Monday Motivation

by | Jul 27, 2015 | Luokittelematon, Uncategorized | 6 comments

kuva

 

Hyvää maanantaita ja uutta viikkoa! Itse olen vielä hieman päivissä sekaisin, joka on itse asiassa vain hyvä merkki onnistuneesta lomasta 🙂 Lomalla, kun päivillä ei juurikaan ole merkitystä. Tänään tosin päivien lisäksi menivät aamutreenissä sekaisin myös lenkkarit- toisessa jalassa oli New Balancen Zante ja toisessa Puman Faas 500:nen 😀  

Lomalta olen saanut juuri sitä, mitä olen hakenutkin; inspiraatiota niin ruokiin kuin treeneihinkin, sekä tietenkin ladattua akkuja. Olo tuntuu tällä hetkellä rentoutuneemmalta kuin aikoihin. Aurinko ja yhdessäolo perheen kanssa ilman rutiineja ja nettiä tekivät hyvää.

Aikaisin eilen aamulla saavuimme takaisin Suomeen ja pikku hiljaa palaillaan pehmeästi takaisin arkeen. Tällä viikolla olen, muutamaa työjuttua lukuunottamatta, vielä lomalla. Mökilläkin mustikat odottaisivat poimijaa- toivottavasti sorsat eivät vain ole ehtineet vielä syödä kaikkea :/ Tiedän, että talven aikana mustikkaa menee etenkin smooteihin, joten ei olisi pahitteeksi saada ainakin osaa omasta maasta.

kuva 1 kuva 2

Mutta juuri nyt aion nauttia palan nimpparikakustani- raakaversio tiramisusta 🙂 

“Remember that wherever your heart is, there you will find your treasure.”

-Paulo Coelho, The Alchemist

Heidi xx

6 Comments

    • Heidi

      Kiitos kiitos <3
      Sopivasti kakkutestailut käynnissä 🙂

      Heidi

      Reply
  1. Liisa

    Oioi tuon kakun resepti olisi ihana saada 😉 Hyvää nimpparia!

    Reply
    • Heidi

      Kiitos Liisa 🙂
      Varmasti tulee vielä- olen nyt maistattanut sitä mahdollisimman monella ja kakku saanut erittäin positiivisen vastaanoton 🙂

      Terkuin Heidi

      Reply
  2. Liisa

    Hyvää nimipäivää! Aivan ihanan näköinen kakku. Olisi kiva saada resepti. 😀

    Reply
    • Heidi

      Kiitos Liisa 🙂
      Resepti tulossa pian, sitä ennen mustikkasatoa ja mustikkapiirakkaa 🙂

      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *