Muutama viikko sitten, Yliopiston Apteekin uuden kasvoöljyn lanseeraustilaisuuden jälkeen suuntasimme Leenin ja Jennan kanssa Kuumaan aamiaiselle. Kaiken äitihöpöttelyn lomassa päädyimme jotenkin kukkiin. Selvisi, että Leenillä ja minulla on yksi asia, jossa olemme lähes toivottoman surkeita- kukkien hoitaminen. Olipa mukava saada vertaistukea 😀 Hassuinta nimittäin on se, että rakastan kukkia ja usein kauppareissulla ostan läheiseltä puutarhalta niitä kotia kaunistamaan. Useimmiten leikkokukkia, sillä upeita hortensioita kastelen aina joko liikaa tai liian vähän. Syntymäpäivälahjaksi saamistani orkideoista on enää toinen hengissä…

 

Ihailen vanhempieni upeaa puutarhaa, josta näkee, että kasveja on hoidettu, rikkaruohoja kitketty ja vehreä paratiisi on vuosien työn tulos. Sitä ei ole tehty yhdessä kesässä tai yhtä kesää varten. Se on vaatinut hoitoa silloinkin, kun ei oikein olisi huvittanut tai viitsinyt. Ja kyllä, haluaisin samanlaisen paratiisin, tai edes hengissä pysyvän huonekasvin, mutten tiedä jaksaisinko nähdä kaikkea tuota vaivaa. Joskus kyllä inspiroidun, vaihdan oikein mullat ja kaikki, mutta usein se on vain hetkellistä. Ehkä siksi maljakosta löytyy leikkokukkia, joiden elämänkaari on muutenkin lyhyt.

 

Samalla viikolla tapasin uuden yhteistyökumppanin ja kävimme mielenkiintoista keskustelua kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, motivaatiosta, peloista, jotka saattavat olla unelmiemme esteenämme ja elämästä ylipäätään. Juttelimme siitä, kuinka jokaisella matkan varrella koetulla asialla on ollut tarkoituksensa ja kuinka juuri ne asiat, myös vastoinkäymiset, ovat tuoneet meidät siihen, missä olemme juuri nyt. Menneellä on vaikutusta siihen, missä olemme tässä ja nyt, mutta tämän hetkisillä valinnoilla voimme vaikuttaa siihen, missä olemme huomenna tai vuoden päästä. Aina on mahdollisuus muuttaa kurssia ja opetella uutta.

 

 

KUKKIEN HOITOA & HYVINVOINTIA 

 

Mutta miten tuo tapaaminen liittyy kukkien hoitoon? Kirjoittaessani tapaamisen tuomia ajatuksiani ylös tunnistin, että kukkien hoitamisella ja liikkumisella on paljonkin yhteistä. Kukkien hoitaminen, aivan niin kuin liikkuminenkin tuovat tekijälleen hyvää oloa. Aluksi ne voivat tuntua haasteellisilta, eikä oikein edes tiedä, mistä aloittaisi. Molemmat vaativatkin kärsivällisyyttä ja malttia- puutarhaa ei rakenneta yhdessä yössä niin kuin ei hyvää kuntoakaan. On maltettava lähteä sieltä siemenestä ja kasvattaa kuntoa pikku hiljaa. Taidot kehittyvät vain harjoituksen myötä ja useimmiten ne ovat juurikin ne pienet arjessa tehdyt muutokset, jotka johtavat pysyviin muutoksiin.

 

Matka ei aina välttämättä tunnu mukavalta ja todennäköisesti edessä on myös vastoinkäymisiä. Kaverin puutarha voi olla jo nyt se paratiisi, mutta jos olet vasta oman taipaleesi alkuvaiheessa on hyvä keskittyä omaan kehitykseen. Kaverin puolesta on tietenkin hyvä olla iloinen, mutta turha vertailu kannattaa unohtaa. Maailmassa on jo aivan tarpeeksi suorittamista ja kilpailua, aina on jossain joku joka tekee vähän enemmän, vähän kovempaa. Ehkä tavoitteenasi ei edes ole varsinainen puutarha, vaan se yksi huonekasvi. Keskity omaan tavoitteeseesi. Oman hyvinvoinnin kohentaminen ei ole kilpailu eikä siinä ole deadlinea. Se on elämänpituinen matka.

 

Matkalla tavoitteeseen on hyvä muistaa myös se kaikista tärkein- nauttia matkasta kohti määränpäätä. Keskittyä itseensä ja siihen, mitä juuri minä haluan. Liikkua ilon kautta, koska voin ja saan. Inspiroitua, mutta olla liikaa vertaamatta itseään toisiin. Ymmärtää myös se, että elämä on jatkuvaa muutosta, jonka virrassa itsekin muuttuu. Iän myötä kertyy ymmärrystä ja kokemusta, mutta myös se tosiasia, että keho muuttuu. Näin nelikymppisenä liikkuminen on erilaista kuin parikymppisenä. Liikkuminen on kuitenkin mahdollista pitää osana arkea, vaikka elämäntilanteet muuttuisivatkin- liikkumisen tavat vain muuttavat muotoaan. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa liikkua, vaan kukin liikkuu niin kuin itse parhaaksi näkee.

 

 

Meillä kaikilla on omat vahvuudet ja heikkoutemme. En ota stressiä vaikken olekaan ykkösluokan hortonomi. Ne hyvänolon fiilikset, mitkä moni puutarhuri saa upottaessaan kädet multaan, saan metsästä. Metsä on oma iso puutarhani, minne suuntaan aina kuin mahdollista. Metsässä aika pysähtyy ja vaivun omaan kuplaani. Metsä on sielunmaisemani.

 

Tästä kirjoittaminen sai kuitenkin liikkeelle jotain, sillä viime viikolla isänpäiväkukkia ostaessa, ostin myös kotiin uuden kukan, kaktuksen. Pidän selvästikin rimaa matalalla enkä tähtää heti siihen vaikeimman kukan hoitamiseen- kaktusta, kun ei juurikaan tarvitse hoitaa. Pienet askeleet ja katsotaan saanko tämän kaktuksen voimaan paremmin kuin edelliset hortensiat ja orkideat. Ei voi tietää, vaikka minusta sittenkin tulisi vielä viherpeukalo!

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego

Kuvat: Elina Hovinen

 

 

Heidi xoxo