Upeita talvipäiviä on osunut tähän jo monta putkeen. Ei varmaankaan tarvitse enää mainita, kuinka fiiliksissäni olen tästä talvesta ja siitä, että saan olla päivät pitkät treenattavien kanssa lähestulkoon koko ajan ulkona. Varusteet vaihtuvat lajin mukana ja eväitä syön milloin missäkin. SIGG:n eväsboksit ovat päivittäisessä käytössä.

 

Välillä on kuitenkin niitäkin päiviä, kun tekisi mieli vain heittäytyä hankeen tekemään lumienkeleitä. Tiistaisella hiihtolenkillä tuntui juuri siltä. Päivässä ei ollut mitään vikaa, mutta suksi luisti niin huonosti, että oikein kiukku meinasi nousta pintaan. Toistin itselleni samaa mantraa, mitä olin edellisenä iltana toistanut tyttärelleni, joka ei aluksi meinannut millään innostua äidin kanssa hiihtämisestä. Kiukuttelu ei johda minnekään. Ihan turhaa- kiukulla, kun on vain tapana kiukutellessa kasvaa, ja pahimmillaan se myrkyttää ympäristönkin ja saa toisetkin pahalle tuulelle. Negatiivisuuteen olisi helppo jäädä vellomaan, mutta onneksi kierteen voi katkaista.

 

Tyttären ajatukset sain johdateltua hiihdosta muihin juttuihin ja lopulta matka taittui oikein kivasti. Molemmille jäi hyvä fiilis ja uskon, tai ainakin toivon, ettei kerta jäänyt viimeiseksi. Samalla taktiikalla toimin itsenikin kanssa ja yritän etsiä asiasta kuin asiasta sen mahdollisia positiivisia puolia- ainahan suksi voisi luistaa huonomminkin ja toisaalta, tulipahan tehtyä rankempi treeni. En jaksa valittaa asioista, joihin en sillä hetkellä voi vaikuttaa. Asioihin taas joihin voin, koitan parhaani mukaan vaikuttaa, kuten esimerkiksi omalla asenteella ja suhtautumisella.

 

Hiihtokaveria kehotinkin vain hiihtämään omaa vauhtia ja mainitsin ohimennen, että nyt oma fiilis on enemmänkin sellainen, että tunti tervanjuontia riittää, ja voisin vain heittäytyä hankeen lumienkeleitä tekemään. “No mikset menisi?” Kaverin innostama otimme sukset jalasta ja heittäydyimme molemmat ladun viereen hankeen. Hieman saimme ohi hiihtäviltä huvittuneita katseita, mutta kylläpä vain tuli hyvä mieli <3 En muista, koska olisin viimeksi tehnyt lumienkeleitä. Loppumatkaksi vaihdoimme vielä sukset. Ja kyllä, “vika” oli onneksi suksissa, ei hiihtäjässä 😉 Eikä ihme, sukset, kun oli voideltu viimeksi vuosi sitten! Nyt sekin asia on onneksi korjattu. Eilen hain sukset Paloheinän suksihuollosta. Eiköhän niillä pärjää taas ainakin muutaman kuukauden, ehkä jopa lopputalven.

 

 

 

Suksien luisto nyt on se ja sama, pikku juttu, mutta olipa ketutus sitten isompi tai pienempi, on harmistuksen keskellä hyvä ottaa aikalisä ja löytää joku oma juttu. Jotain, millä saa ajatukset muualle ja nostettua omaa mielialaa. Usein ihan pienikin juttu riittää piristämään oloa, kuten esimerkiksi happihyppely ja liikunta- pieni oma hengähdyshetki. Moni kokee juuri liikunnan piristävänä ja stressiä vapauttavana. Vaikka, kuinka liikkumaan lähtiessä olisi pinna kireällä, saa lenkin aikana kiukkua purettua, ajatuksia selvitettyä ja mieliala kohoaa. Joskus riittää kymmenen minuutin lenkki, joskus taas on mennyt parikin tuntia 😀

 

Tai tee jotain spontaanista. Jotain, mikä voi tuntua jopa hieman lapselliselta- vaikka lumienkeleitä. Treenattavankin kanssa heittäydyimme eilisen treenin päätteeksi enkeleinä hankeen. Treeni oli piristänyt jo asiakkaan mielialaa, jonka enkelit vielä kruunasivat. Siinä käsiä ja jalkoja heilutellessa katselimme ohi kiitäviä pilviä ja totesimme, että synkemmänkin pilven raosta pilkistää aina valoa. Taidettiin nähdä sydänkin <3

 

Rentouttavaa viikonloppua! Käykää tekemässä lumienkeleitä <3

 

Heidi xoxo