KAUNEUTTA ON KAIKKIALLA – HETKIÄ HANGOSTA

by | Mar 10, 2019 | Exercise, Travel, Wellbeing | 0 comments

 

 

True beauty is everywhere. Be it. See it. Notice it. Love it. Be grateful of it. Marvel at it. It’s everywhere. It’s all around us all the time. 

 

 

Eilen aamulenkillä mietin juurikin yllä olevaa ajatelmaa, kauneutta on kaikkialla. Ei ole väliä juoksenko kotona Seurasaaressa, Valkeakoskella riippusiltojen lenkkiä, Lontoossa Regent’s Parkissa tai vaikka täällä Hangossa. Jokaisessa paikassa on oma fiiliksensä, omat maisemansa ja oma tunnelmansa.

 

Hyvä olo tulee kiitollisuudesta, mutta se edellyttää meiltä päivittäistä heräämistä siihen, mikä saattaa tuntua tutulta ja tavalliselta. Jo tutkimustenkin mukaan ihminen tottuu kaikkeen aivan ällistyttävän nopeasti- se mikä oli hetki sitten hyvää, onkin kohta ok ja upeakin ihan mukavaa. Ja kuitenkin, juuri ne pienet hetket, päivän aikana tapahtuneet kohtaamiset, keskustelut ja kokemukset ovat niitä, jotka tekevät jokaisesta päivästä omalla tavallaan merkityksellisen- eivät siis ainoastaan juhlat ja matkat. Toisaalta taas matkat, erilaiset kulttuurit ja kokemukset auttavat avaamaan silmiä, sille, kuinka hyvin asiat monesti meillä jo onkaan.

 

Onnellisuutta saatamme hakea myös sieltä, mistä sitä ei löydy- raha, valta ja tavara eivät tuo sitä kuin ohikiitäväksi hetkeksi. Tiettyjä asioita taas, kuten esimerkiksi työtä, parisuhdetta, lämmintä vettä ja terveyttä, pidämme helposti niin itsestäänselvyytenä, että monesti sen arvon ymmärtää vasta, kun sen menettää.

 

 

Tämän viikonlopun ajan olen ollut Hangossa, ohjaamassa vastussauvatreenejä sekä joogaa Lifeness-tapahtumassa. Aurinko on tullut esiin kuin tilauksesta ja olen nauttinut itsekin tästä hyvän olon viikonlopusta. Saan niin paljon energiaa ohjauksista ja ympärillä olevista ihmisistä, mutta huomaan, että sosiaalisuuden vastapainoksi kaipaan yksinäisyyttä ja omaa aikaa. Ohjauksien väleissä hakeuduinkin luontoon lenkkeilemään ja ihailemaan Hangon upeita merimaisemia.

 

Tälläisinä viikonloppuina vähennän kännykän käytön minimiin. Otan toki kuvia, mutta vältän turhaa surffailua. Sitä paremmin olen läsnä, mitä enemmän keskityn vain hetkeen. Ennen jokaista ohjausta käyn varmistamassa vielä reitit ja ennen eilistä joogatuntia vetäydyin kuuntelemaan musiikkia ja tein oman joogaharjoituksen. Ehkäpä juuri siksi tunnen oloni työn täytteisestä viikonlopusta huolimatta hyvin levänneeksi. Tämä pieni irtiotto kotirutiineista, ruuanlaitosta ja siivouksista, on siis toiminut näin ohjaajankin näkökulmasta.

 

 

 

Tänään aamulla lenkkeilin Rakkauden polulla. Kaunis metsäpolku, jonka tarinaa jäin miettimään. Mistä polku on saanut nimensä? Tietääkö kenties joku teistä?

 

Harvoin kuljen täysin merkittyä reittiä, sillä usein juuri niiltä sivupoluilta löytyy uusia upeita maisemia. Aamuisella lenkillänikin päädyin kuin sattumalta kallioille, josta avautui aivan upea näkymä merelle. Siinä venytellessä ihastelin maisemaa ja hengittelin raitista ilmaa. Kyllä luonnolla ja metsällä on vain rauhoittava ja maadoittava vaikutus. Ei ihme, että moni kokee stressitasojen laskevan juurikin luonnon keskellä. Tämän saman rauhoittavan ja energisoivan kokemuksen halusin tarjota myös osallistujille, ja siksi aamutreenien venyttely osuuden teimme kyseisillä kallioilla. Onko parempaa tapaa aloittaa päivää kuin ulkoillen?

 

Ihana viikonloppu, jota vietetään vielä isän syntymäpäiviä juhlien. Miten siellä on viikonloppu sujunut?

 

Seuraavaa Lifeness– tapahtumaa vietetään Hangossa 25.-26.5 

 

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *