MAINETTAAN PAREMPI IBIZA

by | Sep 27, 2018 | Exercise, Travel | 4 comments

 

Läpi päivän ja yön kestävät rantabileet, tai biletys ylipäätään, tulee edelleen monelle ensimmäisenä mieleen Ibizasta. Niin tuli minullekin ennen ensimmäistä reissuani. Mieli kuitenkin muuttui hyvin nopeasti, mitä enemmän tähän kauniiseen saareen tutustuin. Ibizahan on itse asiassa luonnosta nauttivan vaeltajan unelmakohde. Viimeisten kahden päivän aikana olen tutustunut saaren kahteen vaellusreittiin, joissa molemmilla oli aivan uskomattoman kauniit näkymät.

 

PORTINATX FARO DE MOS- CARTER

 

Eilen tein päiväretken saaren pohjoisosassa sijaitsevaan Portinatxiin. En ollut ennen saarelle tuloa tutustunut vaellusreitteihin, mutta hotellin ystävällinen respa auttoi valitsemaan sopivat reitit. Taksimatka Portinatxiin kesti hotellilta noin 25 minuuttia. Taxit täällä ovat halpoja, mutta suosittelen ehdottomasti vuokraamaan auton, jos viivyt pidempään. Saarella on niin paljon nähtävää ja nytkin taxin kyydistä maisemia katsellessa, olisin omalla autolla pysähtynyt moneen paikkaan ihailemaan eteen avautuvia maisemia.

 

Ilmat ovat suosineet koko loman ajan, mutta eilen aamulla majapaikkani seudulla, saaren itä-osassa satoi. Saarella ilmat voivat vaihdella hyvinkin paljon, ja koska Portinatxiin oli päiväksi luvattu aurinkoista, valikoitui retkikohde hieman säänkin perusteella. Ja aurinko paistoi koko päivän. Vasta hieman ennen neljää alkoi ennustettu vesisade.

 

 

Reitit on merkitty yleisesti ottaen hyvin. Muutaman kerran tuli eteen risteyksiä, joissa hieman joutui miettimään, minne tästä oikein jatketaan. Varmuuden vuoksi mukana kannattaa aina pitää ainakin ladattua kännykkää, käteistä, juotavaa ja jotain eväitä. Mielellään myös alueen kartta. Omasta kartastani ei eksyessä tosin olisi ollut mitään hyötyä- onneksi on Google Maps, jos netti toimii. Alueella liikkui toki myös muitakin retkeilijöitä, joilta olisi tarvittaessa voinut kysyä neuvoa.

 

Suosittelen myös rohkeasti lähtemään matkoille yksin. Nämä viimeiset päivät Ibizalla olen viettänyt yksin- vaellellut aamupäivät ja iltäpäivät tehnyt töitä ja lukenut kirjoja. Arkena puhua pälätän koko päivän, niin vastapainoksi on mukava olla hiljaa omissa ajatuksissa, ja vieläpä näin luonnossa. Itse asiassa tykkään välillä olla aivan omissa oloissani. Ja, vaikka olenkin liikkellä yksin, en tunne itseäni ollenkaan yksinäiseksi. Halutessa tapaa aina uusia ihmisiä. Eilenkin tutustuin reitillä kahteen hollantilaiseen naiseen, joiden kanssa vaelsin loppumatkan. Nyt yhteystiedot on vaihdettu, eikä koskaan voi tietää, mihin tämäkin kohtaaminen johtaa.

 

Vaellusreitti alkoi playa des Portitxolin parkkipaikalta, josta avautuikin suoraan upeat merimaisemat. Matka jatkui kohti Baleaarien korkeinta majakkaa, Faro des Moscarteria. Matkalla oli niin henkeä salpaavan upeat maisemat, että tuo alle kahden kilometrin matka kesti kuvauksineen varmasti reilusti yli puoli tuntia, ehkä jopa tunnin. Luonnon keskellä tuntee itsensä kyllä pieneksi ja aika häviää.

 

Vessa Ibiza-tyyliin <3

 

 

12 kilometrin vaellusreitti jatkui seuraavaksi Sant Joan de Labritjan rantaan. Tai oikeastaan poikkesimme reitiltä alas rantaan pienelle juomatauolle. Tuorepuristettu meloni sitruuna- juoma oli juuri sopivan raikas. Upea pieni ranta tämäkin, jonka vessa sai hymyilyttämään. Viimeisen päälle boheemi.

 

Vihermehu ja katkarapu/avocado tacot <3 

 

Reilu neljä tuntia vierähti mukavasti kävellessä ja maisemista nauttien. Loma mun makuun. Myöhäistä lounasta jäin syömään vielä naisten suosittelemaan meksikolaistyyliseen Los Enamorados rantaravintolaan. Tuorepuristettu vihermehu ja katkarapu/avocado tacot maistuivat enemmän kuin hyvin vaelluksen jälkeen. Tuota rapukastiketta taidan testata kotonakin.

 

Sellainen reissu eilen. Cala Llongan vaelluksesta ja hotellistani on tulossa vielä oma postaus. Alkuhämmennyksen jälkeen hotellivalintani oli nimittäin juuri täydellinen. Hotelli sijaitsi omassa yksinäisessä ylhäisyydessään keskellä ei mitään, poissa keskustan hälinästä, mutta juuri sopivalla etäisyydellä kaikesta.

 

 

Life is not always perfect, but it’s always what you make it. So make it count, make it memorable and never let anyone steal your happiness.

 

Tämä onnellinen matkustaja on nyt matkalla kotiin- monta kokemusta ja elämystä rikkaampana. Oikein hyvää torstaita, ja toivottavasti olen saanut jo pienen Formentera/ Ibiza matkakuumeen nousemaan 😉

 

Heidi xoxo

4 Comments

  1. -Sanna

    On kyllä todella kaunis paikka, minä ainakin ole vakuuttunut että olisi käymisen arvoinen paikka. Odotan innolla uusia reseptejä tuon matkan varrelta! 😀

    Reply
    • Heidi Tainio

      Moikka Sanna,
      Kiitos, ja aivan ihana <3 Tänne pitää päästä uudelleen pian.
      Uusimmassa postauksessa nyt SUPER HELPPO tuorepuuro- chiageeli. Mun uusi suosikki!
      Mukavaa sunnuntaita 🙂
      Terkuin Heidi

      Reply
  2. Paula

    No tuli kyllä matkakuume tuonne ja osaat niin hyvin kuvata ja kirjoittaa kohteista , että melkein itse olisi matkalla!

    Reply
    • Heidi Tainio

      Moikka Paula,
      Kiitos <3 Tämä on aivan ihana saari, niin kaunista! Tykkäisitte varmasti.
      Mukavaa syyssunnuntaita!
      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *