Muutama viikko sitten, vietin hikistä treeniaamua Martinan ja Nannan Real Training Campin lanseeraustilaisuudessa, Crossfit Basementillä. Pitkästä aikaa pääsin testaamaan hieman omia rajojani ja käymään ulkona mukavuusalueelta. Monkey barseja, köysissä kiipeilyä, nyrkkeilyä, käsillä seisontaa, boxihyppyjä, leukoja… kaikkea, mitä tulee tehtyä liian harvoin. Tykkään toki haastaa itseäni ja treenata kovaa, mutta liian helposti sitä itsekin valitsen ne lajit, joissa olen jo valmiiksi hyvä. Kehitys tapahtuu kuitenkin juuri siellä mukavuusalueen ulkopuolella, ja kehittyä haluan juurikin edellä mainituissa liikkeissä- siitäkin huolimatta, että tolppaan törmätessäni, komistaa vasenta reittäni edelleen oikein kunnon mustelma.

 

Juoksu-ja hiihtolenkkien vastapainoksi on myös välillä mukava treenata ryhmässä. Huomaan, että pieni kilpailuviettikin jopa nostaa kaverin/ ryhmän kanssa treenatessa hieman päätään. Ei se, että kaverin kanssa kilpailisi, vaan itseään vastaan. Väsymyksen hetkelläkin jaksaa sparraajan kanssa tsempata vielä muutaman extratoiston, vaikka yksin olisi jo luovuttanut. Omalla mielellä onkin älytön voima jaksamisen suhteen. Juuri mielen voima ja erilaiset toiminta/käytösmallit ovatkin osa-alueita, jotka kiinnostavat minua koko ajan enemmän ja enemmän. Olenkin aivan fiiliksissäni tällä viikolla alkaneista psykologian opinnoista.

 

Treeni alkoi liikkuvuusharjoitteilla, joiden jälkeen nyrkkeilimme pareittain. Mieleen muistuivat NYC- ajat, jolloin kävin potkunyrkkeilyssä pari kertaa viikossa. Niin hauskaa- haastavaa, kovaa sykettä nostavaa sekä niin koordinaatiota kuin lihaskuntoa kehittävää treeniä. Pahimmat kiukutkin saa lyönneillä pihalle 😉 Pareittain sai tässäkin itsestä vielä pikkuisen enemmän irti, ja aikakin menee nopeasti. Treenin kruunasi rata, joka vedettiin sekin pareittain. Huippu treeni ja konsepti, kiitos!

 

 

Elina, my partner in crime, niin treeneissä kuin treenien ulkopuolella.

 

 

Aamiainen maistui puolentoista tunnin treenin jälkeen paremmin kuin hyvin. Tuorepuuroa cashew-kastikkeella, rieskoja erilaisilla tahnoilla ja kasviksilla, smoothie ja raakakakkua. Niin hyvää. Kotiin viemisiksi saimme vielä Foodinin raakasuklaata. Inspiraatiota omaankin kokkailuun. Tuorepuuroihin kaipailen itsekin uusia reseptejä. Jos teillä on sellaisia, niin otan niitä mielelläni vastaan.

 

Aamiaisen äärellä kuuntelimme psykoterapeutti ja pappi Riina Luomanperän ajatuksia kehon ja mielen vaikutuksista toisiinsa. Kehonkieli viestii meille enemmän kuin osaisi ajatellakaan. Jo asennosta ja kävelytyylistä voi aistia, miten päivä on lähtenyt käyntiin. Hiihtolenkeillä ja julkisilla kulkiessa olen kiinnittänyt tähän entisestään huomiota. Usein, kun asenteesta huomaa henkilön sen hetkiset fiilikset, joka auttamatta heijastuu käytöksessä toisia kohtaan. Välillä olen oikein pöyristynyt, kuinka rumasti ihmiset toisilleen puhuvat. Asiat, kun voi ilmaista kauniistikin. Ja hei, sopu sijaa antaa. Elämää, tai itseään, ei kannata ottaa niin tosissaan.

 

Viime viikolla luistelemassa autoin, sen enempää ajattelematta, auraajaa siirtämään lätkämaaleja sivuun, jotta auraaminen onnistuisi nopeasti ja jouhevasti. Auraaja kiitti ja totesi, että elämä olisi kaikille paljon helpompaa, jos kaikki tekisivät enemmän yhteistyötä ja auttaisimme toisiamme. Niinpä. Toisen etu on myös oma etu.

 

Nyt mukavaa päivää ja puoleen yöhön asti ehdit vielä osallistua edellisen postauksen SIGG:n lounasboxin ja termarin (Instagramissa!) arvontaan. Todella käteviä molemmat ja käytössäni päivittäin. Termarin voittaja selviää huomenna Instagramistani @heidionthego ja lunchboxin voittaja taas sunnuntain postauksestani. Sunnuntain postaus käsittelee pitkästä aikaa painonhallintaa ja asioita/valintoja, jotka koen sen onnistumisen suhteen ehdottoman tärkeiksi.

 

Heidi xoxo