ON THE GO- MISTÄ SAAN ENERGIAA?

by | Mar 20, 2019 | Exercise, Travel, Wellbeing | 0 comments

 

Be careful what you wish for… it may come true. Piirsin vuoden vaihteessa aarrekarttaani lentokoneen. Rakastan matkustelua, mutta enpä olisi uskonut, että toiveeni toteutuu aivan näin kirjaimellisesti. En pysy enää laskuissa, kuinka monta lentoa on jo takana tai, kuinka monta lentoa on jo buukattuna tällä vuodelle. Heidi On The Go, paremmin en aikoinaan olisi voinut nimeäni valita.

 

Viimeiset kuukaudet ovat olleet melkoista vauhtia ja vipinää. Tuntuu kuin yhden matkalaukun purettua olenkin jo pakkaamassa seuraavaa. Joku voisi ajatella, että onpa ihanaa päästä matkustamaan. Jatkuva matkustaminen on kuitenkin yllätttävän rankkaa, varsinkin, kun auttamatta lyhyeksi jäänyttä työviikkoa yrittää mahduttaa muutamaan päivään. Reissuni eivät myöskään ole olleet lomamatkoja, mutta onneksi ohjelma pojan luona on tapaamisia lukuunottamatta rentoa ja yhdessä vietetty aika tietenkin parasta, mitä voi toivoa <3

 

Tämä kevät tulee menemään näin, eri paikkoihin sinkoillessa, ja siksi koen välillä pieniä pistoksia ja syyllisyyttäkin- riittämättömyyden tunnetta. Olenko siellä, missä milloinkin pitäisi. Tiedän että priorisoin oikeita asioita, mutta siltikin tulee välillä hetkiä, jolloin toivoisi pystyvänsä jakautumaan kahteen paikkaan samaan aikaan. Olemaan samaan aikaan apuna pojalle Lontoossa, tyttärelle arjessa ja siinä sivussa hanskaamaan kaikki työt kalenterin mukaan. Nyt kevään aikana olenkin joutunut sanomaan ei kivoillekin työjutuille. Tulevana kesänä olen lähdössä taas Formenteran joogaretriitille töihin, mutta kahden keikan sijaan vain kesäkuussa.

 

“Äidin sydän- iso ja punainen, täynnä rakkautta.” Ihana viesti asiakkaaltani, kun pahoittelin extempore- reissun takia siirtämää tapaamistamme. Lapset, aina priorisointilistalla ykkösenä <3

 

 

MISTÄ SAAN ENERGIAA?

 

Energiaa vauhdikkaaseen elämäntilanteeseen saan hyvin yksinkertaisista asioista- ulkoilusta, luonnosta, unesta, läheisistä ja rutiineista. Rutiinit helpottavat arkea- ne tuovat rytmin päiviin ja auttavat myös ajankäytön hallinnassa. Helpottaa kummasti, kun tietyt jutut tulevat kuin apteekin hyllyltä. Aluksi kaikki uusi saattaa kuulostaa aikaa vievältä tai hankalalta, mutta jo muutaman toiston jälkeen nekin menevät kuin rutiinilla. Olen mielestäni myös hyvä organisoimaan ja suunnittelemaan asioita etukäteen- mutta toisaalta myös sopeutuvainen muuttuviin tilanteisiin. Tykkään, että samaan aikaan on monta rautaa tulessa. Kassit ovat tarvittaessa pakattuna muutamassa minuutissa, mutta osaan myös hypätä lomamoodiin melkeinpä yhtä nopeasti.

 

Lennoilla, menomatkalla useimmiten irtaudun töistä; nukun, kuuntelen musiikkia tai luen. Suomeen päin palatessa taas valmistaudun työjuttuihin, varmistan tulevat työt ja suunnittelen tarvittaessa ohjelmia.

 

 

 

LIIKE, RAVINTO & UNI

 

Energiaa saan päivittäisestä ulkoilusta. Lenkkivaatteet kulkevat mukana matkoillakin ja lyhyistäkin happihyppelyistä saan kummasti uutta virtaa. Jos matkoilla ei ole lenkkeilymahdollisuuksia, voi huoneessakin tehdä kotitreenejä tai venytellä. Kiireisimpinä ajanjaksoina jätän varsinaiset treenit vähemmälle, mutta liikettä keho kaipaa tilanteessa kuin tilanteessa. Eilisen lentomatkan jälkeen oli ihana päästä ohjaamaan joka tiistaista kuulatuntia.

 

Yritän pitää kiinni myös ruokarytmeistä, mutta matkustellessa se on toisinaan haastavaa. Kannan aina omia eväitä mahdollisuuksien mukaan mukana, mutta välillä ruokailuvälit venähtävät auttamatta liian pitkiksi. Lentokentillä on onneksi nykyään saatavilla terveellisiäkin vaihtoehtoja. Eilen aamulla söin lentokentän loungessa hedelmiä ja kaurapuuroa pähkinäsekoituksella, ja koneeseen nappasin Pret a Mangerista lohi-parsasalaatin. Loungessa oli tarjolla myös pullia, kakkuja ja croissantteja, mutta tässä tullaan juuri valintojen eteen…

 

Hektisyyden vastapainoksi pidän huolta, että kalenterista löytyy myös tyhjiä hetkiä. Silloin teen vain niitä asioita, mitä sillä hetkellä huvittaa. Useimmiten vapaapäivinä parasta on ihan vain kotoilu- hyvä ruoka ja sohvalla makoilu Netflixiä katsellen. Panostan myös uneen ja viikonloppunakin menen ajoissa nukkumaan, jos siltä tuntuu. Viime perjantaina nukahdin messupäivän jälkeen jo puoli kymmeneltä. Kännykän turhaa käyttöä olen myös vähentänyt tietoisesti, ja viime viikkoisen raportin mukaan olin onnistunut vähentämään ruutuaikaa 33%:lla aiemmista viikoista.

 

Onko sinulla jotain vinkkejä, mistä saat energiaa kiireisimpinä elämänvaiheina?

 

Seuraa minua myös Instagramissa @heidionthego

Kotikuvat: Elina Hovinen 

 

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *