
Näkymä satamasta Ibizan vanhaan kaupunkiin
Viikko on vierähtänyt joogaretriitiltä paluusta ja arkeen laskeutuminen on tapahtunut melko mukavasti. Joogan olen ottanut osaksi aamurutiinejani- puolisen tuntia herättelevää aamujoogaa heti herättyä tekee kropalle oikein hyvää. Ja lomalla totutusta rytmistä on yllättävän helppo pitää kiinni arjessakin.
Olen saanut paljon kyselyjä paikasta, joogasta, ruuasta ja ylipäätään matkustamisesta Ibizalle ja Formenteralle- onpa muutama tuttu varannut jopa matkan sinne. Ibizalla on edelleenkin biletyspaikan leima, ja toki sieltä biletystä löytää edelleenkin, mutta myös paljon upeita rantoja ja vaelluspaikkoja. Harmi ettei Finnair tee sinne enää suoria lentoja. Vaihtoehtoja löytyi kuitenkin melko paljon- itse lensin KLM:llä Amsterdamin kautta. Ainoa miinuspuoli oli viiden tunnin vaihtoaika menomatkalla.
Ibizalta lähtee lauttoja puolen tunnin välein Formenteralle ja lauttamatka kestää vain puolisen tuntia. Formenteralla on helppo vuokrata vaikkapa pyörä, sillä autotien vieressä on leveät pyöräkaistat. Saari on vain noin 20 kilometriä pitkä ja kulkeminen paikasta toiseen on helppoa. Ainakin kannattaa käydä Illeteksen rannalla.

Päivät retriitillä noudattivat päivittäin lähes samaa kaavaa. Ohjattua ohjelmaa/joogaa oli päivittäin noin neljä tuntia ja lisäksi yhtenä päivänä teimme päivävaelluksen oppaan kanssa saareen tutustuen. Oppaan avulla sai saaresta vieläkin enemmän irti- mm. saaren historiasta jne. Muutamana aamuna kävin myös aamulenkillä.

Hedelmiä ennen aamujoogaa.

Näkymä joogaterassilta/teltalta, jossa päivittäin aamu-ja iltajoogaa.

Aamujoogan jälkeen brunssi 🙂 Tällä jaksoi hyvin koko päivän ja iltapäivällä söin vain hedelmiä ja pähkinöitä ennen illan joogaa.

Yhtenä päivänä teimme päivävaelluksen, mutta muuten aamu-ja iltajoogan välissä oli vapaata ohjelmaa. Useimmiten makoilimme vain rannalla. Oli ihana olla tekemättä mitään ja kiva ettei ohjattua ohjelmaa ollutkaan enempää. Just go with the flow…

Uusien ystävien kanssa iltalenkillä

Illallinen kello 20
Otin siis jooga/ruokailupaketin formenterayogan kautta, mutta majoittauduin viereisessä hostalissa Sol Y Marissa (löytyy muuten bookinginkin kautta). Yksin matkustaessa matkasta olisi tullut liian kallis, enkä toisaalta halunnut jakaa huonetta tuntemattoman kanssa. Hotellivalintani olikin täydellinen- 68e/yö ja olin aivan meren ääressä. Uima-allasta ei bed & breakfast hotellissa ollut, mutten sitä kaivannutkaan- päivät vietin kuitenkin aamusta iltaan Gecko Beach Clubilla, missä joogaretriitti pidettiin. Ja muutenkin tykkään enemmän uida meressä.

Gecko Beach Club

Hostal Sol Y Mar ja näkymä huoneeltani.
Näihin tunnelmiin, mukavaa sunnuntaita kaikille!
Heidi xoxo
0 Comments