JOULULOMA KALIFORNIASSA- LOS ANGELES

by | Jan 10, 2022 | Exercise, Travel | 0 comments

 

 

 

Kello on 1.50 aamuyöstä. Sisäinen kello elää edelleen pallon toisella puolella Los Angelesissa, eikä uni meinaa enää millään tulla. Ei, vaikka kuinka pyörin sängyssä, lasken lampaita, keskityn hengittämiseen ja yritän kaikkia mahdollisia kikkakolmosia. Lopulta kolmen maissa luovutin ja hiivin mahdollisimman hiljaa keittiöön aloittelemaan vuoden ensimmäistä työpäivää. Join kahvia Muir Woodsin luonnonpuistosta ostetusta mukista, suunnittelin vuotta ja muistelin lämmöllä joululomaa Kaliforniassa, minne matkasimme tapaamaan perheenjäsentä.

 

Vietimme aikaa Los Angelesissa, mutta teimme myös road tripin Kalifornian pohjoisosiin. Upea reitti, uskomattoman kaunis ja moninainen luonto. Niin paljon nähtävää ja koettavaa. Meri, vuoret, miljooonakaupunkien syke ja romanttiset pikkukaupungit, viinialueet kuin myös rauhalliset luonnonpuistot villieläimineen. Vuodenvaihde voi sään suhteen olla hyvinkin arvaamaton, mutta onneksemme saimme nauttia muutaman viileämmän päivän jälkeen auringon lämmöstä. Parhaimmillaan lämpötila nousi jopa +20 asteeseen.

 

SANTA MONICA 

 

Los Angelesissa yövyimme Santa Monicassa, aivan meren rannan tuntumassa. Oli mukava olla hieman sivummassa sykkeestä. Lähellä meri, aaltojen kuohunta, palmut, aamuisin oranssin punertavat auringonnousut ja iltaisin auringonlaskut. Rannalla teimme kävely- ja juoksulenkkejä. Ihastelimme surffareita, jotka olivat tulleet päivän ensimmäisille aalloille ennen työpäivää.

 

Santa Monicassa ja Venice Beachillä oli inspiroivaa huomata, miten eri tavoin ihmiset liikkuivat ja miten uskomattomalla tavalla he kehoaan käyttivät. Liikunta oli selvästi elämäntapa. Rannalla näki niin lenkkeilijöitä, rullalautailijoita, pyöräilijöitä, surffareita, akrobaatteja kuin rantalentopallon pelaajia. Ulkosalit täyttyivät heti aamusta. Huomioni kiinnittyi myös muutamaan, jotka olivat levittäneet jumppamatot rantahiekalle ja tekivät lihaskuntotreenejä Ipadiltä. Samalla lailla toimii myös meidän TWOgether Training palvelumme online-treenit, joita todellakin voi tehdä missä ja milloin vain!

 

Santa Monicasta suosittelen ehdottomasti vuokraamaan pyörän (10$/ tunti tai 39$/ päivä). Pyörän selästä on helppo tutustua paikkaan laajemmin. Pyöräilimme cruisareilla Venice Beachille ja Marina del Reyhin. Leveitä pyöräteitä pitkin olisi voinut pyöräillä aina Manhattan Beachille tai vaikkapa San Diegoon asti! Matkan varrella näimme pelikaaneja, kalastajia, valtavan sataman, upeita ranta-asuntoja, mutta myös kolikon toisen puolen. Kodittomuus, päihde- ja mielenterveysongelmat näkyvät kaduilla ja rannoilla. Se vetää hiljaiseksi, ja saa miettimään, mitä voisi tehdä niin, että apu menisi suoraan sitä tarvitseville.

 

 

 

GRIFFITH PARK OBSERVATORY

 

Ensimmäisinä aamuina sisäinen kello eli vahvasti vielä Suomen ajassa. Heräsimme paikallista aikaa jo kahden maissa aamusta. Hyvä puoli jet lagissa oli se, että pääsimme heti ensimmäisinä todistamaan upeaa auringonnousua Griffit Parkin observatoriolle. Adelen biisit mielessä ihailin nousevaa aurinkoa, luonnon kauneutta ja olin kiitollinen siitä, että olimme ylipäätään päässeet lähtemään matkaan. Lähteminen oli varmaa vasta negatiivisen koronatestin jälkeen, alle 24h ennen lennon lähtöä. Muutenkin mielessä oli pyörinyt miljoona matkaan liittyvää tekijää. Vasta koneessa istuessa uskoin, että matkalle tässä todellakin on lähdetty. Kohteessa olo tuntui turvalliselta, maskeja pidettiin myös ulkona (paitsi urheillessa). Välttelimme ruuhkaisia paikkoja ja liikuimme ulkona luonnossa.

 

Aikaisessa aamussa oli myös se hyvä puoli, että observatorion parkkipaikalla oli hyvin tilaa autolle. Heti parkkipaikan vierestä lähti useita vaellusreittejä maastoon. Kävelimme ihailemaan maisemia mm. Mount Hollywoodilta sekä Dante´s View näköalapaikalta.  Griffith Park on todella iso, yllätti minutkin, vaellusreittejä ja vaihtoehtoja on paljon. Maasto on kumpuilevaa ja ylhäältä kukkuloilta avautuivat upeat maisemat jokaiseen ilmansuuntaan- kaukana siintäville vuorille, kaupunkiin, observatoriolle ja Hollywood-kyltille. Myös Hollywood- kyltille olisi kulkenut oma reitti, mutta me tyydyimme katsomaan sitä hieman kauempaa. Taivas oli kirkas ja näkyvyys erinomainen. Tuuli oli melko kylmä, mutta liikkuessa sai riisua vaatetta. Merinovillapaidat ja Salomonin ohut tuulitakki osoittautuivat koko matkan tärkeimmiksi varusteiksi. Samoin Salomonin juoksureppu, jossa kulki mukana niin vaihtovaatteet kuin eväät.

 

Los Angelesissa on näppärä kulkea uberilla, mutta jos kaupunkiin haluaa tutustua paremmin, on auton vuokraaminen hyvä idea. Välimatkat paikasta toiseen ovat todella pitkiä. Me vuokrasimme auton Budgetilta ja autovuokraamon lentokenttäbussilla pääsimme kätevästi suoraan vuokraamolle hakemaan autoa.

 

 

 

KASVISRUOKAA & VIHERMEHUJA

 

Griffith Parkin aamuvaelluksen jälkeen ajoimme Beverly Hillsiin brunssille. The Farm of Beverly Hills oli aivan ihana. Nälkäisenä olisin voinut valita menusta lähes mitä vain. Onneksi hyvässä muistissa olivat jenkkien valtavat annoskoot. Vihermehussa ja kahden uppomunan kasvisannoksessa oli yhdelle riittävästi tekemistä.

 

Kaliforniassa on helppo syödä terveellisesti. Kasvikset ja hedelmät ovat tuoreita, tuorepuristettuja mehuja ja ravitsevia kasvisruokia löytyi joka kulmasta. Olen kaikkiruokainen, mutta mieluiten valitsen kasvis- ja kalaruokia. Inspiroidun matkoilla myös uusista ruuista, joita kokkailla omilla variaatioilla kotona. Aamiaisten suosikikseni nousi Loews hotellin acai bowl- aah, niin hyvää! (kuva yllä)

 

Los Angelesista matkamme jatkui Tyynenmeren rannikkoa pitkin kohti San Fransiscoa- siitä lisää seuraavassa postauksessa! 

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

Heidi xoxo

 

 

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *