Monthly Archives: kesäkuu 2018

MUSTAA & VALKOISTA, VARJOJA & VALOA


 

 

Tykkään monista erilaisista asioista. Joskus ne voivat vaikuttaa jopa hieman ristiriitaisilta, toistensa vastakohdilta. Mielestäni ne eivät sitä kuitenkaan ole. Mustaa ja valkoista, tai jotain siltä väliltä. Onneksi ei tarvitse valita vain toista, voi valita molemmat. Mausteet ja vivahteet tuovat elämään makua. Vastakohdat täydentävät toisiaan, ne tuovat elämään enemmänkin balanssia ja harmoniaa. Yin & Yang.

 

Yin & Yang

The ancient symbol of harmony reminds us that life is a balancing act and most fulfilling when we learn to embrace its dualities: the ups & downs, good times & bad, joys & challenges.

 

 

Koti ja matkustaminen. Oma koti kullan kallis <3 Viihdyn kotona todella hyvin #myhappyplace. Rakastan etenkin aamuja terassilla, missä istun juuri nytkin aamukahvilla. Haluan, että kotona on lämmin ja kotoisa tunnelma. Pulla tuoksuu harvemmin, mutta ilmapiiri on viihtyisä. Koti onkin usein täynnä lasten ystäviä ja yökylät ovat etenkin näin kesällä pop. Nytkin siskonpeti on pedattu kummitytölle.

Matkakuume on kuitenkin koko ajan läsnä. Jos en ole lähdössä jonnekin, on ainakin jotain jo suunnitteilla. Malttamattomana odotan jo heinäkuun tulevia matkoja- Italiaa ja Ranskaa <3 Matkustaminen avartaa, antaa perspektiiviä ja sitä kautta oppii arvostamaan kotia ja kotimaata. Kuinka hyvin asiat meillä onkaan. Lomalta on myös aina mukava palata kotiin ja arkeen.

 

Luonto ja kaupunki. Kaupunkilaisena suuntaan vähintään kerran viikossa metsään. Tykkään kaupungin vilskeestä, mutta vastapainoksi kaipaan metsän rauhaan. Mieluiten juoksen poluilla. Matkustaessakin tykkään yhdistää molemmat, luonnon ja kaupungin.

 

Lenkkarit & Korkkarit. Arjessa jalastani löytyvät melkeinpä 24/7 lenkkitossut- usein myös vapaa-ajalla. Tykkään kyllä myös laittautua, pukeutua mekkoihin ja korkokenkiin. Korkokengät olivat jossain vaiheessa heikkouteni. Eikä mitään parin sentin korkoja, vaan kunnon korot! Laskujeni mukaan kaapista löytyy edelleen paljon enemmän korkoja kuin lenkkareita.

 

 

Treeni & Palautuminen. Osa-alue, jolla haen koko ajan balanssia. Olen aktiivinen ja tykkään olla menossa, on the go. Liikkuminen on elämäntapa ja tykkään haastaa itseäni. Innostun helposti ja silloin mennään usein nollasta sataan. Tänä vuonna olen löytänyt uusia harrastuksia, joista olen aivan innoissani. Tuntuu, että mitä enemmän ikää tulee mittariin, sitä energisemmäksi ja rohkeammaksi muutun.

 

Hassua, miten sitä kuvittelee pystyvänsä kaikkeen. Ikä on toisaalta vain numero, mutta toisaalta on myönnettävä itselle se tosiasia, että mm. palautuminen on hitaampaa. Muutaman rasitusvamman myötä olen onneksi oppinut levon tärkeyden. Joudun edelleen tietoisesti jarruttelemaan menoa. Hidastelemalla olen oppinut nauttimaan myös tekemättömyydestä. Siitä ettei koko ajan tarvitse olla jotain tekemistä. Vapaa-aamuina lähden nykyään harvemmin aamulenkille. Ensin ainakin hidastelua ja aamiainen. Il dolce far niente- tekemätttömyyden ihanuus. Tästä onkin tullut suosikkilauseeni.

 

Kiire & Lepo. Kiirettä on auttamatta kaikilla enemmän ja vähemmän. En kuitenkaan koe kiirettä negatiivisena asiana. Se vaatii vain ajankäytön parempaa hallintaa. Ja yrittäjän näkökulmastahan kiire tarkoittaa, että töitä riittää. Keväällä projektien myötä jopa niin paljon, että nyt pehmeämpi lasku kohti kesälomaa on tullut enemmän kuin tarpeeseen. Muutaman ryhmäliikuntatunnin jäätyä lomille olen nauttinut vapaista illoista lasten ja ystävien kanssa. Vähän onkin sellainen fiilis, että olisi kuin jo puoliksi lomalla.

Syksyltä jätin muutaman ryhmäliikuntatunnin kalenterista kokonaan pois. Niin paljon kuin niitä tykkäänkin vetää, haluan kuitenkin keskittyä enemmän yksilövalmennuksiin ja pienryhmiin. Viikonloput pyhitän, tapahtumia lukuunottamatta, perheelle ja omille jutuille. Mielestäni osaankin erotella hyvin työ- ja vapaa-ajan minäni.

 

Työ & Loma. Tämä sarake menee periaatteessa samaan edellisen kanssa. Teen itselleni mieluista työtä, juuri sitä mitä olen aina halunnutkin. Suunta on selkiytynyt matkan edetessä, mutta uusia tuulia, suuntia sekä haarakkeita syntyy koko ajan.

Työn vastapainoksi on tärkeä pitää huolta myös itsestä ja ottaa lomaa. Vaikka työ olisi kuinka mieluisaa. Usein kuulen monen sanovan ettei yrittäjä lomaile, hieman jopa ylpeillen. Kaikki kuitenkin tarvitsevat lomaa. Irtiottoa. Silloin ajatukset kirkastuvat ja uusia ideoitakin nousee mieleen aivan uudella tavalla. Näin ainakin itse olen oivaltanut. Siksi tänäkin kesänä pidän viiden viikon loman.

 

 

Smoothie Pizza. Kesän aikana on kuin yllättäen ilmassa pyörinyt sana ”kalorit”. Sana on tupsahtanut esiin useammassakin otteessa, ja toissapäiväinen kysymys Instagramissani sai ottamaan sen esille sen nyt tässä yhteydessä ”Laskenko kaloreita tai mikä on se kalorimäärä, mikä pitäisi pt- ammattilaisena saada?”. En tiedä päivittäistä kalorinsaantiani, sillä en laske kaloreita ollenkaan. Joskus laskin ja silloin näin ruuat vain kaloreina. Silloin ei ollut väliä oliko nauttimani ruoka hyvän makuista vai aivan mautonta, ravintorikasta vai höttöä. Vain kaloreilla oli väliä. Ja niitä piti tietenkin olla mahdollisimman vähän. Syömishäiriö. Parasta, mitä minulle on tapahtunut, onkin ollut tuosta viidakosta irti pääseminen. Enkä toivo sinne kenenkään muunkaan joutuvan, siksi vältän kaloreiden laskemista.

Jos ruokafilosofiasta voisi puhua, niin tässäkin mustan ja valkoisen, smoothien ja pizzan, välille jää vaikka mitä. Enemmän smootheja, mutta joskus myös pizzaa. Tiedän, mitkä ruuat tekevät minut energisiksi ja auttavat jaksamaan. Tiedän ilman kaloritaulukkoakin, millä haluan kehoani ravita ja millä en. Varsinkin näin kesällä oikein kaipaan raikkaita tuoreita ruokia- ruokaisia salaatteja, kasviksia, marjoja, hedelmiä, smootheja, uusia perunoita, kalaa... Satunnaiset herkut eivät kuitenkaan horjuta tasapainoista ruokavaliota. Eilen tuunasimme tyttöjen kanssa Magnumilla omat jäätelöt. Jonotimme melkein tunnin, tai ainakin siltä se tuntui. Mutta olipa vain hyvää.

 

Vesi & Champagne. Lasista löytyy vettä, joskus myös kuohuvaa. Vettä kuluu päivittäin paljon ja vesipullo kulkee jokapaikkaan mukanani. Champagnea tai viiniä nautiskelen silloin tällöin hyvässä seurassa. Lasi tai kaksi riittää. En tykkää siitä olotilasta, minkä liiallinen määrä seuraavalle päivälle aiheuttaa. Vapaapäivät ovat minulle tärkeitä, enkä halua pilata niitä ainakaan krapulalla.

 

 

 

 

Sun and rain, so different. Yet only by working together do they create harmony and life. – Fa Zhou

 

 

Trapezilla tanssitaan ja balanssia haetaan varmasti koko elämän ajan- valoja ja varjoja, valkoista ja mustaa- sopivassa suhteessa molempia. Elämä horjuttaa, mikään ei ole pysyvää. Kaikella on aikansa ja paikkansa, joskus se on mustaa, joskus valkoista, varjoja ja valoa, joskus jotain siltä väliltä. Kunhan ei oteta elämää liian vakavasti, eihän <3

 

Kuvat: Elina Hovinen

 

Heidi xoxo

KESKIVIIKON 10 min CORE-TREENI


 

Keskiviikkona jäin treenattavan jälkeen tekemään vielä oman treenin- 10 minuutin core-treenin. Tuolla Kaapelin takana onkin muuten oikein hyvä treenipaikka. Portaissa ja korokkeita apuna käyttäen voi tehdä erilaisia kyykkyjä, askelkyykkyjä, hyppyjä ja punnerruksia. Apuvälineitä ei siis välttämättä tarvita. Nyt, kun niitä kuitenkin mukana oli enemmänkin, päätin hyödyntää treenissäni kahvakuulaa.

 

Tykkään nopeista, mutta tehokkaista lihaskuntotreeneistä. 10-15 minuuttiakin riittää. Teen niitä kävely/juoksulenkkien päälle, osana muuta treeniä tai ihan sellaisenaan. Treenit vedän usein joko toistoilla tai aikaa vastaan, lyhyillä palautuksilla. Lyhyiden taukojen ansiosta sykkeet pysyvät ylhäällä koko treenin ajan. Nopeudesta huolimatta muista kuitenkin hyvä suoristustekniikka! Ota kevyempi kuula tai tee kokonaan ilman painoja.

 

 

 

ISTUMAANNOUSU & OJENTAJAPUNNERRUS

Ojenna kädet ylöspäin ja rullaa pyöreällä selällä selinmakuulle. Tee ojentajapunnerrus. Rullaa suorin käsin ja pyöreällä selällä takaisin istumaan. Toista.  

 

RUSSIAN TWIST

Nojaa hieman taaksepäin. Nosta jalat ilmaan tai (helpompi versio) pidä jalat maassa. Vie kuulaa vartalon puolelta toiselle. Voit tehdä liikkeen myös ilman kuulaa. 

 

POLKUPYÖRÄ

Uloshengityksellä kurota vastakkaisella kyynärpäällä kohti polvea. Pidä kyynärpäät koko liikkeen ajan leveällä, kädet vain kannattelevat päätä. Sisäänhengityksellä palaa keskelle ja toista toiselle puolelle. Helpota liikettä pitämällä toinen jalka maassa. 

 

LANKKU & SIVULANKKU

Lankusta kurota toisella kädellä eteenpäin, tuo käsi etukautta ylös, vartalon viereen ja samalla laske lantio sivulankusta kohti maata. Palaa samaa reittiä takaisin lankkuun ja toista sama toiselle puolelle. 

 

LANKKU & KUROTUS NILKKAAN

Lankusta työnnä itsesi alaspäin katsovaan koiraan ja kurota toisella kädellä vastakkaiseen nilkkaan. Palaa takaisin lankkuun ja toista sama toiselle puolelle. 

 

 

KESKIVIIKON 10 MIN CORE-TREENI

45 sec. työosuus -> 15 sec. palautus/siirtymä seuraavaan liikkeeseen

2 kierrosta

 

Istumaannousu & Ojentajapunnerrus

Russian Twist

Polkupyörä

Lankku & Sivulankku

Lankku & Kurotus Nilkkaan

 

Treenistä löytyy nyt myös video Instagramistani @heidionthego. Nappaa treeni talteen! Ensi viikolla jaan kokonaisvaltaisen, jo perinteeksi tulleen ”juhannusjumpan”. Siinäkin apuna kahvakuula. Nyt kuitenkin viikonlopun viettoon. On muuten jo aivan lomafiilis, vaikken lomalla olekaan. Aurinko tekee ihmeitä. Nautitaan!

 

Treenikuvat: Elina Hovinen

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

What a day ⛰🏃🏻‍♀️☀️ #heidifromthemountains .

Vaelluksesta kerron myöhemmin, mutta nyt haluan muistuttaa Kari Traan Sjarm- merinovillakerraston arvonnasta! (Katso muutama kuva taaksepäin) ⛸ .

Vaikka täälläkin päivällä lämpötilat nousevat pariinkymppiin, on aamuisin ja iltaisin melko viileä. Tänään vaellukselle lähdin ihan shortseissa, mutta t-paidan päälle vetäisin sopivasti lämpimän Sjarmin ✨ .

#hike #trails #trailrunning #runnergirl #mountainlove #adventuretime #exploretheworld #exploremore #worlderunners #wanderlust #merinowool #arvonta #karitraa #mylife
Don’t listen to what they say. Go see 🗺⛰🏃🏻‍♀️ #adventuretime .

Eväät tehty, reput pakattu ja parin tunnin päästä lähtee bussi Orihuelaan, meidän seuraavaan vaelluskohteeseen! 🏃🏻‍♀️Mitäköhän uutta ja kaunista, sielun ja silmänruokaa sieltä löytyy 💓 .

#letsgo #exploremore #exploretheworld #runnergirl #hike #trailrunner #trails #runningmotivation #runhappy #adventurer #mountainlove #runnersofinstagram #timetoplay @salomonsuomi @salomon
I love art telling story's 🌊 .

Sitting here next to Monumento a la Mujer del Pescador, a lonely lady looking wistfully out to sea, and quietly overlooking the rocky setting of Cala del Moro.

The monument has been in place for a little over 40 years where it pays homage to local mariners and the fishing traditions of the municipality. It is the statue of Bella Lola, the beautiful Lola, whose husband Antonio sailed out from Torrevieja aboard the fishing vessel “La Gaviota”. Antonio, along with his nine shipmates were never seen again. The boat was lost at sea and despite a widespread search it was finally given up as on 12 May 1919.

But Bella Lola refused to accept his loss, sitting on the rocky outcrop for day looking out to sea and patiently awaiting his return. She remains there today as a symbol of those many thousands of women who have watched their husbands head out to sea, never to return. .

#worldtraveler #expandyourplayground #artoftheday #art #runnergirl #traveltheworld #torrevieja #runnerslife #exploremore #adventuretime
Okey, let’s go and find some beautiful places to explore (and some sun!) 🎒🗺 #timetoplay .

#worldtraveler #hike #trails #trailrunning #runnergirl #runnermom #runnersofinstagram #letsgetlost #adventuretime #exploring #exploremore #runhappy #worlderunners #runlife #mountainview #montblanc #mountainlove 📷 @jennisvaara
Monday mood after chilled Sunday 🤩🏃🏻‍♀️💪🏼 #timetoplay .

Valoa myrskyn jälkeen ⛅️ Rennon viikonlopun jälkeen suuntaan töiden jälkeen lenkille- sataa tai paistaa. Motivaatio 💯🏃🏻‍♀️ Ja hei, huomenna alkaa mullakin talviloma! Miltä sun alkava viikko näyttää? .

#runnergirl #runningmotivation #timetoplay #runhappy #runnersofinstagram #runningmom #trailrunning #trails #runnerslife 📷 @strictlystyle
💓⛸ ARVONTA- Kari Traa Sjarm base layer ⛸💗 *yhteistyössä @karitraahelsinkioutlet 💓 .

Blogissa uusi postaus merinovillasta ja miksi se on käytössäni lähes päivittäin. Vertailussa 3 erilaista @karitraa base layeria- linkki blogiin biossa! . 💓 Seuraa @heidionthego & @karitraahelsinkioutlet ja osallistu tämän ihanan Kari Traa Sjarm 100% merinovillakerraston arvontaan tykkäämällä ja jättämällä kommentti tähän postaukseen lauantaihin 22.02.2020 klo 22 mennessä! . 💗 Tuplaa mahdollisuutesi @lauraenroth tilillä 💓 Voittaja saa valita mieleisensä värin- harmaan tai vaaleanpunaisen 💓 .

#arvonta #KTouttraining #karitraa #baselayer #merinowool #training #iceskating #activeliving 📷 @elina.hovinen
Show love for people who you care everyday 💖 “We like to celebrate the biggies of life -- and they should be celebrated -- but we also need to notice, and honor, and enjoy the little moments. These mundane moments that show up in the daily routine are the things that will add meaning and joy to our lives, say researchers.” 💖 . .

Life is in the little things. The brief moments when we say I love you or walk away, when we give a hug or keep our distance. The moments when we choose kale over chocolate or chocolate over kale. These little moments shape the quality of our lives and the way we contribute to the world. Life is all about the little things.”
(Link to this post is in my bio. It was so well written that I want to share it with you! 💖) .

Love this pic from last summer. It was just an ordinary day in the trails of Riippusillat, but in an extraordinary way. Special moments with my niece & nephew in the nature 💖 .

#hiking #trails #riippusillat #love #gratitude #adventuretime #exploremore #runhappy
💖 Happy Valentines Day from me to you 💖 Love your body and yourself, just like you love your friends! .

Tallenna tästä 5 helppoa kehonhuolto/liikkuvuus- liikettä, jotka on helppo tehdä melkeinpä missä vain! Tallenna ja jätä ❤️ jos kaipaat lisää näitä ❤️ .

1️⃣ Kissa ja Lehmä
2️⃣ Alaspäin katsova koira (minun all time- suosikki! Tee edes tämä- liike 😅) 3️⃣ Lonkankoukistajat ja käsien pyöritys (olkanivelen liikkuvuus). Lopuksi vielä rintarangan kierrot. 
4️⃣ Toinen hyvä lonkankoukistajien venytys (pidä takajalka koko ajan suorana, vie painoa eteen ja taakse.
5️⃣ Painonsiirrot puolelta toiselle ja loppuun vielä rintarangan kierrot .

Oikein ihanaa Ystävänpäivää juuri sinulle! Olet tärkeä. Olet rakastettu. Olet sinä ❤️ .

#heidionthegoworkout #mobility #workoutvideo #fitgirlsguide #fitgirlvideos #womenwhoinspire #yogagirl #yogaeverydamnday #feelgood #nourishyourbody #loveyourself #homeworkout
True beauty is everywhere. Be it. See it. Notice it. Love it. Be grateful of it. Marvel at it. It’s everywhere. It’s all around us all the time. 💖 .

Lukuvinkkinä Katri Syvärisen ”Pieniä suuria taikahetkiä arkeen”. Se, miksi valitsin kirjakaupasta juuri tämän kirjan, kiteytyy seuraavaan ”Omaa suuruutta ei tarvitse tavoitella epätoivoisesti puskemalla- se on jo sinussa. Älä myöskään tee hyvinvoinnista liian vaikeaa. Tärkeämpää on kuunnella itseään kuin olla kauhean pätevä.” .

Yöpöydällä on juuri nyt myös Lucinda Rileyn ”Myrskyn Sisar”. Olen aivan koukussa Seitsemän Sisaren kirjasarjaan 💖 Onko sinulla jotain hyviä kirjoja, mitä suositella? .

#naturelove #quoteoftheday #nature_perfection #outdoors #trails #thisisfinland #womenwhohike #adventurer #dreamer 📷 @elina.hovinen

Arkisto