PUPU

by | Mar 3, 2017 | Food, FOOD, Ruokavalio, Wellbeing | 2 comments

Pupu, Uudenmaankatu 13, Helsinki

Eilen, tapaamisien välillä, piipahdin pikaiselle lounaalle Uudenmaankadulla sijaitsevaan Pupuun. Ihana uusi salaattibaari, joka on avannut ovensa vasta nelisen viikkoa sitten. Teen paljon erilaisia ruokaisia salaatteja kotona, ja siksi olen melko kriittinen salaattien suhteen ulkona syödessä. Niissä pitää ehdottomasti olla pohjana muutakin kuin muutama kirsikkatomaatti, kurkkupala ja melonisiivu. Salaatin pitää olla myös sen verran ruokaisa, että sillä jaksaa pitkälle iltapäivään. Pupun salaattien raaka-aineet ovat lähes täysin luomua ja listalla on todellakin, mistä valita.

Eilen lounaalle kiiruhtaessani oli kello jo lähemmäs kolme iltapäivällä, ja aamupalasta oli kulunut luvattoman kauan. Mutta koska kuvasimme Somaticilla lounasaikaan, en halunnut täydellä vatsalla jumppailla liikkeestä toiseen- alaspäin katsova koira ja keskivartalopainoitteiset pilatesliikkeet eivät vain tunnu kovinkaan mukavalta juuri syöneenä 😉 Ja toisaalta, kivojen juttujen parissa nälkä ikään kuin häviää.

Tässä vaiheessa nälkä oli kuitenkin jo hirmuinen. Listalla oli monta herkullisen kuuloista vaihtoehtoa, mutta lopulta päädyin Hottiin- avocadoa, jättikatkarapuja ja bataattia. Salaatin kanssa tarjoiltiin myös gluteenitonta leipää. Valinta osui nappiin. Annos oli todella reilu ja annos pitikin nälän loitolla aina iltakahdeksaan asti, jolloin lopettelin päivän viimeisen treenattavan kanssa. Olo ei annoskoosta huolimatta ollut kuitenkaan liian täysinäinen- treenattavien välissä tein pikaisen oman TRX-treeninkin. Ihana uusi yllätys, kiitos vinkistä Sugarin Essi <3

 

Heidi xoxo

2 Comments

  1. Paula

    Kiitos vinkistä!

    Reply
    • Heidi Tainio

      Moikka Paula,
      Suosittelen- ihanan raikas, mutta ruokaisa oli ainakin tämä Hotti 🙂
      Mukavaa viikonloppua!
      Terkuin Heidi

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *