Kirkas merivesi, niin kirkas, että voin nähdä pohjaan asti aina yksityiskohtia myöden. Uskomatonta, kuinka kirkas vesi voikaan olla. Tarkastelen pohjaa ja askel askeleelta astun syvemmälle veteen. Rakastan uimista, mutta ajatus kaloista ja kaikesta, mitä veden alla saattaa olla arveluttaa. Edessäni horisontissa siintää kuitenkin määränpääni, tavoitteeni, kaunis valkea uimaranta. Matka näyttäisi olevan helppo, olenhan tottunut uimaan monissa vesissä ja ennen kaikkea olen motivoitunut. Haluan uida rannalle, vaikka olisin helpommallakin päässyt kallioita pitkin kävellen.

 

Vesi tuntuu aluksi viileältä, mutta ennakkoluulottomasti ja täynnä intoa sukellan veden alle. Näin aamuvarhain olen koko rannan ainoa uimari- vain rantavahti näkyy valmistelevan tuoleja tulevia auringonottajia varten. Uin nautiskellen, mutta määrätietoisesti, veto vedolta, kohti tavoitettettani. Otan kiintopisteitä poijuista ja uin pisteeltä toiselle. Näen jo itseni tuolla kauniilla rannalla ihailemassa maisemaa.

 

Yhtäkkiä kirkas vesi on muuttunut Posidonia meriheinän takia hieman tummemmaksi enkä enää kunnolla erota, mitä on edessä. Aluksi ihmettelin ja jopa harmittelin tuota heinää, kunnes kuulin, että juurikin Posidonia meriheinän ansiosta vedet ovat Ibizalla ja Formenteralla poikkeuksellisen kirkkaat ja siksi kasvuston merkitys on koko ekosysteemille suuri.

 

Tunnen, kuinka jalka sotkeutuu inhottavasti merikasveihin. Hiljennän tahtia ja uin koiraa, jotta pystyn käsillä tunnustelemaan kalliot ja heinät. Itsesuojeluvaisto herää, en halua satuttaa itseäni. Limaiset heinät ällöttävät ja mieleen nousee muisto parin vuoden takaisesta meduusan poltosta. Alkumatkan into alkaa vaihtua inhotukseen ja epäuskoon. Matka ei tunnukaan enää lyhyeltä ja kyseenalaistan koko matkan tarkoitusta. Pitäisikö sittenkin kääntyä takaisin? Vai jatkanko tämän epämukavan vaiheen ylitse? Miksi en vain kävellyt kallioita pitkin?

 

 

No niin, ryhdistäydy, ajattelen. Olenhan ennenkin uskaltanut mennä epämukavuusalueelleni ja kohdannut esteitä, ja aina olen päässyt niistä ylitse. Tiedän, että tämäkin on vain hetkellistä ja pian vesi edessä taas kirkasta ja selkeää. Matkaa on kuitenkin vielä jäljellä, ja tiedostan, että vastaavia tilanteita voi olla vielä odotettavissa. Tämän onnistumisen jälkeen kuitenkin tiedän, että seuraavan esteen saapuessa olen taas hieman varmempi ja vahvempi.

 

En anna esteiden tulla tavoitteeni tielle, sillä uskon, että niilläkin on tarkoituksensa. Joskus esteiden tehtävänä on hiljentää vauhtia tai tarkistaa reitin suuntaa, varmistaa ehkä, että valintani vievät kohti tavoitetta ja, että olen edelleen haluamallani reitillä. Rohkeutta on kohdata esteet ja niistäkin huolimatta jatkaa matkaa, vaikka vauhti hieman hiljentyisikin. Tiedän, että pystyn saavuttamaan tavoitteeni, jos vain aidosti HALUAN ja uskon siihen.

 

Muutaman kirkkaan (mukavan) ja tummemman (ei niin mukavan) kohdan jälkeen eteeni avautuu upea valkokivinen hiekkaranta, kirkastakin kirkkaampi merivesi ja kalliot luolineen. Kahlaan rantaan ja riemuitsen ilosta- pääsin perille esteistä huolimatta. Ilon ja vapauden tunne valtaavat mielen ja se kantaa pitkälle eteenpäin, ehkä pidemmälle kuin uskoisinkaan. Pääsin tavoitteeseeni- osasin nauttia matkasta enkä antanut omien pelkojen olla esteenä, sillä lopultahan tavoitteissa on kyse kuljetusta matkasta.

 

 

 

Kyse oli vain yhdestä aamuisesta uintimatkastani, mutta juuri siinä uidessa oivalsin, että samoja kristallin kirkkaita vesiä ja epämukavia hetkiä ja vastoinkäymisiä kohtaamme elämässä olipa kyseessä sitten, mikä tahansa tavoite tai vaikkapa halu muutokseen. Jos oikeasti haluat sitä, mitä olet tavoittelemassa, onnistut varmasti. Usko itseesi niinä vaikeimpinakin hetkinä, älä luovuta, äläkä anna esteiden ja omien pelkojesi olla unelmiesi esteenä, sillä sinä pystyt <3

 

P.S Onneksi huomasin meduusat ja merisiilet vasta uintimatkan jälkeen!  

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

Facebookissa OnTheGo 

 

Heidi xoxo