Ja vähän perhosiakin vatsassa… En muista, koska olisin näin jännittänyt matkalle lähtöä. Olen nimittäin juuri nyt Helsinki Vantaan lentokentällä, ja odotan Pariisin lentoani lähteväksi. Kymmenen vuoden tauon jälkeen olen matkaamassa kaupunkiin, jossa asuin lähes koko varhaisaikuisuuteni- vuodet 1998- 2005. Kaupunkiin, missä pääsin sukeltamaan ranskalaiseen kulttuuriin, sen tapoihin ja ihmisiin. Kaupunkiin, missä tein elämänkantavia ystävyyssuhteita, ja joita vaalin välimatkasta huolimatta edelleen.

 

Kaupunkiin, minne muutin siis aikalailla tasan kaksikymmentä vuotta sitten suoraan kirjoitusten jälkeen. Kaupunkiin, mistä matkasin puolentoista tunnin junamatkan suuntaansa, neljänä päivänä viikossa, Pariisiin opiskelemaan ranskankieltä. Kaupunkiin, missä opiskelin markkinointia tajuamatta yhtään mitään. Luennot olivat yhtä tuskaa ranskalaisille opiskelijakavereilleni, saati sitten minulle, tuossa vaiheeessa vielä vajavaisilla ranskankielen taidoillani. Olinkin huojentunut raskaaksi tulostani jolloin opiskelut saivat odottaa. Myöhemmin jatkoin opiskeluja etänä Helsingin Yliopistoon ja työskentelin paikallisessa alusvaatekaupassa. Pitsiunelmien keskellä kielitaito vahvistui, opin lenkkareiden ohella kävelemään myös 12 sentin koroilla ja ymmärsin, että parisuhteita on, noh, hyvin erilaisia ja vaitiolovelvollisuus alusvaatekaupassakin ehdoton. Kaikenlaista sitä tulikin nähtyä.

 

Kaupunkiin, missä opin, että ystäviä kutsutaan kotiin kahville ilman tarvetta leipoa sen seitsemään piirakkaa, makeaa ja suolaista. Eikä suursiivoukselle ole tarvetta. Kahvi on vain kahvi ja ystävä haluaa nähdä toisen, kaikki muu on toissijaista.

 

Kaupunkiin, missä opin, että nainen saa näyttää naiselta. On oikeastaan jopa jokaisen velvollisuus pitää huolta itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan. Itsestä huolehtiminen ei ole turhanpäiväistä hömpötystä tai turhaa rahan menoa. Omaan hyvinvointiin panostaminen on sijoitus ja on ihan ok käydä kasvohoidossa parikin kertaa vuodessa. Naiset kävivätkin säännöllisesti kauneushoitoloissa ja kampaajalla. Täällä kävin itsekin ensimmäisessä kasvohoidossani, testailin enemmän ja vähemmän onnistuneita hiustyylejä ja lasten jälkeen kävin vartalohoidoissakin. Sain kauhistuneita katseita säärikarvojen höyläämisestä ja pian löysin itsenikin vahauksesta. En tiedä kiittääkö hyviä geenejä, nuorena aloitettua itsensä huolehtimista vai mitä, mutta en juurikaan kärsi selluliitistä ja ihoni on muutamia silmäryppyjä lukuunottamatta hyväkuntoinen. Nykyään tosin voisin käydä kauneushoitolassa hieman useammin…

 

Kaupunkiin, missä tajusin, että haluan todellakin tehdä töitä hyvinvoinnin ja liikunnan parissa. Vaikka ulkoisesti naiset pitivätkin huolta itsestään, oli liikunta ja sen hyvinvointia edistävät vaikutukset väheksytty juttu. Siinähän tulee pian hiki! Olinkin ylpeä, kuinka omalla esimerkillä sain murrettua ranskalaisten naisten käsityksiä liikunnasta. Moni nainen, kun ei uskaltautunut salille suurien lihaksien pelossa. Sainkin usein ihmettelyä siitä, miten voinkin olla niin hoikka, vaikka kävin salilla- enkä edes tupakoinut! Hassua, että kaiken kauneudenhoidon ohella kuitenkin tupakoitiin ruokahalun minimoimiseksi. Tupakointi, joka vanhentaa ihoakin! 

 

Voitontanssia tanssin etenkin saadessani alusvaatekaupan omistajan mukaani yläkerrassa sijaitsevalle salille- Amazoniaan. Naisen, joka ei ikinä ollut testannutkaan lenkkareita- eikä niistä kyllä luovuttu salillakaan. Pariisista löydetyt korkokenkä/lenkkarit soutulaitteessa olivat melko huvittava näky. Tosin lasten kanssa juoksurattailla juoksuani katsottiin varmasti yhtä kieroon. Olisivatpa vain nähneet kotitreenini ja jatkuvat futispelit kyltymättömän pojan kanssa takapihalla.  

 

Kaupunkiin, missä opin nautinnon tärkeyden ja kohtuuden. Ruoka oli keskeisessä, mutta ei tärkeimmässä roolissa ystäviä tavatessa. Illanistujaiset kestivät monine ruokalajeineen tuntikausia, mutta missään vaiheessa ei ollut ähky olo. Opin syömään sammakonreisiä, etanoita, juustoja ja nauttimaan hyvistä viineistä. Ja korostan sanaa NAUTTIMAAN. Viini oli osana illanistujaisia, mutta sitä maisteltiin, humalahakuisuus oli kaukana. Edelleen, jos ostan viiniä, on se usein Chablita, kuivaa valkkaria. Ja syön kaikkea. Mieluummin pienemmän annoksen laatua ja oikeasti hyvää ruokaa kuin rekkamiehen annoksen keskinkertaista. Laadun ja kohtuuden lisäksi Ranskassa painotettiin myös ruokarytmejä. Ruokaa syötiin vain ja ainostaan ruoka-aikana, ja tästä oltiin tiukkoja lastenkin kanssa. Ehkä tässä ranskalaisten salaisuus hoikkuuteen?

 

Kaupunkiin, missä lapset syntyivät ja missä perhekeskeisyys oli ihaltavaa. Oli ihana, kuinka ilman omaa tukiverkostoa lapset olivat aina tervetulleita joka paikkaan- aina illanistujaisia myöten. Kulttuuriin, missä lapsille opetettiin jo pienestä pitäen pöytätavat ottamalla lapset mukaan myös ravintoloihin. Missäpä lapset oppisivat paremmin kuin olemalla mukana? Lapset ovat lapsia, ei miniaikuisia. Äänet ovat normaalia, eikä ravintolassa tarvitse olla hiljaa kuin kirkossa. Sitäpaitsi öykkäröivä humalainen on paljon häiritsevämpi kuin lapsi…

 

Kaupunkiin, joka opetti myös arvostamaan monia asioita täältä Suomesta. Täällä voi luottaa, että asiat tapahtuvat silloin, kun on sovittu. Hermo meni kerran jos toisenkin- silloin en voinut olla huokailematta, että kyllä meillä vain Suomessa…. Mutta niin mielettömiä kokemuksia ja muistoja on tallella ettei niitä pyyhi mikään pois. On ollut onni saada nähdä niin paljon maailmaa. Jos koskaan vain on mahdollisuus lähteä maailmalle, vaikka lyhyeksikin aikaa, niin suosittelen. Nyt perhoset vatsassa nousen koneeseen.

 

AUXERRE, täältä tullaan!

 

Heidi xoxo