POLKUJUOKSUKAUDEN AVAUS BODOMILLA & KEVÄÄN TREENIPÄIVÄT

by | May 7, 2023 | Run | 0 comments

 

 

Polkujuoksukausi on avattu Bodom Trailillä! Tunnelma eilen, jo kymmenettä kertaa järjestettävässä polkujuoksutapahtumassa, oli mitä mahtavin. Huikea juoksun juhlapäivä, satojen polkujuoksusta innostuneiden juostessa pitkin Pirttimäeltä lähteviä polkuja. Aurinko paistoi, ja vaikka sää on vielä melkoisen kylmä, tarkeni shortseilla oikein mainiosti. Polutkin olivat vähäisten sateiden jäljiltä melko kuivat. Kiitos tapahtumajärjestäjille ja tietenkin Salomon Suomelle (*osallistuminen saatu).

 

Minulle tämä taisi olla viides kerta Bodomilla. Ensimmäistä kertaa tapahtumaan osallistuin muistaakseni vuonna 2016. Juoksin silloin yhdessä ystäväni Elinan kanssa. Elinan kanssa olemme kokeneet monen monta muutakin tapahtumaa, joista on jäänyt paljon hyviä muistoja.  Saariselän MTB- maastopyörätapahtumaa en unohda koskaan! Yhdessä lähdimme eiliseenkin tapahtumaan ja osan matkasta juoksimme yhdessä. Olipa vain mukavaa, kaikkinensa. Tunnelmiin pääset sukeltamaan Instagramini @heidionthego Reelsistä.

 

Sain Instagramissa kysymyksiä polkujuoksutossusta: Bodomille jalkaani valitsin suosikkini Salomonin S/Lab Ultra 3:sen. Lenkkarimainen vaimennettu ja hyvällä pidolla varustettu tossu istuu jalkaani kuin sukka. Paras on mielestäni sellainen tossu, jonka olemassaoloa ei edes huomaa.

 

Bodom trailillä mukavaa on se, että juoksija voi matkan aikana päättää juokseeko 12 vai 21 kilometriä. Juoksija voi siis fiilistellä päivän tuntemusten mukaan kumman matkan juoksee. Omissa suunnitelmissani oli juosta 12 kilometriä ja sen juoksin, vaikka täytyy myöntää, että harkitsin pidemmälle reitille lähtöä aina 12 kilometrin maalisuoralle asti. Mieli olisi kovasti halunnut jatkaa, mutta järki ohjasi askeleet maaliin.

 

Aloitimme Elinan kanssa kevyesti juoksu/kävellen, viimeiset yhdeksän kilometriä juoksin hieman reippaammin. Juoksu rullasi mukavasti, vaikka askelluksesta kyllä huomasi, että kausi on vasta aluillaan. Reippaammasta polkujuoksulenkistä on aikaa. Syksystä alkaen omiin juoksukuvioiohini on muutenkin vaikuttanut lonkan vaiva, joka osoittautui magneettikuvissa nivelrikoksi. Vasen puoli on oikein siisti, mutta oikean lonkan puolella on paikallisia rustovaurioita. Harmittaahan se, mutta onneksi ei ole kipua ja pystyn toimimaan normaalisti. Lonkan liikkuvuuskin on parantunut. Rustoa ei saa takaisin, mutta omalla toiminnalla voi vaikuttaa esimerkiksi siihen etteivät vauriot pahene. Juoksuharrastusta ei tarvitse jättää, mutta määrän sijaan on parempi keskittyä laatuun, juosta pehmeällä alustalla hyvin vaimennetulla tossulla ja vähentää/välttää asvaltilla juoksua. Nyt myös lihaskuntotreenien merkitys korostuu harjoittelussa entisestään. Vahva lihaksisto, monien muiden positiivisten hyötyjen lisäksi, toimii myös mm. iskunvaimentimena.

 

Juuri nyt olenkin iloinen ja kiitollinen siitä, että saan ja pystyn juoksemaan. Kokonaiskuorma huomioiden, kehoa kuunnellen ja kunnioittaen. Ei ole väliä matkoilla ja ajoilla.

 

Lue myös Juoksijan lonkkavaiva ja kuuntelemisen merkitys.

 

 

Polkujuoksu on kivaa! Eikä vain treenimielessä, vaan sen kokonaisvaltaisesti tuoman hyvän olon ansiosta. Luonnolla on voimaannuttava vaikutus niin kehoon kuin mieleen. Moni kokee, että luonnossa on helpompi päästää irti suorittamisesta, olla läsnä. Ei siis ihme, että moni on hurahtanut polkujuoksuun ja jäänyt luonnossa liikkumisen pauloihin. Luonnossa liikkumisen monipuolisuutta, helppoutta ja ilosanomaa haluan jakaa seuraajillenikin. Yksi intohimoistani on järjestää erilaisia polkujuoksuworkshoppeja ja niiden avulla innostaa mahdollisimman moni metsään ja lajin pariin.

 

KEVÄÄN TREENIPÄIVÄT 

 

Kevään polkujuoksuworkshopit saavat jatkoa, kun 28.5 ja 11.6 suuntaamme Nuuksion poluille. Luvassa polkujuoksua/ kävelyä Sorvallan poluilla sekä sauvarinnetreeniä Solvallan laskettelurinteessä. Päivän päätteksi on mahdollisuus pulahtaa Pitkäjärveen uimaan ja nauttia herkullista lounasta Haltian ravintolassa.

 

Treenipäivien aikana käymme läpi polkujuoksussa huomioitavia asioita; varusteita, juoksutekniikkaa sekä mm. juoksijalle hyödyllisiä ja tärkeitä liikkuvuus- lihaskuntoharjoitteita. Osallistujilla on hyvä olla aiempaa kokemusta juoksusta, mutta juoksu/kävelyvauhti metsässä on maltillinen. Treenipäivä antaa sinulle uusia ideoita ja inspiraatiota omaan harjoitteluun. Tarkempi ohjelma osallistujille. Päivän kesto klo 8.30- n. klo 13. Ilmoittautuminen [email protected]. Hinta 59€/ treenipäivä.

 

Kesäisinä keskiviikkoina (31.5, 7.6 ja 14.6 klo 19-20.30) ohjaan kolmen kerran Innostu Polkujuoksu – kurssin Seurasaaren kauniissa maastoissa. Kurssi sopii niin aloitteleville polkujuoksijoille kuin jo polkujuoksua kokeilleille. Kurssin teemoina ovat varusteet, juoksutekniikka eri maaston kohdissa sekä polkujuoksua tukeva oheisharjoittelu, liikkuvuus ja lihaskunto. Kurssi tarjoaa sinulle uusia ideoita omaan harjoitteluun. Aina ei tarvitse lähteä pitkälle löytääkseen polkuja! Ilmoittautuminen www.varaaheti.fi/hiihtokoulu/paloheinä. Hinta 90€ (sisältää 3 x 90min)

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

Heidi xoxo

 

 

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *