PÄÄSIÄINEN PÄHKINÄNKUORESSA

by | Apr 2, 2018 | Exercise, Wellbeing | 2 comments

 

PÄÄSIÄISEN PARHAAT

 

<3 Pitkäperjantain ex-tempore juoksulenkki Seurasaareen. 400 metrin kauppareissu venähti huomaamatta kahdeksaan kilometriin. Fiilislenkkeilijänä, kun löysinkin itseni kaupan sijaan Seurasaaresta. Pieni kiertotie kauppaan, mutta ilma oli vain niin mieletön etten voinut vastustaa pientä lenkkiä. Brunssilla tuorepuristettua mehua, paistettuja kananmunia avocadoleivällä, parsatankoja ja croissantteja.

 

<3 Riippusiltojen lenkki. Valkeakosken riippusiltojen-lenkki on niin kaunis. Matkan varrella bongasin sydämiäkin. Upea! Pienen aamureippailun jälkeen suuntasin mummolle. Teimme taas ison satsin karjalanpiirakoita. Siinä samalla totesimme, että pelkän kahvittelun sijaan on mukava tehdä yhdessä jotain, esimerkiksi leipoa karjalanpiirakoita. Piirakoiden paistuessa keitimme kahvit ja valmistimme munavoin. Siinä sitten istuimme kahvilla ja muistelimme menneitä. Parasta <3

 

<3 Lauantaina kokoonnuimme vanhemmilleni mummojen ja siskon perheen kanssa lounaalle. Onnea on tiivis perhe, ja siskon kanssa olemmekin parhaat ystävykset. Jälkiruuaksi oli muuten kuvan juustokakkua, oi oi.

 

<3 Eilen kävin hiihtämässä järven jäällä. Aurinko oli sulattanut lumen sen verran pehmeäksi, että suksi ei luistanut sitten ollenkaan. Eipä tuo haitannut. Vuoden lyhyin lenkki, 4 kilometriä, mutta fiilis oli niin huippu. Istahdin jäälle tuodun pölkyn päälle ja paistattelin aurinkoa. En ajattele liikkumista treenin kautta, vaan teen niin kuin sillä hetkellä tuntuu. Joskus kovaa, joskus näin.

 

<3 Huomenna taas paluu arkeen, ja kiva niin. Loma on tehnyt tehtävänsä.

 

Heidi xoxo

2 Comments

  1. -Sanna

    Kuulostaa siltä, että siellä loma meni niin kun kuuluukin 🙂 Meillä oli aktiiviloma kisareissun muodossa. Nyt ei ole kaiken jännityksen, hässäkän ja matkustamisen jälkeen kovin levännyt olo mutta eikö se taas tästä vauhtiin lähde. Onneksi tänään pääsen joogaan 🙂

    Aurinkoista viikkoa!

    Reply
    • Heidi Tainio

      Moikka Sanna,
      Meni kyllä, just mukavan rentouttava. Kummitytön kisoja kävimme mekin perjantaina katsomassa.
      Onneksi tämä viikko lyhyt, niin pääset jo ylihuomenna nauttimaan viikonlopusta <3 Ja jooga tekee aina niin hyvää.
      Aurinkoista päivää, taidan lähteä pikaisesti hiihtämään ennen päivän töitä. Viimeisiä lenkkejä viedään!
      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *