MATCHA CAPPUCCINO- KAHVIKUPIN ÄÄRELLÄ

by | Jun 11, 2017 | Food, Wellbeing | 2 comments

 

“People don’t notice the things we do for them until we stop doing them.”

Seurailen, niin Instagramissa kuin fb:ssä, erilaisia positiivisia mietelauseita ja inspiroivia kuvia jakavia fiidejä. Tämä ylläoleva ajatelma on viimeisin ja sitä voi mielestäni tulkita monellakin tapaa. Vapaalla suomennoksellahan se tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät huomaa asioita, joita teemme heille kuin vasta silloin, kun emme enää tee niitä. Niin totta.

Mutta joskus emme itsekään huomaa asioita, joita meillä jo on ennen kuin menetämme ne. Joko olemme liian “kiireisiä” tekemään tai haluamaan jo jotain muuta ja uutta. Kiireisiä kohti seuraavaa tavoitetta, vaikka oikeasti olisi hyvä pysähtyä tavoitteidenkin välissä ja nauttia jo saavutetusta. Japanilainen hyvinvointivalmentaja/hierojani muistuttikin rauhoittumisesta; on hyvä ja tärkeääkin pysyä liikkeessä, kunhan ei juokse niin kovaa ettei jätä huomaamatta mitä ympärillä tapahtuu.

Tälläisiä ajatuksia kahvikupin äärellä tänä aamuna <3 Aamukahvini, joka sai kiinnostusta Instagramin puolella ja siksi ajattelin jakaa sen teidän lukijoidenkin kanssa. Alkuviikosta ostin Nespressolta maidon vaahdottimen, 79e. Superostos sitten hetkeen! Vaahdottimella saa tehtyä todella kuohkeat vaahdot cappuccinoon. Tykkään nimittäin, että vaahto on kunnolla kermaisen paksua. Pettymys kahvilassa on suuri, jos reilun neljän euron cappuccino muistuttaa lähinnä lattea tai maitokahvia.

Vaahdotin vaahdottaa nappia painamalla alle minuutissa maidon ja samalla valmistuu kapselikahvi Nespresson koneella. Tämä ei ole mainos, vaan ihan itse olen ostanut molemmat laitteet ja kahvit. Käytän kahvissani kauramaitoa, joka vaahtoutuu oikein kuohkeaksi. Maidon joukkoon ripautan silloin tällöin matchajauhetta. Matcha on yksi vihreän teen laji ja sisältää siis kofeiinia, mutta sen lisäksi myös paljon ravintoaineita, antioksidantteja, kuitua ja klorofylliä.

Kahvi on sen verran täyttävä, että se on toiminut erinomaisena energiabuustina ennen aikaisia aamutöitä tai ennen omaa aamulenkkiä tai joogaa. Vaahdotinta apunakäyttäen olen testaillut myös erilaisia lapsiystävällisiä terveellisempiä kaakaovaihtoehtoja- maistuvat tosin mainiosti myös minulle. Niistä kirjoittelen lisää myöhemmin.

Matcha Cappuccino <3

 

MATCHA CAPPUCCINO

*1 kahvikapseli tai noin 1- 1 1/2 dl valmista kahvia *1 dl kauramaitoa *1/3 tl Matchajauhetta 

Valmista kahvi lasiin ja vaahdota maito vaahdottimella. Kahvina käy ihan keittimelläkin keitetty kahvi. Ripauta maidon joukkoon myös matcha (ennen vaahdottamista). Kaada vaahdotettu maito kahvin päälle. Makeuta halutessasi esimerkiksi inkiväärisiirapilla <3 Enjoy!

 

Heidi xoxo

2 Comments

  1. Ingrid

    Onpa ihana resepti! Täytyykin hankkia matchaa pitkästä aikaa. Menee kokeiluun, vaikkei noin hienoa maidonvaahdotinta olekaan!

    Reply
    • Heidi Tainio

      Moikka Ingrid,
      Ja tosi helppo tehdä. Vaahdottimena käy toki, mikä vaahdotin vain- kunhan vaahto on kuohkeaa 😀 Ja juuri kauramaito toimii kasvimaidoista tosi hyvin. Matchan tilalla ajattelin seuraavaksi testata kurkumaa- toivottavasti ei värjää laitetta!
      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *