VIIKON VINKIT- ULKOILUA, VISPIPUUROA & TALVIUINTIA

mennessä | syys 20, 2020 | Exercise, Wellbeing | 0 Kommenttia

 

Syksy ja syyskuu- lempi vuodenaika ja kuukausi. Etenkin aurinkoisen kevään ja kesän jälkeen nautin näistä pimenevistä illoista, kynttilöistä, vilttiin käpertymisestä ja syksyn hämyisestä tunnelmasta. Kliseistä, mutta totta. Vai onko kaikille se oma syntymäkuukausi automaattisesti se suosikki?

Tällä viikolla olemme saaneet nauttia syksyn parhaista puolista, aurinkoisesta ja yllättävänkin lämpimistä ilmoista- alkuviikosta tarkeni juosta vielä t-paidassa. Torstaina taas Aila riepotteli ainakin läntistä rannikkoa ja itsekin valmistuin päivän ulko-ohjauksiin varauksella. Päivän ensimmäisen asiakkaan kanssa viestittelimme myrskyä edeltäneenä iltana ja päätimme olla ulkona kelistä huolimatta. Onneksi, sillä tänne Helsinkiin myrsky ei iskenyt ennustetulla tavalla. Ja toisaalta, kun päällä on oikeanlaiset varusteet eivät lenkit jää ainakaan varusteiden takia tekemättä.

 

 

VARUSTEILLA ON VÄLIÄ

Näin syksyn ja epävakaiden ilmojen myötä varusteiden merkitys korostuu. Lenkille on aivan eri lähteä, kun päällä on säähän sopivat vaatteet. Tässä vaiheessa syksyä ei vielä kannata liikaa lisäillä kerroksia, sillä liikkeessä tulee nopeasti lämmin. Hyvä sadetakki ja housut ovat kuitenkin sadekelien juoksulenkeille ehdottomia.

Alkusyksystä ostamani Salomonin lightning waterproof- takki on juuri sopivan ohut, istuva (takin pitää joustaa menossa) ja tietenkin vedenpitävä. Plussaa myös raikkaasta väristä, vaikka olinkin päätyä luottomustaan. Wild cross- polkujuoksutossut sain testiin ja pohjakuvioinnin ansiosta pito liukkaillakin kallioilla oli erinomainen. Sukat olivat lenkin jälkeen edelleen kuivat, vaikka hypin pitkin mutalammikoita. Tällä tossulla tulen todennäköisesti juoksemaan myös lumisilla kaduilla.

 

TAUKOJUMPPAA 

Happihyppelyistä ja taukojumpasta olen kuluneen viikon aikana jutellut useaan otteeseen. Raittiin ilman ja lyhyidenkin taukojumppien merkitystä arkiliikunnassa ei vaan voi tarpeeksi korostaa. Raitis ilma ja liike antavat uskomattoman paljon energiaa päivään. Joka päivä ei todellakaan tarvitse treenata, mutta raitista ilmaa ja liikettä on hyvä sisällyttää ihan jokaiseen päivään.

On ollut kiva kuulla ja saada palautetta, kuinka TWOgether Training  ONLINEtreenimme ovat tuoneet monelle lisää liikettä arkeen ja etenkin työpäivien lomaan. 10-20 minuutin Express- treenejä on helppo ujuttaa päivään. Ensi viikolla kuvataan taas uusia treenejä joka maanantaina päivittyvään treenikirjastoon.

 

 

TALVIUINTI TEKEE HYVÄÄ

Viime vuonna aloitin talviunnin vasta marraskuun lopulla- iso virhe. Vesi tuntui jäätävän kylmältä ja totutteleminen kesti useamman kerran. Hyvän olon tunne jokaisen kerran jälkeen oli niin euforinen, että uimaan teki mieli, vaikka ulkona olisi ollut mikä keli hyvänsä. Talvella tosin en ui, vaan kastaudun hartioita myöten veteen ja keskityn hengittämiseen. Pikku hiljaa kylmään tottui ja etenkin uloshengitykseen keskittyminen auttoi kehoa ja mieltä rauhoittumaan. Toisinaan olin vedessä yli viisikin minuuttia. Talviuinti tekeekin hyvää niin keholle kuin mielelle.

Viime vuodesta oppineena aloitin talviunnin jo hyvissä ajoin, jatkoin suoraan kesästä. Mitä myöhemmäksi aloittamisen siirtää, sitä vaikeammaksi aloittamisen kynnys nousee. Pyrin käymään uimassa pari kertaa viikossa, sillä huomaan sen positiiviset vaikutukset etenkin kylmänsietoon. Olen vilukissa, mutta viime talvena kiinnitin erityisesti huomiota siihen, kuinka hyvin aloin kestämään kylmää, ulko-ohjauksissa en palellut juuri ollenkaan. Talvi/avantouinti auttaa myös palautumiseen, unenlaatuun ja sillä on positiivinen vaikutus myös verenkiertoon ja kudosten aineenvaihduntaan.

Tänään veden lämpömittari näytti +11 astetta. Alkaa vesi olemaan mukavan raikasta kesän jälkeen.

Moni talviuimari käyttää hanskoja ja käsineitä, mutta ainakaan viime talvena en niitä kaivannut- pipo riitti.

 

 

Syksyn ensimmäisistä puolukoista teen aina suosikkipuuroani, vispipuuroa. Eilisen aamu-uinnin jälkeen keittelin perinteisen puolukkapuuron, joka maistui myös tänäkin aamuna. Niin hyvää ja mukavaa vaihtelua aamupaloihin.

 

VISPIPUURO PUOLUKOISTA

noin neljälle

7dl vettä, 4dl puolukoita, n. 1/2dl sokeria (käytin kookosssokeria), ripaus suolaa, 1 1/2dl mannasuurimoita (käytin spelttimannaa)

Kiehauta vesi ja marjat, anna kiehua noin 10 minuuttia. Mausta sokerilla ja suolalla. Vispaa mannasuurimot kiehuvaan liemeen ja anna kypsyä hiljalleen välillä sekoittaen noin 10 minuuttia. Anna puuron jäähtyä. Vatkaa puuro kuohkeaksi vaahdoksi, mieluiten sähkövatkaimella.

Testaukseen lähtee ehdottomasti myös variaatio, jonka olemassaolon olin jo unohtanut- version, jota ei tarvitse edes keittää.

 

VISPIPUURO

yhdelle

1dl Tattarihiutaleita, 2 dl Puolukoita, 1 1/2 dl Mantelimaitoa, 1/3 kypsää Banaania, 2 Taatelia

Anna tattarihiutaleiden, puolukoiden ja mantelimaidon tekeytyä jääkaapissa puolesta tunnista yön yli. Tämä puuro onkin siitä syystä mukava, ettei tekeytymistä tarvitse odottaa aamuun asti. Laita puuro blenderiin ja lisää joukkoon banaani ja taatelit. Päälle laitoin vielä muutaman lusikallisen puolukoita ja mulpereita. Puolukka ja mulperit sopivatkin hyvin yhteen- kirpeä puolukka & makea mulperi. Jos kaipaat lisää makeutusta, voit aina lisätä joukkoon esimerkiksi hunajaa.

Mukavia syksyisiä päiviä sinulle. Täällä nautitaan juuri nyt uinnin jälkeisestä aamiaisesta- pian suuntaan metsään.

Seuraa minua myös instagramissa @heidionthego 

 

Heidi xoxo



 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *