitä ruokaa lapsuudessa tarjotaan vaikuttaa tulevaisuuteen, vaikka näitä testivaiheita matkalle tuleekin. Ulkomailla asuessa eri maiden tavoilla ja kulttuureilla oli paljonkin vaikutusta ruokailutapoihimme, pääasiassa vain positiivisia. Oli mukava sukeltaa eri kulttuureihin ja etenkin Ranskasta sain paljon vaikutteita – nautin etenkin siitä, miten ruoka kokoaa perheitä ja ystäviä yhteen, saman pöydän äärelle. Ruoka ei Ranskassa ole vain polttoaine, vaan nautinto- kaikkea kohtuudella. Meidän ystäväpiirissä suosittiin jo tuolloin, 2000-luvun alussa, itse tehtyä luomu ruokaa. Ateriarytmit olivat myös hyvin tärkeitä.

 

Välillä koin kuitenkin myös haastavaksi pitää kiinni omista tavoista- etenkin jenkeissä. New York oli toisaalta kasvis/vegaani- ja raakaruokien paratiisi ja edelläkävijä, mutta vastakohtana rehottivat halvat pikaruokaketjut. Kaksiajako oli hurja. Samalla, kun itse opiskelin ravitsemusta ja sukelsin yhä syvemmälle terveysskeneihin, koin stressaavani enemmän ja enemmän lasten syömisistä kodin ulkopuolella. Muistan vieläkin, kuinka yhdessä koulutehtävässä lasten piti jaotella ruuat terveellisiin ja epäterveellisiin. Tehtävä meni meillä pieleen, sillä pizza olisi opetuksen mukaan kuulunut terveellisiin vaihtoehtoihin. Terveellisen pizzasta tekivät tomaattikastike (kasvikset) ja juusto (maitotuote)… 

 

 

KASVIKSIA JOKA ATERIALLE

 

Paras vinkki on mielestäni tarjoilla kotona joka aterialla kasviksia ja juureksia, tai marjoja ja hedelmiä. Mielikuvituksen ja värikkäiden ruokien kautta saa lasten kiinnostuksen heräämään, ei pakottaen. Lasten ollessa pieniä pilkoin kasvikset usein tikuiksi, joita dipattiin esimerkiksi kermaviilikastikkeisiin. Dippikasviksia teemme edelleen- kurkkua, porkkanoita, selleriä, kukkakaalia, paprikaa ja mitä milloinkin. Helppo dippikastike syntyy kermaviilistä, tuoreesta mintusta, sitruunan mehusta, mustapippurista ja ripauksesta suolaa.

 

En koskaan puhu lapsilleni myöskään hyvistä tai huonoista ruuista, vaan yritän kertoa, miksi joitakin ruokia on tärkeämpää syödä enemmän ja toisia taas vähemmän. Kaikki ruuat ovat sallittuja, mutta herkuille on aikansa ja paikkansa- eivätkä herkut enää tuntuisi herkuilta, jos niitä olisi saatavilla jatkuvasti.

 

Nyt, vuosia myöhemmin, olen iloinen, että jyvä on jaffakeksiövereistä huolimatta istutettu jo silloin lapsuudessa. On ilo huomata, kuinka molemmat ovat kiinnostuneita ruokavalion merkityksestä mm. jaksamisen ja palautumisen näkökulmasta.Nykyään erilaisia smootheja, chiavanukkaita, ruokaisia salaatteja ja kasvisruokia oikein jo pyydetään. Toki edelleen kuulen “meillä ei koskaan” ja “kyllä kaikilla muilla”, mutta se nyt kuuluu teinien sanavarastoon kai muutenkin.

 

Viime kesänä olimme lasten kanssa pizzalla ja yllätyin pojan tilatessa cokiksen sijaan vettä, pizzan kanssa, kun tilaamme yleensä cokikset. Poika oli kuullut, että cokis pilaa hampaiden kiilteen ja oli siksi jättänyt sen puoli vuotta aiemmin kokonaan pois. Teki mieli sanoa, että “niinhän minä olen sanonut” , mutta joskus läheltä tulevia neuvoja on vaikeampi ottaa vastaan. Ja samahan se, mistä ohjeet tulevat- perillehän ne lopulta menevät vasta silloin, kun oma ymmärrys, motivaatio ja halu ovat kohdillaan. Niinhän se menee- oli kyseessä sitten teini tai aikuinen.

 

 

Heidi xoxo