Paulo Coelho valloitti sydameni heti ensimmaisesta lukemastani kirjasta lahtien, Alkemistista. Sita seurasi 11 Minuuttia ja Pyhiinvaellus. Nyt matkalle valitsin uutuuden, Accran kirjoitukset. Kirja johdattaa lukijan pohtimaan keita olemme, mita pelkaamme ja mita tulevaisuudelta haluamme. Kaikki avaimet ovat loydettavissa omasta sisimmastamme, niita ei tarvitse etsia ymparoivasta maailmasta.

“Ne,  jotka todella tekevat hyvaa toisille eivat yrita olla hyodyllisia, vaan pyrkivat vain elamaan kiinnostavan elaman. He antavat harvoin neuvoja, mutta ovat esimerkkeina muille.
Yrita sinakin vain elaa niin kuin olet aina halunnut elaa. Ala arvostele muita, vaan keskity siihen mista olet aina haaveillut.”

“Rakastava ihminen haluaa nahda rakkaansa onnellisena. Vaikka han on saattanut aluksi pelata taman puolesta, pelko vaihtuu pian ylpeydeksi, kun han nakee rakkaansa tekevan sita mita haluaa ja menevan sinne minne on halunnut unelmissaan aina menna.”

“Ulkoinen kauneus on sisaisen kauneuden nakyva puoli, joka kuvastuu ihmisen silmien loisteesta.” 

“Sen sijaan etta hyvaksyisimme keita olemme, yritamme jaljitella sita mita naemme ymparillamme.”

“Kauneus ei piile samanlaisuudessa, vaan erilaisuudessa. Emme osaa kuvitella, etta kirahvilla ei olisi pitkaa kaulaa tai, etta kaktuksessa ei olisi piikkeja. Ymparoivien vuorten rosoiset huiput tekevat niista henkeasalpaavan kauniita. Jos ihmiskasi antaisi niille kaikille saman muodon, ne eivat herattaisi enaa yhta suurta kunnioitusta.”