USKO ITSEESI JA UNELMIISI

by | Oct 14, 2018 | Exercise, Wellbeing | 6 comments

 

Yllä oleva kuva kuvaa parhaiten fiiliksiäni juuri nyt! Takana on huikea viikko, johon on mahtunut paljon kaikkea mukavaa. Mukavia työkuvioita, uusia yhteistyökumppaneita ja eilinen Tallinnan päiväreissu tyttären kanssa <3

 

Torstaina sauvottiin oikein kunnon naisernergian voimin vastussauvojen kanssa Malminkartanon rinteitä ylös ja alas. Vastussauvat olivat monelle aivan uusi tuttavuus, mutta nopeasti kaikki saivat kiinni hieman tavallisesta sauvakävelystä poikkeavasta kävelytekniikasta. Vastussauvojen avulla ylävartalo pääsee vieläkin paremmin töihin, askelpituus kasvaa ja vauhti kiihtyy. Mäkiä kävellessä saa samalla hyvän intervallitreenin- ylämäissä sykkeet nousevat ja alamäissä laskevat. Peruskunto nousee vauhdilla.

 

Seuraavana päivänä sain viestejä, kuinka treeni tuntui lihaksissa. Vastussauvoilla kävely ei siis ole mummojen laji- tai sitten mummot ovat todella teräksisessä kunnossa! 

 

Kaiken tohinan keskellä en huomannut ottaa edes ryhmäkuvaa, mutta lupaan, että vastaavia treenejä on tulossa pian uudelleen. Kiitos kaikille osallistujille. Olen todella iloinen, jos saan yhdenkin innostumaan liikunnasta, uudesta lajista tai löytämään sen oman juttunsa. Liikunnalla on NIIN paljon positiivisia vaikutuksia, jotka vaikuttavat kaikkeen.

 

 

Unelmista voi tulla totta, JOS olet valmis tekemään töitä niiden eteen, sillä vain unelmoimalla tai pilvilinnoja rakentelemalla ne jäävätkin vain unelmiksi. Silloin, kun unelma ja tavoite on kirkkaana koko ajan mielessä, ja on valmis tekemään töitä sen eteen, on kaikki mahdollista.

 

Olen jo muutaman vuoden ajan tehnyt joka vuosi vuoden vaihtuessa aarrekartan. Aarrekartan, johon leikkelen lehdistä sanoja ja lauseita, piirtelen kuvia ja kirjoitan vuodelle asettamia unelmia ja tavoitteita. Teen itse asiassa kaksi aarrekarttaa- toisen työlle ja toisen itselleni, henkilökohtaisille tavoitteilleni ja unelmilleni. Karttoja säilytän laatikossa. Välillä jotain laatikosta etsiessäni vilkaisen niitä ohimennen, mutta useimmiten en edes muista niiden olomassa oloa, kunnes sitten jotain tapahtuu…

 

Nyt ollaan vasta lokakuun alussa, mutta näyttää jo siltä, että vuosi 2018 on aarrekarttaankin asetettujen tavoitteiden ja toiveiden saavuttamisen myötä unelmieni täyttymysten vuosi.

 

Viime viikolla nimittäin varmistui, olen uusi Salomon Ski Ambassador! Puhelun jälkeen heittelin kärrynpyöriä ja tuulettelin yksikseni. Ja soitin äidille. Tuntuu kuin kaikkien näiden vuosien jälkeen olisin “palannut juurille”, vaikka siellä taustallahan se hiihto on aina ollut voimakkaasti vaikuttamassa, tavalla ja toisella. Kestävyyslajit, hiihto ja juoksu, ovat ne mistä kaikki ovat aikoinaan lähteneet. Huippua, kuinka lapsuuden/nuoruuden harrastus on lopulta johtanut unelmatyöhöni. Saan liikkua ja liikuttaa, jakaa hyvinvoinnin sanomaa. Ambassadorina toivottavasti pääsen suunnittelemaan kaikkea kivaa teidänkin pään menoksi 😉

 

 

Vielä ei täällä Etelä-Suomessa ole lumesta tietoakaan, mutta aivan fiiliksissä odottelen jo lunta ja talvea. Toivottavasti siitä on tulossa yhtä luminen kuin mitä viime talvi oli. Talvea odotellessa suosittelen suuntaamaan ulos luontoon, metsään ja poluille. Tai vaikkapa sauvarinteeseen. Oikein mukavaa sunnuntaita <3

 

Kuvat: Elina Hovinen

 

Heidi xoxo

 

 

6 Comments

  1. -Sanna

    Mahtavaa, että unelmasi käyvät toteen! Täytyypä itsekin tehdä suunnitelmia paperille, on helpompi kulkea niitä kohti kun ne ovat nähtävillä.

    Aurinkoista sunnuntaita ?

    Reply
    • Heidi Tainio

      Kiitos Sanna <3 Ja suosittelen. Jotenkin paperille kirjoittaessa tavoitteet ja unelmat konkretisoituvat ja alkaa ehkä tiedostamattakin tehdä asioita niitä kohti.
      Oikein aurinkoista päivää ja viikkoa!
      Terkuin Heidi

      Reply
  2. Paula

    Paljon onnea , hieno juttu!
    Sinulle jos kenelle se kuuluu!

    Reply
    • Heidi Tainio

      Kiitos Paula <3 Olen kyllä todella iloinen tästä.
      Aurinkoista päivää!
      Terkuin Heidi

      Reply
  3. Caro

    Onnittelut! Aarrekartta on ihan mahtava tapa hahmottaa omia unelmia ja tavoitteita.
    Kiitos myös opeista ja inspiraatiosta jota blogin ja instanssi kautta jaat ???

    Reply
    • Heidi Tainio

      Kiitos Caro <3
      Ja niin on, jotenkin alkaa alitajunnassakin tekemään asioita tavoitteita ja unelmia kohti.
      Oikein aurinkoista päivää!
      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *