Viimeiset lomapäivät vierähtivät Magnesia Festivaaleilla Lonnan saarella- luentoja, hyvinvointiworkshoppeja, joogaa, ystäviä ja hyvää ruokaa. Kauppatorilta Lonnaan on vain kymmenisen minuutin venematka, mutta silti tuntui kuin olisin saapunut jonnekin paljon kauemmaksi- ihana mini hyvinvointiretriitti näin loman loppuun. Kiitos järjestäjille, että sain olla mukana <3

 

Pääsin osallistumaan melkein kaikille haluamilleni luennoille/tunneille, ainoastaan sateisen perjantai aamupäivän takia jäi jooga muuttuneen aikataulun ja lautasta myöhästymisen takia välistä. Osallistuin hyvinkin erilaisille luennoille, mutta kaikille yhteistä oli sanoma: Olemme kaikki vastuussa omasta elämästämme ja onnellisuudestamme. Kun oivallamme, että omilla valinnoilla on mahdollista vaikuttaa elämämme kulkuun, alamme myös hahmottaa keinoja tehdä elämästä mielekkäämpää. Silloin voit olla paras versio itsestäsi <3 Niinhän se menee.

 

Perjantaisella, Elisan ja Inkan “Find Your Fire”  tunnilla, huomasin, kuinka takareidet ja pakarat olivat niin jumissa, ettei kolmijalkaisessa koirassa jalka meinannut millään nousta sinne, minne sen olisi pitänyt nousta. Siinä joogamatolla ymmärsin, ettei sen itse asiassa tarvitsekaan nousta. Jokainen harjoitus on erilainen, eikä se tee harjoituksesta sen huonompaa, vaikkei jalka joka kerta nousisikaan yhtä korkealle kuin edellisellä kerralla. Helposti kuitenkin määrittelemme harjoituksen onnistumisen sen perusteella, kuinka hyvin, kovaa tai tehokkaasti olemme sen vetäneet, sen sijaan, että keskittyisikin siihen, miltä treenin aikana tuntui. Liian tuloshakuisella tekemisellä saattaa nautinto jäädä  toissijaiseksi ja tilalle astuu suorittaminen.

 

Ja, kuinka paljon helpompaa onkaan olla läsnä, kun päästää irti suorittamisesta. Suorittaja-luonne, kun helposti tuo suorittamisen sinnekin, missä tarkoituksena olisi päästää irti. Seurataan, mitä naapurimatolla tehdään tai vertaillaan omia aikaisempia suorituksia tämän hetkiseen suoritukseen. Suorittamalla tekemisestä katoaa nautittavuus ja tunnilla läsnä olon sijaan ajatukset harhailevat epäolennaisiin asioihin… paljonkohan kello on, kuinka kauan vielä ja mitäköhän sitä illalla laittaisi ruuaksi.

 

 

Myös se, mitä me haluamme ei aina ole se, mitä oikeasti tarvitsemme. Haluamme kaikenlaista, mutta emme välttämättä ole valmiita ottamaan askeleita yksi kerrallaan. Haluamme kaiken heti ja nyt, vaikka juuri ne pienet muutokset johtavat lopulta pysyviin tuloksiin ja muutoksiin. Halutaan juosta maraton, vaikkei olisi koskaan ottanut yhtäkään juoksuaskelta. Ja varmasti hyvä tavoite sekin, mutta matkalla kohti päämäärää olisi hyvä nähdä myös välitavoitteita, jotka pitävät motivaatiota yllä kunnes tavoite on realistinen- ja aloittaa siitä, mitä tarvitsemme tavoitteen saavuttamiseksi. Usein näemme ja tiedämmekin kyllä, mikä olisi paras tie, mutta siitäkin huolimatta helposti kuljemme kuitenkin vanhaa tuttua reittiä. Mutta mikä tulee muuttumaan, ellemme ole halukkaita tekemään muutoksia ja vastaanottamaan uutta?

 

Asiakkaiden kanssa teen aina lähtökartoituksen ja käymme läpi tavoitteet ja toiveet, mutta tässäkin olen huomannut sen, että toiveet ja halut voivat erota siitä, mitä oikeasti tarvitaan. Burpeiden sijaan onkin aloitettava aivan jostain muusta, jotta keho on vastaanottavaisempi ja valmis kovempia treenejä varten. Ylikierroksilla käyvän ja stressaantuneen olotilan päälle on turha luoda lisää stressiä liian kovilla ja rasittavilla treeneillä. Mielestäni on myös tärkeä tietää, miksi jotain ylipäätään tehdään ja mitä sillä tavoitellaan. Oikeiden suoritustekniikoiden ja hyvän pohjakunnon päälle on huomattavasti helpompi rakentaa niitä kovempiakin treenejä- näin vältytään myös rasitusvammoilta.

 

Omalta mukavuusalueelta poistuminen ei siis välttämättä tarkoita puskemista no pain no gain- mentaliteetilla. Omalta mukavuusalueelta poistumista voi olla pysähtyminen ja hiljentyminen- esimerkiksi joogamatolle. On paljon helpompaa viilettää höyryjunan lailla paikasta toiseen kuin pysähtyä paikalleen, olla ja keskittyä vain hengittämiseen. Ja juuri tämä on ollut itsellenikin haaste. Joogaopettajakoulussakin huomasin, kuinka meditointi ja paikallaan istuminen olivat äksöniin tottuneelle huomattavasti vaikeampaa kuin, jos olisin liikkunut asanasta toiseen. Tunnin meditaatiot tuntuivat ikuisuudelta ja helposti keskityin vain kaikkeen siihen, mikä tuntui kehossa epämukavalta. Tätäkin voi onneksi harjoitella erilaisilla menetelmillä ja pikku hiljaa “ajatusmelusta” on helpompi päästää irti.

 

Tunnistatko sinä itsessäsi suorittajan? 

 

Heidi xoxo