Blogi

HeidiOnTheGo

HeidiOnTheGo

FRIDAY AFTER WORK TRAIL RUN

 

 

 

 

Talven after work hiihtolenkit ovat vaihtuneet after work – vai olisiko se paremminkin after week- polkujuoksutreeneihin. Pidempi polkujuoksulenkki metsässä auttaa hyvin irtautumaan arjesta ja laskeutumaan viikonloppumoodiin- sen huomaa jo heti ensi askelilla.  Totaalinen aivojen nollaus ja mielen tyhjennys. Poluilla juostessa ajatukset ovat seuraavassa askeleessa, kivissä ja juurakoissa, maisemissa ja ympäröivässä luonnossa. Kännykkä kannattaa laittaa vähintäänkin äänettömälle.

 

Perjantaina pakkasin töihin polkujuoksukamat mukaan niin, että viimeisen ohjauksen jälkeen pääsin suoraan metsään juoksemaan. Nyt tarkenee hyvin juosta shortseissa ja t-paidassa, mutta jalkaan vedän pitkät juoksusukat. Pitkät sukat suojaavat nilkkoja risukoissa ja random poluilla juostessa. Juoksureppuun pakkaan varulta ohuen juoksutakin, vauhtikarkkeja, välipalapatukan, nenäliinoja sekä vedellä täytetyt lötköpullot. Salomonin lötköpullot ovat todella käteviä, sillä tyhjentyessään ne vievät hyvin vähän tilaa ja ovat todella kevyitä. Kyypakkaus pitää käydä ostamassa. Toivottavasti sitä ei tarvita, mutta yksin poluilla juostessa se tuo tietynlaista turvaa. Tykkään juosta seurassa, mutta omissa lenkeissäkin on oma fiiliksensä. Monta uutta ideaa sai alkunsa perjantaisellakin lenkillä. Ei ihme, että puhutaan juoksun terapeuttisista vaikutuksista.

 

KARHUNKIERROS- ENSI VUONNA MUKANA

 

Viimeisten viikkojen aikana olen innolla seurannut NUTS- Karhunkierrokselle valmistuneita, ja ajatukset perjantaisella lenkillänikin olivat viikonlopun tapahtuman juoksijoissa. Jännitin tapahtumassa juoksevien ystävien, ja ihan kaikkien puolesta. Todella inspiroivaa, ja aivan käsittämätöntä, kuinka jotkut juoksivat jopa 166km! Huikeaa, että tapahtuma saatiin ylipäätään järjestettyä. Onkin jo iso ikävä tapahtumien tuomaa fiilistä, yhteishenkeä, tsemppiä ja koko kokonaisuutta- ei vain suoritusta, vaan koko siinä ympärillä tapahtuvaa juttua. Valmistautumista.

 

Viime viikolla vedimme polkujuoksija Anna-Stiina Erkkilän ohjauksessa Salomon Woman- tiimimme kanssa pienimuotoinen oman polkujuoksu iloittelun. Aivan täydellinen lauantai aamu hyvällä porukalla Paloheinän poluilla. Juostessa oli mukava kuunnella Anna-Stiinan omasta treenaamisesta ja ottaa tietenkin kaikki polkuvinkit talteen. Anna- Stiina muuten voitti Karhunkierroksella naisten sarjan 55kilometriä- upeaa!

 

Nyt vain sormet, varpaat ja kaikki mahdolliset ristissä, että myös Bodom Trail- tapahtuma saataisiin kesäkuun 12. päivä järjestettyä. Hieman olen vilkuillut myös kesän ja syksyn muita polkutapahtumia, jospa sitä lähtisi testaamaan poluilla pidempiäkin matkoja. NUTS Ylläs Pallas juostaisiin sopivasti oman loman aikana…

 

 

 

 

 

MITEN SYÖDÄ ENNEN PITKÄÄ JUOKSULENKKIÄ?

 

 

Suoraan työpäivän päätteeksi pidemmälle lenkille suunnatessa, joutuu kiinnittämään hieman normaalia enemmän syömisiin. Lähinnä siihen, että on riittävästi energiaa juosta työpäivän päätteeksi parisenkymmentä kilometriä. Poluilla aikaa samaan matkaan kuin asvaltilla menee kauemmin, sillä juokseminen on raskaampaa mm. vaihtelevan maaston ja pehmeämmän alustan takia. Energiaa on siis hyvä olla riittävästi.

 

Perjantaina, ennen töihin lähtöä, söin kuuden maissa aamiaiseksi paistetun kananmunan siemenleivällä sekä vihersmoothien. Raikkaasta vihersmoothiesta on tullut meille joka aamuinen vakio. Varmistan, että jääkaapista löytyy aina tarvittavat raaka-aineet. Smoothie kahdelle: 1 banaani, 1/2 pussia pakastemangoa, 1/2 pussia baby pinaattia, 1/2 avocado, reilu 10 cm kurkkua, limeä, pieni pala inkivääriä, ruokalusikallinen Foodin vanlja heraa sekä mantelimaitoa. Laitan nestettä vain vähän, sillä tykkään, että smoothien koostumus on paksu. Valmiin smoothien päälle ripottelen hieman rapeaa mysliä tuomaan purupintaa. Tästä smoothista tykkää meillä koko perhe.

 

Ennen juoksulenkkiä en pysty syömään isoa ateriaa, vaan jotain helposti sulavaa, mieluiten pieniä annoksia. Siksi esimerkiksi smoothien ohella myös puuro on hyvä vaihtoehto. Hiilihydraattipitoinen puuro antaa tarvittavaa energiaa, jäämättä kuitenkaan vatsaan painamaan. Puuron söin perjantainakin kymmenen aikaan ohjauksien välissä. Päälle laitoin banaania, vadelmia ja maapähkinävoita. Itselle toimivia ruokia on hyvä testata muutenkin etukäteen. Silloin tietää, mikä toimii itselle parhaiten ja ainakin, mitä kannattaa välttää. Mikään ei ole inhottavampaa kuin vatsavaivat juostessa.

 

Pitkäkestoisilla lenkeillä, tapahtumia silmällä pitäen, on hyvä harjoitella myös juoksun aikaista syömistä. Energiaa olisi hyvä saada tasaisesti, ja mielellään jo siinä vaiheessa, kun ei vielä tunnu siltä. Lihakset tarvitsevat energiaa jaksaakseenpitkäkestoisen ja kovan rasituksen. Tämän merkityksen oivalsin Aostanlaakson vuorille treenatessa. Noshtin vauhtikarkit, banaani ja energiapitoiset patukat (esim Cliffin maapähkinä on yksi suosikkini) ovat hyviä vaihtoehtoja.

 

 

Miten sinä irrottaudut parhaiten arjesta?

 

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

Ja Facebookissa On The Go 

 

Heidi xoxo

 

 

SAARISELKÄ LOVE – HIIHTORETKI RUMAKURUUN JA KIILOPÄÄLLE

 

 

 

Upea on meidän Lappi. Ilokseni sain viime viikonloppuna opettaa hiihtoa Saariselän upeissa postikorttimaisemissa. Latua ja luonnon kauneutta riitti silmän kantamattomiin. Tuntui hyvältä olla hetki poissa uutisvirrasta- keskellä ei mitään, kaukana kaikesta. Hiihtää ja opettaa tekniikkaa, ympärillä vain tunturi- ja metsämaisemaa. Pitkillä retkilenkeillä sitä huomasi taas luonnon voiman ja kokonaisvaltaisen vaikutuksen- uskomatonta, miten nettiverkon ulottumattomissa ajatukset kirkastuvat ja uudet ideat syntyvät!

 

Saariselällä olen viimeksi hiihtänyt lapsena. Muistissa olivat hyvin niin Kiilopäälle nousu kuin Laanilan mehu/munkit- selvästikin ne mieleenpainuvimmat – ensimmäinen rankkuudellaan ja toinen herkuillaan! Tälläkin matkalla nautimme molemmista.

 

Saariselällä minua houkuttelevat suoraan keskustasta lähtevä laaja latuverkosto, kauniit tunturimaisemat ja rauhallisuutta huokuva ilmapiiri. Saariselällä on paljon eri pituisia lenkkejä ja maasto on mukavan vaihtelevaa. Reiteillä on paljon nousua ja laskua, mutta myös tasaisempia pätkiä, jotka sopivat aloittelijoillekin. Reitit ovat hyvin merkittyjä ja latukartasta voi hiihtäjä valita värin perusteella itsellensä sopivan maaston. Latuja on siis kaikentasoisille hiihtäjille. Tunturissa on kuitenkin oma tunnelmansa, sinne kannattaa ehdottomasti suunnata- alas tunturista voi laskea alas hiljakseen, aurata tai ottaa tarvittaessa sukset kokonaan jalasta pois.

 

HUIPULLA TUULEE 

 

Lapin reissuilla parasta ovat pitkät hiihtovaellukset. Aikaa kannattaa varata, sillä vaellukset ovat kaikkia aisteja herättelevä kokemus. Eteen avautuvia maisemia katsellessa voi oikein tuntea keuhkoihin virtaavan puhtaan ilman, luonnon rauhan. Kiilopäälle noustessa vastatuulen voima oli niin kova ettei pystyssä meinannut pysyä. Kuvien kauttaa pääsee hyvin tunnelmaan, mutta todellisuus on vielä monin kerroin huikeampi.

 

Pidemmille retkille kannattaa mukaan ottaa reppu- itselläni on käytössä Salomonin juoksureppu Active Skin 8, joka palvelee niin kesäisin polkulenkeillä kuin talvella hiihtäessä. Reppuun on pidemmille lenkeille hyvä pakata mukaan ainakin vaihtovaatteita, juomaa, eväitä ja ladattu kännykkä. Kauniina päivänä on mukava pysähtyä evästauoille ja juoda kahvit maisemista nauttien. Koskaan ei voi tietää, miten ilma saattaa pidemmän lenkin aikana vaihdella- siksi on hyvä pakata hieman ekstra vaatetta mukaan. Voi käydä myös niin, että vaatteita joutuu vähentämään. Rumakurun vaelluksellamme aurinko lämmitti jopa niin, että tarkeni hiihtää pelkkä merinovillapaita päällä. Kari Traan Rose- merinovillapaita onkin palvellut jo vuosia monitoimisuudellaan!

 

 

 

30 km HIIHTORETKI- RUMAKURU & KIILOPÄÄ 

 

Rumakuruun voi hiihdellä useampaakin eri reittiä pitkin. Saariselältä matka alkaa kohti Laanilaa, valaistua päälatua pitkin. Noin kilometrin jälkeen käännytään vasemmalle, josta parin sadan metrin hiihtämisen jälkeen voi valita joko oikealle lähtevän pidemmän reitin tai vasemmalle lähtevän lyhyemmän reitin. Hiihdimme neljän päivän aikana Rumakuruun molempia reittejä pitkin. Molemmat ovat kauniita, mutta mielestäni tunnelmallisempi oli lyhempi reitti, joka kumpuilee loivasti ylöspäin nousten. Viimeiset puolitoista kilometriä Rumakurun päivätuvalle onkin sitten mukavaa laskua.

 

Sunnuntaina tein oman lenkin- silloin jatkoin matkaa Rumakurusta Luulammen latukahvilalle. Kävin pihassa vain kääntymässä ja jatkoin samantien matkaa kohti Kiilopään rinnettä. Nousu on pitkä, mutta hiihdettävä. Maisemat ovat uskomattoman kauniit- kauniin valkoista kaikkialla, aivan taianomainen hetki. Huipulta avautui näkymät niin Urho Kekkosen kansallispuistoon kuin Hammastunturin erämaahan. Istahdin hetkeksi oikein hankeen ihailemaan maisemaa. Ladulla ei juuri muita näkynyt, vain muutama poro kaukana tunturissa. Tuolle päivälle sattui vielä aurinkoinen ilma, vaikka tuuli olikin todella kova. Onneksi repussa oli lisää vaatetta. Kiilopäälle kannattaa tehdä retki ihan jo maisemien takia- jos ei näin pitkää niin lyhyempiäkin reittejä löytyy.

 

Kiilopään tunturikeskukseen laskettelin kovassa sivutuulessa. Latua ei näkynyt enää juurikaan, mutta keppien avulla osasi suunnistaa oikeaa reittiä vauhdikasta reittiä alas. Tunturikeskuksella pidin lyhyen tauon- söin ulkona take away munkin ja join kaakaon. Sen verran kylmyys pääsi luihin ja ytimiin, että matkaa oli jatkettava nopeasti. Takaisin Saariselälle valitsin helpomman, mutta hieman pidemmän reitin. Kuva alla on reitin varrelta. Se kuvastaa jotenkin todella hyvin matkantekoa, tai tässä jo kuljettua matkaa. Määränpää saattaa toisinaan tuntua todella kaukaiselta, ja siksi olisikin hyvä muistaa nauttia itse matkasta. Kuljettu matka on se, minkä aikana syntyvät muistot ja kokemukset.

 

Rumakuru- Kiilopää reitin lisäksi kannattaa ehdottomasti suunnata myös Kaunispään huipulle- sieltä avautuvat upeat näkymät! 

 

 

 

 

Pääkaupunkiseudulla lumet sulavat lämpimien ilmojen myötä nyt vauhdilla, mutta metsässä hiihdetään edelleen. Muutama hiihto-ohjaus on tälle talvelle vielä tiedossa, mutta muuten täällä allekirjoittanut on innoissaan vaihtuvasta vuodenajasta, kevään ja kesän tulosta, kuivista teistä ja ulkotreeneistä. Aurinkoisista ilmoista ja vähentyvistä vaatekerroksista. Uusista juoksulenkkareista, jotka odottavat jo kuumeisesti vuoden ensimmäiselle lenkille lähtöä. Onnea on neljä vaihtuvaa vuodenaikaa <3

 

Oikein mukavaa aurinkoista loppuviikkoa!

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

ja Facebookissa On The Go

 

 

Heidi xoxo

 

 

 

VIIKON PARHAAT- LOUNASTREFFEJÄ, MÄKITREENIÄ, UNTA JA OPISKELUA!

 

 

Lounastreffit Lauran kanssa. Viikko alkoi normaalisti ohjauksilla Kisahallilla, mutta lounasta söin Lauran kanssa Ventunossa. Kolmen ruokalajin lounas on melko poikkeuksellista näin arkena! Suoraan töistä lounaalle kiiruhtaessa mietin, että olisin sentään voinut ottaa hieman ”paremmat” vaatteet mukaan. Paikalle saapuessa huomasin, että paikka oli kuitenkin mukavan casuaali ja rento- ravintolaan sulautuivat hyvin niin vauvat, jumpparit kuin bisnessmiehet.

 

Valmiin aterian äärellä oli mukava vaihtaa kuulumisia ja suunnitella kevään työkuvioita. Huippua tehdä töitä ystävän kanssa <3

 

Aamu-uinti Allas Sea Poolilla ja aamiainen ystävän kanssa– voiko arkiaamu paremmin alkaa. Hyvistä aikeista huolimatta en nimittäin ole juurikaan uimakoulun jälkeen käynyt uimassa… Uinnin kanssa koen edelleen haastavaksi lähtemisen. Ja koko sen ruljanssin, minkä vain altaaseen pääseminen ”vaatii”. Ja sitten vielä hiustenpesut sun muut. Oikeastihan kyse on vain tottumuksesta ja tavasta. Keskiviikko aamunakaan ei ollut ollenkaan vaikeuksia. Ehkä tämä harrastus vaatii seuran ja sovitun ajan kalenteriin. Uinti, kun on NIIN ihanaa- varsinkin Allas Sea Poolilla kaupungin valoissa.

 

Mäkitreenit Malminkartanolla. Mitäpä sitä ihminen muutakaan perjantai-iltana tekisi, naurahdin ystävälle, kun aloimme otsalamppujen valossa sauvoa pilkkopimeää Malminkartanon mäkeä ylös ja alas. Ensimmäinen kerta Jättärillä näin pimeällä, ja olipa vain upea kokemus sauvoa vain kaupungin valomeren ja otsalampun valaistessa polkua. Yksin tuskin olisin lähtenyt, mutta ystävän kanssa tämäkin kokemus oli huikea. Jutellessa mäkivedotkin menivät siinä sivussa kuin huomaamatta.

 

Eilen aamulla sauvoin samaisessa mäessä uudelleen jo heti aamutuimaan. Mäki pysyi samana, vain treenikaveri vaihtui! Tällä viikolla olen ulkoillut paljon normaalia vähemmän, sillä sateiden takia lähes kaikki ohjaukset ovat olleet sisätiloissa. Viikonlopun ulkoilut ovat tehneet niin hyvää!

 

 

 

 

Pitkät yöunet. Uni on jaksamisen tukipilari numero yksi. Olin aina kuvitellut, että pärjään helposti 6-7:llä tunnilla, mutta ehkä se olikin vain tottumus ajoista, jolloin lapset olivat pieniä. En tosin voi syyttää lapsia lyhyistä yöunista, sillä meillä on aina nukuttu melko hyvin. Itse halusin herätä ajoissa, jotta sain hieman omaa aikaa.

 

Olen onnekas unenlahjojeni kanssa enkä ole koskaan kärsinyt varsinaisista uniongelmista, mutta muutama vuosi sitten koetut aamuöiset heräilyt yllättivät. Nukahdin hyvin, mutta heräilin aina kolmen maissa. Ihmettelin, miten en vain saanut enää unta, vaikka kuinka yritin. Tätä kesti puolisen vuotta ja näin jälkeenpäin on helppo katsoa taaksepäin ja huomata, mitkä alitajunnassa vaivanneet asiat olivat yöheräilyyn syynä.

 

Juuri nyt nukun hyvin- uni on priorisointilistani kärkipäässä. Nukun helposti yhdeksän tuntia yössä, niin arkena kuin viikonloppuna. Riittävän unen ansiosta huomaan mm. palautuvani hyvin. Unen priorisoiminen vaatii kuitenkin sen, että arki-iltoina ei elokuvaa kannata aloittaa enää yhdeksän jälkeen. Mitä aiemmin pää on tyynyssä, sen parempi- mieluiten ennen kymmentä. Palautumisessa tärkeässä roolissa ovat myös viikonloput. Niistä saan energiaa kiireisempäänkin arkeen. Parasta on olla ihan vain kotona, käydä tekemässä jokin oma treeni ja syödä hyvin. Eilen teimme pitkästä aikaa racletteja.

 

 

If you don’t pic a day to relax, your body will pick it for you. And it will probably pick a day you don’t like. 

 

 

Tampereen kesäyliopistossa alkaneet opiskelut! Kyllä, olen palannut koulun penkille ja Tampereen kesäyliopistoon lukemaan positiivista psykologiaa. Psykologian opinnot ovat jo pitkään olleet haaveenani ja tähän elämäntilanteeseen tämä on täydellinen. Innolla odotan ensi viikkoa ja ensimmäistä tapaamista. Koulutus tapahtuu verkossa ja tapaamiset ovat lounasaikaan, mikä mahdollistaa opiskelun näin työn ohessa. 8 kuukauden opinnoista saa kasaan 30 opintoviikkoa. Vuosi tulee olemaan entistä kiireisempi ja siksikin on vieläkin tärkeämpää panostaa riittävään uneen ja palautumiseen. Tästä se alkaa, ensimmäinen askel kohti tavoitettani.

 

Varasin matkan talvilomalle. En juurikaan jaksa valittaa ilmoista, niihin, kun ei itse voi kuitenkaan vaikuttaa, mutta tänä talvena on positiivisemmankin uskoa koeteltu. Jos siis eteen tulee mahdollisuus lähteä vesisateita pakoon, niin sehän otetaan mielellään vastaan. Talvilomaa vietämme eteläisemmillä leveysasteilla ja vaikkei aivan hellettä olisikaan, niin ainakin valoa enemmän.

 

Olisi kiva kuulla miten sinun viikkosi ja vuoden alku on lähtenyt käyntiin?

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego 

 

Heidi xoxo

Sitten kun- ei kun nyt!

 

”The secret to having it all… is knowing you already do”

Usein huomiomme kiinnittyy siihen, mitä kaipaamme, haluamme lisää tai mitä meiltä puuttuu. Ikäänkuin tietyn asian saavuttaminen tekisi meistä automaattisesti onnellisempia. Ajatellaan ehkä, sitten kun olen tehnyt tai saavuttanut x-jutun (esimerkiksi pudottanut painoa), olisin onnellisempi ja elämänikin muuttuisi kertaheitolla positiivisemmaksi. Mutta, jos koko ajan odotetaan jotain uutta, parempaa tapahtuvaksi, sitten kun, ei ehkä osata nauttia juuri tästä hetkestä, ja siitä mitä tapahtuu juuri nyt. Tulevaa miettiessä, sitten kun, saattaa samalla monta mukavaa asiaa mennä ohitse.

”Life is what happens to you while you’re busy doing other plans.” John Lennon

Muutama päivä sitten keskustelin asiakkaani kanssa arjesta, ja siitä, kuinka arki pyörii monesti työn, harrastusten ja perheen ympärillä, lähes sitä samaa rataa päivästä toiseen. “Tätäkö tämä tulee olemaan lopun elämää?” saattaa joku kysyä. Töitä on toki, ainakin lähes kaikkien tehtävä, mutta mitä muuta valitset arkeesi? Elämä on täynnä valintoja, joista ensimmäiset teemme heti aamulla silmät avatessamme. Omilla valinnoillamme vaikutamme koko ajan siihen, millaiseksi arkemme muodostuu. Tässä hetkessä tehtävät valinnat, ajatukset ja toiminnat avaavat ovia uusiin hetkiin.

Mielestäni arkikin ja miten sen otamme, on vain asennekysymys; toiset lähtevät työpäivän jälkeen liikkumaan, koska rakastavat sitä, saavat energiaa ja tapaavat harrastusten parissa ehkä myös ystäviä, kun toiset taas menevät salille, koska “pitää liikkua”. Ihan jo pidemmän tähtäimen motivaationkin kannalta on suuri ero ajatteleeko lähtevänsä lenkille, ”koska ilma on raikas, saan energiaa ja hyvän mielen” vai koska ”on pakko lähteä lenkille”. Mitä ja miten siis ajattelemme asioista, vaikuttaa myös siihen näemmekö arjenkin vain päivästä toiseen suorittamisena, vai omina valintoinamme? Valintoina, joita haluamme tehdä. Tekemisestä ei saa tulla suorittamista tai pakottamista, muutenhan se tarkoittaa sitä, että teemme valintoja itseämme vastaan?

Toisaalta, kaikkeen myös tottuu- harvinaisestakin herkusta tulee arkista, jos siitä yht’äkkiä tuleekin päivittäinen tapa. Viikonloppubrunssikaan ei tuntuisi enää samalta, jos sen tekisi joka aamu?

 

Tapaamisesta kotiin kävellessäni jäin miettimään keskustelua, ja kysyin itseltäni, mitä haluan elämässäni tehdä? Vastausta ei tarvinnut kauaa miettiä, matkustella, liikkua ja jakaa liikunnan iloa muillekin, viettää aikaa perheeni sekä ystävien kanssa… kaikki siis asioita, jotka toteutuvat elämässäni kaiken aikaa- asioita, joista ihan se arkikin koostuu.

Samaa mietin myös eilisellä hiihtolenkillä. Olisin kovasti halunnut lähteä loppuviikosta Lappiin hiihtämään, mutta vaikka lennot olivatkin suht halpoja, olivat majoituspaikat jo loppuunmyytyjä. Kaikkea ei voi aina saada, mutta jos kerran voin hiihtää tässä vartin matkan päässä Paloheinässäkin, niin turha jäädä surkuttelemaan. Saanhan kuitenkin tehdä aivan samoja asioita täälläkin. Ja itse asiassa eilisellä hiihtolenkillä auringon paistaessa tuntui kuin olisin ollut Lapissa! Tällä hetkellä koenkin kiitollisuutta juuri siitä, että saan ja, että olen valinnut tehdä asioita, jotka tuottavat iloa ja onnellisuutta elämääni- olinpa sitten kotona tai matkoilla.

Minun ”Lappini” Paloheinässä näytti eilen tältä <3

Mitä siis, jos meillä oikeastaan kaiken aikaa onkin jo kaikki se, mitä arkeemme kaipaamme ja haluamme, mutta emme aina vain huomaa sitä? Ehkä emme vain osaa nauttia siitä, mitä meillä jo on, koska koko ajan haluamme ja vaadimme enemmän, ehkä niin itseltämme kuin muiltakin, ja samalla ruokimme ajatusta sitten kun… Mitäpä, jos kaiken ”lisää haluamisen” sijaan oppisimmekin oivaltamaan sen, että monet haluamamme asiat toteutuvat elämässämme jo tälläkin hetkellä. Ei sitten kun, vaan juuri nyt! 

Taidanpa lähteä tänäänkin ”Paloheinän Lappiin” 🙂 

Heidi xoxo

Feels like in HAVEN

Viime viikolla, muutaman vapaapäivän kunniaksi, päätimme ystävän kanssa ottaa pienen irtioton arjesta varaamalla huoneen Kasarmitorin kupeessa sijaitsevasta Havenista. Huoneen itse asiassa varasimme jo muutama kuukausi sitten, mutta toiseksi yöksi jäimme ex-tempore päähänpistosta. Edellinen ilta meni aivan liian nopeasti, sillä hotellilla olimme vasta työpäiväni jälkeen iltayhdeksän maissa.

Kiireisen alkuvuoden jälkeen kaipasin irtiottoa, niin kotitöistä kuin töistä muutenkin- näin minilomalla ilman läppäriä ja kalenteria se onnistuisi parhaiten. Ja niinhän se onnistuikin. Koneella näpyttelyn sijaan kävin päiväleffassa, La La Land oli aivan ihana, kiertelin pitkin Helsingin katuja, ostin kirjan Akateemisesta, jota luin Pauligin Kulmassa. Illalista söimme ystävän kanssa yhdessä- ensimmäisenä iltana Cafe Engelissä ja toisena juurikin Pauligin Kulmassa. Pauligin Kulman nyhtökaurasalaatti on muuten superhyvä, kannattaa käydä testaamassa!

Lomalle ei siis välttämättä tarvitse lähteä tämän pidemmälle. Helsingin hotellit ovat todella laadukkaita ja hyviä tarjouksia löytyy, kun hieman tutkailee tarjontaa. Yhdestä yöstä Havenissa maksoimme 99e ja kun huoneen jakaa vielä ystävän kanssa, jää yhden yön hinnaksi alle 50euroa. Ei ollenkaan huono verrattuna siihen, kuinka paljon irtiotosta sain. Omaan hyvinvointiin kannattaa sijoittaa.

Upea auringonnousu valkeni huoneen ikkunasta ja houkutteli aamuvirkut aamulenkille. Mielettömän kaunista.

Ihana aamiainen hotellilla- Helsingissä testaamistani hotelliaamiaisista tämä on tällä hetkellä ykkönen <3  Hotelliaamiaisilla syön aina ensimmäiseksi puuroa, vaikka kotona syön sitä aamuisin vain harvoin. Hotelleissa puuro on ilmeisesti keitetty pitkään hauduttamalla ja siksi se varmaankin maistuu niin superhyvältä. Päälle laitoin paljon marjoja, lakkahilloa ja siemeniä, nam. Myös karjalanpiirakka munavoilla oli oikein hyvää- ja karjalanpiirakasta tulivat mieleen aidot mummon tekemät piirakat! Aamulenkin jälkeen jaksoi syödä, ja näillä eväillä pärjäsi hyvin pitkälle iltapäivään.

Akateemisen kautta Pauligin Kulmaan kahville. Coelhon kirjoista tämä on vielä lukematta ja Jojo Moyesin edellinen kirja ”Kerro minulle jotain hyvää” vei mukanaan. 

Huone oli aivan ihana.

Lasilliset hotellin baarissa- Taiquirille iso peukku!

Ihana kaksipäiväinen omassa kotikaupungissa- aivan kuin olisin ollut jossain paljon kauempana, vaikka ratikalla olin taas kotona alle vartissa. Irtioton jälkeen oli taas mukava palata kotitöidenkin keskelle <3 Kiitos Laura aina yhtä inspiroivasta seurasta <3

Näin ystävänpäiväviikolla, ystäviä muistaessa, onkin hyvä muistuttaa meitä itseämme pitämään hyvää huolta myös itsestämme. Olemmehan oikeastaan itse itsemme parhaita ystäviä. Kenen muun kanssa vietämme yhtä paljon aikaa kuin itsemme kanssa? Mutta kohtelemmeko itseämme samoin kuin kohtelemme parasta ystäväämme? Mitä kerromme itsellemme, miten puhumme itsellemme ja millaisella silmällä katsomme itseämme peilistä? Arvostammeko itseämme? Nukummeko riittävästi? Syömmekö terveellisesti? Liikummeko riittävästi? Teemmekö asioita, joista nautimme? Ja toisaalta taas osaammeko rentoutua yhteiskunnan paineen, arjen kiireiden ja itse itsellemme luotujen paineiden alla?

Rakkautta ja onnea saatetaan etsiä ulkopuolelta, mutta onni on jo meissä itsessämme, ja siksi kohtele itseäsi kuin parasta ystävääsi. Jo pienilläkin asioilla voimme tehdä oman olomme mukavaksi. Mikä tekee juuri sinut iloiseksi? Tänään vietän vapaapäivää ja sen kunniaksi aoin käydä hiihtämässä ja ostamassa itselleni uudet kukat maljakkoon <3

Heidi xoxo

Aito Ystävyys <3

Hyvän ystävän ajatteleminen tekee päivästä iloisen.

***

Hyvät ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä – he eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen turvallisemmaksi kulkea.

***

Hyvä ystävä kulkee silloin sisään, kun muu maailma kävelee ulos.

***

Ystävät ovat kuin tähtiä, aina olemassa, vaikkei niitä aina näe.

***

A true friend is someone who sees the pain in your eyes while everyone else believes your smile.

***

Good friends are hard to find, harder to leave, and impossible to forget.

Onnea on ystävät- ja etenkin erilaiset ystävät. Aito ystävyys ei välitä välimatkastakaan, vaan jutut jatkuvat siitä, mihin viimeksi jäivät. Aito ystävä ei kerro sinulle vain sitä, mitä haluat kuulla, vaan sen, mikä sinun pitää kuulla. Aidon ystävän kanssa voit jakaa niin ne elämän ilot kuin surutkin. Aito ystävä on luottamuksen arvoinen. Aidon ystävän kanssa voit olla juuri sellainen kuin olet. Ystävät- elämän rikkaus <3

Oikein Hyvää Ystävänpäivää Sinulle tänään, ja vuoden jokaisena muunakin päivänä <3

Heidi xoxo

Yökyläilyä, brunssia & liikuntaa

Viikonloppu sujui varsin rennoissa fiiliksissä; yökyläilyä, brunsseja ja liikuntaa. Liikunta on iso osa arkeamme, olipa siis sitten arki tai viikonloppu. Se on enemmänkin osa elämäntapaa kuin ”treenaamista”. Liikkumisesta yksinkertaisesti kumpuaa hyvä olo. Mikä onkaan parempi rentoutuminen viikonloppuna kuin auringonpaisteessa ulkoilu ja päälle hyvää ruokaa? Lauantaina Elinan kanssa heitetty pidempi aamulenkki ja kuulumisten vaihto, tyttären treenit ja pojan peli ohjasivat päivän kulkua, kun sunnuntaina taas otettiin rennommin ja fiilisteltiin mm. hidasta aamua ja aurinkoisia hiihtokelejä.

Sunnuntaiaamuna tein brunssia lapsille ja yökyläkavereille, joita tällä kerralla oli kolme. Marjasmoothieta, lämpimiä karjalanpiirakoita ja munavoita.

Marjasmoothie

viidelle

*2 kypsää banaania *200gr pakastemustikoita *1 avocado *3 lakritsitaatelia *reilu desi luomu Turkkilaista jugurttia *mantelimaitoa *D-vitamiinitippoja

Sunnuntaina tytöt ”jengipäivään” vietyäni, suuntasin itse Paloheinän baanoille. Hieman mietin, kuinka täyteen ammuttuja baanat ovat, mutta kyynärpäätaktiikasta ei ollut tietoakaan, ja kaikki mahtuivat laduille vallan mainiosti. Peltolenkin baana oli leveä ja kaksi, jopa ehkä kolmekin, mahtui luistelemaan vieretysten. Ilma oli loistava, enkä millään olisi malttanut lähteä vielä kotiin- työt kuitenkin odottivat.

Siinä auringosta ja hiihtämisestä nauttien mietin myös omaa suhtautumistani liikkumiseen. Lajit, kuten hiihto ja juoksu, ovat itselleni pikemminkin elämäntapa kuin, että ajattelisin niitä treeneinä. Ne ovat jo niin pienestä pitäen kuuluneet lähes päivittäiseen arkeeni ja etenkin viikonloppuihin. Liikkuminen on itselleni aina ollut luonnollinen asia, enkä todellakaan liiku kalorien polttamisen tai ulkonänäön takia. ”Sixpäckiä” ja hauista tärkeämpää on se energisyys ja hyvä olo, joka liikkumisesta syntyy. Totta kai liikkumisen sivutuoteena kehokin muovautuu sporttiseksi, mutta se ei ole se päätarkoitus. Uskon, että liikunnallisuus myös edesauttaa kiinnostusta muutenkin elämään ainakin hieman terveellisemmin, ja lautasellekin tekee mieli valita terveellisempiä ruokia. Myös lasten kanssa jaksaa aivan erilailla. Omalla esimerkillä näytämme mallia, eikä varmasti ole yllätys, että lapsetkin ovat hyvin urheilullisia.

Muutamankin ystävän kanssa olemme viime aikoina jutelleet, kuinka lapsena aloitettu eri liikuntaharrastuksiin tutustuminen on mieletön etu verrattuna siihen, jos liikkuminen aloitetaan vasta aikuisiällä- tietenkään koskaan ei ole liian myöhäistä. Nuorena motoriikka ja uuden oppiminen on kuitenkin aivan eri kuin näin aikuisiällä. Siksi lapsia ja nuoria kannattaa rohkeasti kannustaa liikkumaan ja testailemaan eri liikuntamuotoja. Kaikista ei tarvitse tulla kilpaurheilijoita, ei missään nimessä!, mutta liikunnallisuudesta ja mm. siinä opitusta tiimityöskentelystä on hyötyä myöhemmin myös ihan työmaailmassakin.

Liikkumisessa monipuolisuus onkin kaiken a ja o. Harrastakaa ihmeessä kaikkea, mitä mieli tekee. Eri lajit tukevat toisiaan ja kehonhallinta kehittyy. Lapsuudessa opittu monipuolinen liikkuminen antaa eväät ja valmiudet lajiin kuin lajiin, ja uskon omiin taitoihin. Uskonkin, että harrastaminen ja siinä koetut onnistumisen tunteet vahvistavat nuorten itsetuntoa, mutta toisaalta myös tappiot ja pettymykset kasvattavat. Harrastusten parista löytyvät myös samanhenkisiä kavereita ja säästytään ehkä myös pahimmilta teini-iän kriiseiltä, kun koulun jälkeen on hyödyllistä tekemistä. Siksi olisi tärkeää, että vanhemmat tukisivat ja kannustaisivat lapsia liikkumaan, vaikka harrastuksiin kuskaaminen saattaisikin välillä tuntua raskaalta töiden päälle. Se on kuitenkin kaikkien niiden positiivisten ”sivuvaikutustenkin” takia jokaisen kyytikerran väärti! Ja mikä olisi se toinen vaihtoehto? Pelata tietokonepelejä päivästä toiseen?

Omat lapseni ovat saaneet rauhassa testailla eri lajeja. Harrastuksia on aloitettu ja lopetettu, ja lopulta molemmat ovat löytäneet ne suosikkinsa. Harmi, että hiihtointoiluni ei ole oikein tarttunut kumpaankaan. En usko pakottamiseen, mutta, jos kausimaksu on maksettu, niin sitä lajia on harrastettu siihen asti. En usko myöskään, että pakottamisen avulla ainakaan motivaatio lajia kohtaan nousee, vaan liikkumisen tulisi ensisijaisesti olla kivaa, jotta siitä tulisi läpi elämän kantava tapa. Myös motivaatio liikkumiseen säilyy, kun tehdään asioita oikeista syistä- koska se on kivaa! Kilpaileminen sopii toisille, mutta tarjolla pitäisi olla myös enemmän vaihtoehtoja, jotka kehittävät niidenkin taitoja ja liikunnallisuutta, jotka ovat lahjakkaita, mutta jotka eivät kuitenkaan halua kilpailla.

Heidi xoxo

Let it go- uskalla päästää irti <3

 

Viime aikoina olen miettinyt paljon irti päästämistä. Irti päästämistä energiaa vievistä ihmissuhteista ja asioista, jotka eivät vie eteenpäin, vaan jarruttavat uusien asioiden syntymistä ja muutosta. Irti päästämistä ja luopumista myös turhasta tavarasta, jota ei oikeasti edes tarvitse. Olen monesti miettinyt, että jos joku veisi useiden muuttojen aikana vintille viedyt pahvilaatikot, en edes tietäisi, mitä olisin menettänyt. Mutta mikä tekee irti päästämisen vaikeaksi? AJatuksissamme emme ehkä halua päästää irti juuri sen takia, että se tarkoittaisi muutosta, mukavuusalueelta poistumista, vanhasta luopumista. Mitä jos, mitä jos sittenkin?

 

Elämässä irti päästämisen haaste on usein siinä, että taakse jätetään jotain tuttua, jotain, jonka uskotaan ehkä luovan turvallisuutta. Pelätään ehkä tyhjään tilaan putoamista, tilaan, missä ei ole vielä mitään- ei turvaverkkoa, tuttuja asioita, tuttua polkua, tarinaa, ei mitään. Ehkä roikutaan mukana vielä mahdollisuuteen uskoen, kuin välitilassa, jossa mennyt ei ole enää vaihtoehto, mutta tulevaisuuskin on auki. Siksi, tulimmepa millaisesta menneisyydestä tahansa, juuri tässä hetkessä on mahdollisuus. Uusi upea mahdollisuus, joka piilee juuri irti päästämisessä. Irti päästäminen on hyväksymistä. Se on todellisuuden hyväksymistä ja myöntämistä sellaisena kuin se on.

 

 

” Sometimes I feel that my life is a series of trapeze swings. I’am either hanging on to a trapeze bar swinging along or, for a few moments, I’am hurdling across space between the trapeze bars.

Mostly, I spend my time hanging on for a dear life to the trapeze bar of the moment. It carries me along a certain steady rate of swing and I have the feeling that I’am in control. I know most of the right questions, and even some of the right answers. But once in a while, as I ’am merrily, or not so merrily, swinging along, I look ahead of me into the distance, and what do I see?

I see another trapeze bar looking at me. It’s empty. And I know, in that place in me that knows everything, that this new bar has my name on it. It is my next step, my personal growth, my aliveness coming to get me. In my heart of hearts I know that for me to grow to the next level, I must release my grip on the present well-known bar to be able to move to the new one.

Each time it happens, I hope that I won’t have to grab the new one. But in my knowing place, I know that I must totally release my grasp on my old bar, and for some moments in time I must hurtle across space before I can grab the new bar. Each time I do this I am filled with terror. It doesn’t matter that in all my previous hurdles I have always made it.

Each time I am afraid I will miss, that I will be crushed on unseen rocks in the bottomless basin between the bars and which I will never climb again…

But I do it anyway. I must. I know this is what life is about.”

-Joshua Rosenthal

 

Tuntuuko sinusta koskaan, että pitäisi ottaa elämässä seuraava askel, mutta jokin, ehkä pelko estää. Mitä, jos teen väärän valinnan?

 

Oma vuoteni on ollut kuin yhtä trapezilta toiselle hyppäämistä. Pelkäsinkin, eniten ehkä juuri muutosta, ja mitä, jos- ajatusta. Mutta joka kerta turvaverkko kantoi, intuitioni oli oikeassa ja muutoksen seurauksena avautui uusia ovia kuin tilauksesta- ovia, joiden olemassa olosta en edes tiennyt. Usein tiedämmekin tarkalleen, milloin on aika hypätä, mutta jokin sisäinen pelko estää meitä. Uskalla siis päästää irti ja ottaa uudet mahdollisuudet vastaan, luota itseesi.

 

Jo tämä alkuvuosi ja vain nämä muutamat kuukaudet ovatkin olleet täynnä upeita uusia alkuja, irti päästämisen synnyttämiä mahdollisuuksia. Ja jälleen näen uusien trapezien odottavan hyppäämistä, joista seuraava tapahtuu tämän kuukauden aikana blogini siirtyessä itsenäiseksi! Kyllä, luit oikein 🙂 Tästä kerron lisää ensi viikon aikana, kun saan sivut valmiiksi.

 

 

Never lose your inner light. The light of goodness, love, joy, kindness, sensitivity- the light of an open heart. The real beauty is a light in the heart <3 

Mukavaa viikonloppua sinulle <3

 

Kuvat: Laura Patrikainen

Heidi xoxo

Juoksujuttuja & Palautumista

Maanantai ja uusi viikko starttaamassa käyntiin. Takana onkin parin viikon työputki ilman vapaapäiviä ja täytyy myöntää, että loppuviikosta keho alkoi ilmoitella väsymyksen merkkejä. Vaikka mukavien asioiden parissa tehdäänkin töitä ja viikonloppuiset Långvikin hyvinvointiviikonloputkin ovat olleet itsellenikin kuin minilomia, ilman siivousta tai ruuanlaittoa, ovat lepopäivät tärkeitä. Onneksi nykyään osaan kuunnella kehon merkkejä paremmin, ja esimerkiksi torstaille sovittu lenkki vaihtui puhelinmaratoniksi ja perjantaina makoilin vaan X:ssä leffoja katsellen. Eilen taas Långvikista palattua teki mieli lähteä samantien lenkille. Kaiken puhumisen ja sosiaalisoinnin jälkeen kaipasin hiljaisuutta ja omaa aikaa olla aivan yksin. Juoksu toimii itselleni ”pään nollaamisena”, ja kun vauhdit ovat suht hiljaiset, niin kehokaan ei rasitu liikaa. Iltalenkki venyi huomaamatta 15+ kilometriin ja tuntui kuin juoksu olisi sinetöinyt viikon pakettiin 🙂 Huomaatteko te, jotka puhutte päivän aikana paljon, että välillä oikein nauttii täydestä hiljaisuudesta ja yksin olosta? 

Nyt kevään ja juoksutapahtumien lähestyessä saan usein kysymyksiä omasta maratonharjoittelustani ja tavoitteista, mutta viimeisen vuoden aikana olen menettänyt mielenkiinnon tavoitteellisempaan harjoitteluun ja paremman ajan metsästämiseen, ja tällä hetkellä treenaankin lähinnä fiiliksen mukaan. Se tuntuu juuri nyt hyvältä. Yritän juosta viikossa kolme erilaista lenkkiä, peruslenkki, vauhdikkaampi (intervallit, mäkitreeni tai fartlek) ja pitkis, mutta esimerkiksi viime viikolle juoksulenkkejä kertyi kaksi ja salilla kävin kerran. Rankemmilla viikoilla omat treenit ovatkin ne, joista ensimmäisenä karsin. Uskon kuitenkin, että vahvan peruskuntopohjan ansiosta vähempikin treenaaminen riittää ja tärkeämpää onkin keskittyä palautumiseen. Aloittelevalle juoksijalle antaisinkin vinkiksi keskittyä vielä peruskunnon kasvattamiseen, PPP- pitää pystyä puhumaan lenkkejä, ja monipuolista muuta juoksua tukevaa harjoittelua, kuten esimerkiksi hiihtoa, uintia, lihaskuntoharjoittelua, pilatesta, joogaa tai, mistä ikinä tykkäätkin. 

Juoksuvaatteet: Takki: Kari Traa, Trikoot: Lululemon ja Polkujuoksutossut: Salomon S-LAB Speed

Palautumiseen ei juurikaan ole olemassa mitään kikkakolmosia, vaan riittävään uneen, terveelliseen, monipuoliseen, värikkääseen ja ravinnerikkaaseen ravintoon, sekä liikuntaan ja kehonhuoltoon keskittyminen, ovat mielestäni ne palautumisen tärkeimmät kulmakivet- monelle siis varmasti jo ennestään tutut jutut, mutta joita helposti laiminlyödään. Omalla priorisointilistallani uni tulee tällä hetkellä ensimmäisenä ja viikolla olenkin useimmiten nukkumassa jo ennen iltakymppiä. Vitamiineja käytän myös tukemaan ruokavaliotani ja auttamaan vielä palautumisessa. Käytössäni on tällä hetkellä Wild Nutritionin B-complex ja magnesium, sekä Solgarin nestemäinen D-vitamiini. Sinkki pitäisi ottaa myös käyttöön. Edellä mainitut auttavat siis myös palautumiseen tai jos tunnet itsesi muuten stressaantuneeksi. Suosittelen sinuakin keskitymään mieluummin yhteen tai kahteen asiaan kerralla, jolloin siitä on helpompi pitää myös kiinni.

Tsekkaa tästä vielä aiempi postaukseni ”Palautumisvinkit”.

Mukavaa maanantaita! Maratonvinkkejä varmasti tulossa, vaikka oma treenaamiseni onkin hieman retuperällä 😀

Heidi xoxo

Perfect- just the way you are <3

 

Olen aiemminkin kirjoittanut, kuinka juokseminen on minulle muutakin kuin vain treeni muiden joukossa- se on enemmänkin omaa aikaa, jolloin minulla on aikaa olla aivan yksin, vaikka yksinäiseltä en oloani tunnekaan- päinvastoin, nautin, kun mieleen nousee kaikenlaisia ajatuksia, joita voi sitten vaikka jakaa teidänkin kanssa 😀 Ajatukset ja ideat nousevat päähäni kuin tyhjästä, mutta useimmiten taustalla on jokin sykäisevä tapahtuma, joka on jättänyt asian muhimaan alitajuntaani.

Muutaman viikon takaisella sunnuntailenkillä mieleeni nousi ajatuksia kehonkuvasta ja siitä, miksi niin usein peiliin katsoessa yritämme ensin löytää näkemästämme ne epäkohdat? Asiat, jotka haluaisimme kehossamme olevan erilailla tai mitä haluaisimme muuttaa. Näemmekö peilissä ensimmäiseksi hiukset, jotka voisivat olla paksummat? Ihon, joka voisi olla kimmoisampi ja sileämpi? Vatsan, joka voisi olla timmimpi, tai ehkä jalat, jotka voivat olla hoikemmat? Miksi kiinnitämme ensin huomion epäkohtiin, kun jokaisen peilistä löytyy aivan varmasti niitä positiivisiakin asioita.

Viime viikkoisessa heasarissa oli juttu ihmiskuvista, en nyt kuollaksenikaan muista valokuvaajan nimeä tai näyttelyä ja lehtikin taitaa jo olla kierrätyksessä, mutta siinä vertailtiin lapsuuden kuvia nykykuviin. Itsensä arvostelemisen sijaan kuvista haettiin tunnetta, millainen tunne henkilöllä oli kuvaa ottaessa? Valokuvaaja kehoitti myös katsomaan itseään peilistä, kuin äiti katsoisi omaa lastaan- lempeällä, hyväksyvällä ja armollisella katseella. Aivan liian usein olemme liian kriittisiä itseämme kohtaan ja kohtelemme itseämme kuin pahinta vihollista.

”Your mind will always believe everything you tell it. Feed it faith. Feed it truth. Feed it with love.”

Mistä negatiiviset ajatukset omaa kehonkuvaa kohtaan lähtevät liikkelle? Lähtevätkö ajatukset ehkä jo lapsuudesta, jolloin puolihuolimaton kommentti tai heitto on jäänyt nuoren mieleen, ja kummittelee siellä ehkä edelleen vielä vuosienkin jälkeen? Vai vaadimmeko itseltämme jatkuvasti enemmän ja enemmän, ja itse luomme itsellemme paineet täydellisyyden tavoittelussa?

Ihmisellä on kyky painaa muistiin erityisesti kielteisiä tunteita herättäneitä fiiliksiä, sekä tilanteita ja ehkä traumaattisiakin tapahtumia, joiden muistamisesta on yleensä vaikea päästä eroon. Vanhoista ajatusmalleista on vaikea päästä eroon ja vielä vuosienkin jälkeen ne saattavat kummitella mielessä ja vaikuttaa kielteisesti itsetuntoon. Siksi ylipäätään peiliin katsominen saattaa tuntua epämukavalta tai vältetään esimerkiksi valokuvien ottamista. Yritetään olla siis hienovaraisia, ei arvostella toisen ulkonäköä ja miettitään hieman, mitä sieltä suusta päästetään. Emme voi tietää, mitä henkilön taustalla saattaa olla. Etenkin nuoren kanssa kannattaa olla varovainen, sillä pienikin epähuomiossa heitetty kommentti saatetaan käsittää väärin ja sillä voi olla pitkäkantoinen vaikutus.

 

Vuosia itsekin kamppailin oman peilikuvani kanssa, vaikka näin jälkeenpäin vanhoja kuvia katsella, en voi kuin kysyä, miksi olin niin kriittinen itselleni. Ehkä aikuistuminen/kasvaminen, lasten saaminen ja muiden asioiden priorisoiminen ovat yksinkertaisesti johtaneet itsensä hyväksymiseen sellaisena kuin on. Ja tärkeintähän on, että riittää itselleen ja tuntee itsensä onnelliseksi <3 Ulkoiset asiat eivät tuo onnea, vaan se tunne, mikä sisältä kumpuaa <3

Kuuntele vielä tämä…

Just The Way You Are 

Vaatteet: Kari Traa

Heidi xoxo