




SAFARI & VAELLUSTA KILIMANJAROLLA, TANZANIASSA
Olen matkustanut paljon eikä jatkuva matkakuume ota hellittääkseen. Yksi reissu, kun on takana, on toinen jo suunnitteilla. Onnekkaana olen nähnyt maailmaa sen monilta eri kanteilta- upeat hotellit, mutta myös kolikon toisen puolen, alkeelliset ja hyvin köyhät olot. Olen yöpynyt viimeisen päälle luksus hotelleissa, mutta nukkunut myös malariaverkon alla ikkunattomassa pimeässä savitalossa. Ajan kuluessa hotellien loisto himmenee, mutta elämykset ja kokemukset vain vahvistuvat. Ne jäävät elämään muistoihin. Ja, mitä enemmän matkustan, näen ja koen, sitä enemmän haluan ja kaipaan elämyksiä ja kokemuksia. Vaatimattomampia palveluja, mutta upeita wow- elämyksiä. Rankempienkin reissujen jälkeen tulee oikeastaan vain entistä vahvempi fiilis, pystyn mihin vain.
Tansanian hyväntekeväisyystyö ja safarit, sekä Kilimanjaron vaellus ovat aivan omassa luokassaan, elämyksistä ja kokemuksista puhuttaessa. Jotain niin epätodellista. Matka, joka ei koskaan tule unohtumaan, ja joka edelleen nostattaa ajatuksia mieleen ja muistuttaa siitä, kuinka hyvin asiat meillä lopulta onkaan. 3 viikon reissulla oli aika miettiä kaikkea maan ja taivaan väliltä, elämän epäoikeudenmukaisuutta ja jopa sen rajallisuutta. Kilimanjaron vaellus ei sairastumisen takia mennyt niin kuin olin mielikuvissani ajatellut. Ja vaikka huippu jäikin valloittamatta, valloitin jotain paljon tärkeämpää- keholla on rajansa ja vahvakin saa olla heikko. Lopulta olemme täällä kaikki vastuussa vain itsestämme.
Lisää Tansanian matkasta tästä.
Usein matkoillani yhdistyvät tavalla tai toisella liikkuminen. Tähän postaukseen kokosin 3 sykähdyttävää aktiivireissua, jotka ovat jääneet päällimmäisenä mieleeni. Jokaisessa näissä yhteistä on elämys ja maiseman tuoma henkeä salpaava fiilis. Luonnon keskellä tuntee itsensä hyvin pieneksi ja saa miettimään, mikä onkaan tarkoitukseni tämän kaiken keskellä. Luonnolla on kummallinen voima, joka auttaa ajatuksia kirkastumaan.
Matkustaessa kannattaa olla avoin, utelias, rohkeakin ja kysyä reippaasti neuvoa paikallisilta ja turistipisteistä. Upeita maisemia ja paikkoja avautuu, kun uskaltaa heittäytyä ja lähteä seikkailemaan. Yksin reissaamistakaan ei kannata pelätä. Matkustan usein yksinkin ja matkat ovat kaikki olleet hyvin antoisia. Matkoilla olen tutustunut uusiin ihmisiin, joiden kanssa olen edelleen tekemisissä.
JOOGAA FORMENTERALLA, IBIZA









Formenteran joogaretriitillä kävin ensimmäisen kerran jo vuonna 2006. Ja rakastuin tuohon UNESCON perintökohteeseen saman tien. Aurinko, meri, Jaxin joogatunnit, vaellukset ja terveellinen ruoka tekevät hyvää niin keholle kuin mielelle. Samoin kuin saaren tunnelma, jossa on jotain todella maagista. Tällä reissulla tutustuin myös kuvan ihaniin naisiin- Lontoossa asuvaa Lauraa tapasin joulukuisella Lontoon matkalla ja italialaista Francescaa viime keväänä Roomassa!
Lue kokemuksiani Paluu Joogaretriitille -postauksestani
Retriitti on melkoisen kallis, varsinkin, jos lähdet matkalle yksin ja haluat oman huoneen. Tästä syystä varasin pienestä viereisestä Sol Y Mar-hotellista huoneen (60e yö), ja otin joogan + ruuat erikseen. Matkan hinta tippui reilusti yli puolella, vaikka päivän ajan sain nauttia kaikesta samasta kuin muutkin retriittiläiset. Jotta pääsen matkustamaan näin paljon, priorisoin arjen valintoja ja otan selvää eri vaihtoehdoista. Myös aiemmat kokemukset avartavat ja vuosien saatossa olenkin kouliutunut melko taitavaksi löytämään hinta/laatu-suhteeltaan upeita hotelleja. Ja sitäpaitsi 100metrin päässä sijaitseva huoneeni oli oikein viihtyisä ja suoraan meren rannassa. Kaksi alinta kuvaa ovat hotellistani- oikealla ylhäällä, avonaiset parvekkeen ovet ja alla näkymä parvekkeeltani.
Miten? Finnair lentää kesällä Ibizalle suoria lentoja- toukokuussa lensin KLM:llä Amsterdamin kautta. Vaihtoaika Amsterdamissa oli tosin viisi tuntia, mikä teki matkanteosta todella pitkän. Matkarasitus unohtui kuitenkin pian paikan päällä. Itse Ibizalta lähtee lauttaa Formenteralle useasti päivässä. Lauttamatka kestää noin 20 minuuttia.
PYÖRÄILLEN SIERRA BERMEJALLE, ESPANJA




Mieletön näkymä <3
Sierra Bermejan vuori on tullut tutuksi jo useampana kesänä. Ensimmäisen kerran vaelsin huipulle jalan, ja pari viimeisintä kertaa olen valloittanut sen pyöräillen. Reitti lähtee Esteponan kaupungista ja kiemurtelee tietä pitkin aina ylös asti- viimeiset seitsemisen kilometriä hiekkatietä. Ja vaikka huippu onkin se matkan kohokohta, ovat maisemat matkalla vähintäänkin yhtä upeat. Tie on rauhallinen ja aloittelijakin voi turvallisin mielin lähteä matkaan.
Huipulla on picnic-alue, vessat ja vedentäyttöpiste. Jalan voi vielä kävellä upealle näköalapaikalle, mistä avautuu upea näkymä kaupunkiin. Heinäkuun kesähelteet eivät ole paras hetki vastaavaan urheiluun, mutta riittävän maltillinen vauhti ja pysähdykset tekivät matkasta, kuumuudesta huolimatta, nautinnollisen. Ja huipulla tuulee aina!
Huomioitavaa! Varaa mukaan riittävästi nestettä ja eväitä. Jos pyöräilet keskikesällä tai lämpimällä ilmalla, ripauta veden joukkoon suolaa. Käteviä eväitä ovat mm. patukat, geelit, pähkinät ja kuivatut hedelmät. Liikkuessa en pysty varsinaisesti paljoakaan syömään, mutta edellä mainitut toimivat mainiosti.
Miten? Norwegian ja Finnair lentävät suoria lentoja Malagaan. Malagasta on hyvät kulkuyhteydet minne vain. Casaresin valkoinen kaupunki on myös upea pyöräilykohde.
VAELLUSTA ST PELLEGRINOLLA, ITALIA

Pojan jalkapalllo on vienyt mukanaan paikkaan, jos toiseenkin. Aina hyytävän kylmistä kuplahalleista mielettömän upeisiin kaupunkeihin ja maisemiin, joista upeimpana mieleen on jäänyt St Pellegrinon turnaus Italiassa. Olipa vain upea mahdollisuus tutustua paikkaan, minne tuskin olisi tullut ilman tätä turnausta lähdettyä. Pelit pelattiin paikalliseen tapaan vasta iltamyöhään eli päivisin ehti tutustua ympäröivään upeaan vuoristoon. Vuoret eivät tässä vielä kohonneet kuin reiluun tonniin, mutta näkymät kylään olivat henkeä salpaavan kauniit.
Ilman varsinaista reittikarttaa tai edes suunnitelmaa, vaelsin toisen pelaajan isän kanssa läheisille “huipuille” vain turisti-infosta saadun kartan avulla. Ennakkoluulottomina lähdimme vaeltamaan uusiin maisemiin ja matkan aikana ehdimme tehdä kaksi eri vaellusta. Aivan mielettömän upeita maisemia, niin epätodellisen tuntuista. Alimmassa kuvassa tunsi itsensä niin pieneksi ja tuntui kuin tuuli olisi pian vienyt mennessään.
Vaelluksilla on hyvä pitää matkassa avoin seikkailumieli, ladattu kännykkä, vettä ja eväitä. Välillä olimme nimittäin aivan ulkona kartalta, mutta jollain ihmeen kaupalla selvisimme määränpäähämme, edessä häämöttävälle huipulle. Alaskin ehdimme sopivasti ennen pelien alkua. Tällä retkellä opin, että eväitä on aina hyvä olla mukana. Kartasta katsottuna matka saattaa näyttää paljon lyhyemmältä kuin se todellisuudessa onkaan. Ja ylöspäin mentäessä matkanteko on aina huomattavasti hitaampaa kuin tasaisella.
Miten? Lensin Milanoon, mistä otin junan Bergamoon. Bergamo on kaunis kaupunki ja sieltä käsin on helppo tehdä päiväretkiä lähiseuduille, kuten esimerkiksi St Pellegrinoon. Bergamo on myös hyvä tukikohta, jos haluat yöpyä hieman aktiivisemmassa paikassa. St Pellegrinossa ei ole kuin muutama hotelli ja pari ravintolaa.
Näihin tunnelmiin, rentouttavaa viikonloppua sinulle <3 Ja hei, jos mielessäsi on joku sykähdyttävä aktiivikohde tai nähtävyys, jaa se meille muillekin.
Heidi xoxo
Huomenta 🙂 Rentouttava virtuaalimatka aamukahvin aikaan, kiitos siitä. Maisemat näyttivät niin ihanilta. Matkustelu on melkein parasta mitä rahalla saa. Kahden harrastavan lapsen kanssa sitä rahaa jää vain niin vähän matkusteluun. Mutta aikansa kutakin, joskus vielä on varmasti minullakin mahdollisuus reissata enemmän. Tyttäreni harrastaa myös jalkapalloa ja kylmät kuplahallit pääkaupunki seudulla ovat tulleet tutuksi. Olen oppinut käyttämään harkkojen ajat lenkkeilyyn tai tarkistan löytyykö kuntosalia lähistöltä. En tosiaankaan liikkuisi näin paljon, jos en käyttäisi tuota aikaa hyväksi. Kiitos sinulle mielenkiintoisesta blogista. Saan siitä inspiraatiota ja se motivoi harmaimpana päivänäkin lähtemään liikkeelle :).
Moikka Kirsikka,
Hei mahtavaa, juuri se reaktio, mitä toivoinkin 🙂
Kaikella on tosiaan aikansa. Matkustella ehtii myöhemminkin, ja tässä aivan lähellä, kotimaassakin, on paljon upeita paikkoja. Elämyksiä ja kokemuksia ei aina tarvitse lähteä hakemaan kaukaa. Luonnonpuistot kuten esimerkiksi Nuuksio, kaunis järviseutu, Turun saaristo ja Lappi, muutama mainitakseni, ovat niin kauniita. Pitäisi itsekin reissata enemmän kotimaassa.
Ja hienoa, että hyödynnät treeniajat- kaksi kärpästä yhdellä iskulla 🙂
Kiitos sinulle kommentistasi, mukava saada palautetta- tietää, että siellä joku lukee <3 Se inspiroi minuakin kirjoittamaan.Mukavaa viikkoa!
Terkuin Heidi
Mielettömän kauniita maisemia, kyllä iski taas matkakuume.
Kiitos Sanna, ja samoin 😀
Toivotaan, että saataisiin nyt hyvä kesä tännekin. Välttämättä ei edes tarvitsisi lähteä minnekään. Täälläkin, kun kuitenkin paljon ihania paikkoja.
Mukavaa viikkoa!
Terkuin Heidi
Kyllä, kaunista kesää toivotaan, rippijuhlienkin takia 🙂 Saan pian aloittaa stressaamisen 😉 Loppukesästä/alkusyksystä olisi kiva mennä vaikka Kuusamoon tekemään karhunkierros. Se on vieläkin tekemättä vaikka meinannut olen monta vuotta… Se täytyy vain nyt päättää ja merkitä kalenteriin.
Mukavaa viikkoa sinnekin!
Kiitos 🙂
Aah teillä on rippijuhlakesä. Tsemppiä- kaikki menee hyvin, ei kannata stressata 😉
Tuo Kuusamo on omallakin to see- listallani. Upea!
Heidi
Kuusamo on ihana, me mökkeillään siellä <3 Siitä huolimatta jäänyt tuo tekemättä, kun liian harvoin sinne ehditään…
Vaikka muuten olen melko suurpiirteinen ihminen niin rippijuhla-jutut on jo excelöitynä 😀 Mutta eiköhän nämä toiset jo mene vähemmällä stressaamisella 🙂
Oi, että. Sinne pitää siis suunnata- jos ei Karhunkierrokselle niin vuokrata vaikka mökki. Reitti varmaankin merkitty, jos haluaa osittain kiertää omatoimisesti?
Hyvin ne menevät, varsinkin kun kerran jo yhdet alla 🙂
Heidi