Browsing tag: Liikkuva Suomi

IHANA AAMU- FLUNSSAN JÄLKEEN


 

Näin ihanissa maisemissa alkoi eilinen työpäivä, Vanajanlinnassa Liikkuvan Suomen kanssa. Pieni aamulenkki kävellen ja venyttelyt luonnon helmassa raittiissa ilmassa teki hyvää ennen aamiaista ja töiden alkua. Teki niin jo mieli juosta, mutta flunssan takia en ole treenannut pariin viikkoon- nyt alkaa tuntumaan siltä, että pikku hiljaa voin aloittaa ainakin jo reippaat kävelylenkit. Tuntuu kuin viimeisistä kunnon treeneistä olisi ikuisuus! Juuri, kun olin palautunut Italian reissusta, iski sitten tämä. Ei kuumetta eikä mitään nuhaa tai pientä röhää pahempaa, mutta sellainen ettei treeneihin ollut mitään asiaa.

 

Hieman harmittaa, sillä joudun jättämään tulevana lauantaina juostavan Nuuksio Classicin väliin. Olen odottanut tapahtumaa jo keväästä lähtien, mutta maraton poluilla, 6-7 tunnin rutistus, on tähän hetkeen aivan liian iso ponnistus. Onneksi viikonlopulle on tiedossa muuta kivaa ohjelmaa <3

 

MILLOIN TREENIÄ FLUNSSAN JÄLKEEN? 

 

Flunssa-aalto on kaatanut monet muutkin sohvalle ja flunssaisten treenattavienkin treeni-intoa joudun usein jarruttelemaan. Hyvin usein saankin kysymyksen ”milloin voin aloittaa treenit?”. Toisen saappaisiin on tietenkin vaikea astua, mutta sairastelun jälkeen on hyvä pitää ainakin muutama terve päivä ennen treenien aloittamista- taudista riippuen jopa useampi. Flunssan jälkeen kannattaa treenaaminen aloittaa maltilla, pikku hiljaa tehoja nostaen ja ennen kaikkea omaa oloa kuunnellen.

 

Sairastamisen jälkeen ei tietenkään millään malttaisi odottaa, en minäkään!, mutta liian aikaisin aloitettu treenaaminen tuo todennäkösesti vain takapakkia toipumiselle. Ennen ensimmäistä juoksulenkkiä kannattaa oloa kuullostella muutamalla kävelylenkillä, venytellen ja kevyitä lihaskuntoharjoitteita tehden. Ei siis jatketa siitä, mihin viimeinen treeni jäi.

 

P.S Instagramin IGTV:seen @heidionthego innostuin tekemään lyhyitä 5-10 minuutin liikkuvuusharjoitteita, joissa annan tekniikkavinkkejä. Lyhytkin liikkuvuustreeni päivittäin tekee hyvää ja niistä on hyvä aloittaa treenitkin sairastelun jälkeen. Käy kurkkaamassa ja kerro, mitä tykkäät.

 

 

Heidi xoxo

VANAJANLINNASSA- GOLFKÄRPÄSEN PURAISEMA


 

 

Vanajanlinnan upeat golfkenttä- ja järvimaisemat houkuttelivat herättelemään kehoa juoksulenkillä ja laiturijoogalla jo kukonlaulun aikaan, ja viimeistään raikkaassa järvessä uiminen karisti silmistä viimeisetkin unihiekat. Talviturkkikin on nyt heitetty! Aamulenkki, uinti järvessä ja hotellin aamiainen- näissä maisemissa aloitin eilisen työpäiväni Vanajanlinnassa, jossa vietimme parin päivän ajan Liikkuvan Suomen tiimipäiviä, ei huono.

 

Parin päivän tiivis työtahti tuntui lentävän taas vauhdilla- ehkä osittain siksi, että osan palavereista hoidimme kävelypalavereina. Ilma oli, mitä parhain ja pienet happihyppelyt jakoivat päivää mukavasti osiin. Liike ja jaloittelu tekevät muutenkin istumisen vastapainoksi oikein hyvää. Ilo olla myös osana työyhteisöä, jossa on näin hyvä tiimihenki. Olisin voinut jäädä tälle työmatkalle pidemmäksikin aikaa.

 

 

Liikkuva Suomi auttaa yrityksiä parantamaan työntekijöiden hyvinvointia, mm. auttamalla ihmisiä ymmärtämään pienten valintojen merkitystä pitkäaikaisessa jaksamisessa. Hektisen arjen- ja stressinhallinta sekä hyvän fyysisen ja psyykkisen kunnon saavuttaminen ei ole monimutkaista tiedettä. Hyvinvointi lähtee perusasioista. Me opetamme asiakkaillemme hyvinvointitaitoja, jotka ovat oikeasti omaksuttavissa ja hallittavissa kiireisessäkin arjessa. – Liikkuva Suomi 

 

 

 

Palaverien lomassa ehdimme kävelypalaverien lisäksi myös golfaamaan. Keskiviikkona työpäivän päätteeksi tiimiläisemme Tuukka Hieto veti meille golf workshopin, jossa kävimme läpi golfin alkeita- mm. lyöntitekniikkaa. Sen seurauksena taisin saada golfkärpäsen pureman, joka on ollut vuosia ”talviunilla”. Vuosia sitten suoritin green gardin Vierumäen golfleirillä, ja kävin jopa epäsäännöllisen säännöllisesti pelaamassa, asuimmehan silloin Englannissa oikein golfkentän vieressä! Jotenkin en silloin kuitenkaan saanut golfiin kipinää. Lapset olivat pieniä, ja jos joskus sain puoli päivää omaa aikaa, keksin varmasti jotain muuta tekemistä kuin golfpallon lyömistä…

 

Ajoitus onkin kaikki kaikessa. Nyt lapset ovat isompia ja omaa aikaa on taas enemmän. Ehkä golfista tulee uusi harrastukseni, kuka tietää. Innostusta ainakin löytyy ja mailatkin on jo valmiiksi kaivettu varastosta esiin.

 

LIIKKUVA SUOMI GOES SAUVARINNE! 

 

Helatorstaina vedän Liikkuvan Suomen kanssa pitkästä aikaa toivotun ja paljon kysytyn sauvarinnetreenin Malminkartanolla. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, olitpa sitten aloittelija tai kokenut. Ota mukaan omat sauvat- paikanpäällä on mahdollisuus testata bungy pump- vastussauvoja (sauvoja rajoitetusti). Ilmoittautuminen ja lisätietoja [email protected] Treeni on ilmainen. Tule rohkeasti mukaan! Liikunta kuuluu kaikille 🙂

 

Paikka: Malminkartano

Aika: torstai 30.5.2019 klo 11.00

 

Heidi xoxo

About me


Olen Heidi, 37-vuotias personal trainer ja hyvinvointivalmentaja, kahden teini-ikäisen lapsen äiti.

Kirjoitan ilon ja positiivisuuden kautta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista- ennen kaikkea liikunnasta, motivaatiosta ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös kauneudesta, matkustamisesta sekä kaikesta, mikä tuottaa iloa!

Ota yhteyttä [email protected]
Instagram @heidionthego

www.fitandfeelgood.com

Instagram @heidionthego

Well hello April 🤍 #snowday
This view.... makes you forget the world around you and realize that everything is temporary ✨ .

#april #thisisfinland #sunrise_sunsets_aroundworld #nature_brilliance #naturelove #runnergirl #trails #trailrunning #forestvibes #polkujuoksu #adventurer
Let’s play Uno! Super effective body weight HIIT workout 🔥 .

Uuno, peli jonka aivan varmasti kaikki tietävät! Tässä hieman hikisempi versio, joka sopii niin yksin pelattavaksi kuin koko perheelle. 🃏 Liikkeet voi soveltaa pelaajien kuntotason ja iän mukaan ja peliä voi pelata niin omassa pihassa, urheilukentällä kuin vaikka metsässä! Juuri nyt suosi omaa pihaa, vältä ruuhkaisia kenttiä. Korttien värien mukaan 🟡 Kyykky
🔴 Punnerrus 🟢 Vuorikiipeilijä 🔵 Burpee .

1️⃣ Laita korttipakka keskelle pihaa ja aseta neljä treenipistettä kortin värien mukaan sopivan juoksumatkan päähän (keltainen piste= kyykky jne). Kortin väri siis kertoo mitä liikettä milläkin pisteellä tehdään ja numero toistojen määrän. Erikoiskortti on aina 10 toistoa paitsi +4 on 10 toistoa jokaista liikettä 🎥 Videoilla kaksi vaihtoehtoa jokaiselle liikkeelle- helpompi ensin ja sitten haastavampi. Viimeisessä videossa pelin kulku nopeutettuna. ▶️ Päätä kuinka kauan haluat pelata- esim 5, 10 tai 12 minuuttia. Laita kello/ajastin päälle ja pelaa! Nosta kasasta päällimmäinen kortti, juokse oikealle pisteelle ja tee kortin osoittama toistomäärä. Juokse takaisin korttipakalle ja jatka kunnes aika on täynnä. Voittaja on kerännyt eniten toistoja 💪🏼 🆒 Tarkemmat pelisäännöt ja liikeohjeet löydät blogista- linkki biossa. .

Mites on pelataanko Unoa? 😁 Tai nappaa liikkeet talteen ja tee tutusti ▶️ työosuus 30/45 sec, palautus 15 sec liikkeiden välissä. 2-3 kierrosta TAI tabatana 20 sec/liike, 10sec palautus -> jatka 4 min ajan! 🔥 .

#heidionthegoworkout #trainingmotivation #workoutvideo #kotitreeni #homeworkout #fitspiration #bodyweighttraining #hiitworkout #tabata #runnergirl #runningmom #strengthtraining
✨ Even shadows need light to exist ✨ .

Päivä käyntiin appelsiini/porkkana/ inkiväärimehulla 🥕🍊☀️
Huomaatko muuten, mikä valoilmiö muodostuu varjolasiin? ✨ .

#shadows #orangejuice #quoteoftheday #artoftheday #goodmorning #loveiseverywhere #bethelight #juicing #healthiswealth #foodpassion #reflections
A little walk or run before workday is always a good idea ☀️ .

VINKKI joka toimii 👉 Nyt kun etätöiden takia työmatkaliikunta on jäänyt nollaan, suosittelen ennen työpäivää tekemään pienen happihyppelyn! Nimittäin jo se, että vaihtaa yöpaidan trikoisiin, kiertää korttelin ympäri ja hengittelee raitista ulkoilmaa antaa energiaa ja ryhtiä uuteen päivään ☀️ .

Juokse tai kävele, oman fiiliksen mukaan. Pääasia, että se toimii just sulle 💗 Olisi muuten kiva kuulla, miten sinä rytmität arkipäiviä ja oletko löytänyt uusia toimivia tapoja esim arkiliikuntaan? .

#runnergirl #sunrise_and_sunsets #runhappy #morningrun #aamulenkki #newhabits #healthiswealth #runningmotivation #runner #runforlife #runnerscommunity
Lunch Break or After Work- workout with kettlebell & elastic band. 7 - 14 or 21 mins- your choice ✨ .

Nappaa tästä talteen tehokas ja monipuolinen, jo kuukauden takainen setti Kisahallilta. Tämän ajattelin tehdä tänään itsekin 💪🏼 Treenin voit tehdä toki ilman kumppariakin, mutta esim kyykyissä se tuo mukavaa lisähaastetta. .

1️⃣ Kyykky joustolla & pystypunnerrus 
2️⃣ Pakarapotku taakse
3️⃣ Yhden käden soutu
4️⃣ Pakarapotku taakse toinen jalka
5️⃣ Yhden käden soutu (toinen käsi)
6️⃣ Punnerrus ja lankussa hyppy jalat auki x 2 
7️⃣ Vatsalihakset (jalkojen dippaukset) ▶️ 30/45 sec työosuus ⏸ 30/15 sec palautus ⏯ 1-3 kierrosta riippuen treeniin käytettävästä ajasta ja energiatasosta 💪🏼💥
💾 Tallenna ja tee silloin, kun sinulle sopii! ❤️ kertoo, näitä lisää ❤️ Mukavaa päivää ja kerro ihmeessä, jos testaat! .

#heidionthegoworkout #kettlebellworkout #kettlebell #elasticband #homeworkout #kotitreeni #womenwholift #workoutvideo #workoutmotivation #workoutroutine #runnergirl #strengthtraining #runnerscommunity #runningmotivation #runnersofinstagram #runrunrun
We can’t direct the wind, but we can adjust the sails 💗 .

Onpahan ollut tuulinen viikko! Myös tahdonvoimaa on vaadittu kirjoitushommissa... ”Luulisi, että mieluisasta aiheesta kirjoittaminen olisi helppoa, mutta mitä vielä! Ajatus harhailee milloin missäkin- yhtäkkiä olen tekemässä Instagramin vessapaperirulla/niksipirkka -haastetta, nauramassa Celeste Barberin videoille (ota muuten seurantaan @celestebarber jos kaipaat hyviä nauruja) ja vastailemassa viesteihin. Ja kas, sitten onkin jo aika tehdä lapsille lounasta, välipalaa ja auttaa kouluhommissa… Tahdonvoimaa, sitä on tällä viikolla tarvittu!” 💪🏼 Lue blogista lisää tahdonvoimasta, verensokerista ja mitkä oli mun viikon kolme parasta- linkki blogiin biossa! .

Mitkä oli sun viikon parhaat? 💗
Ai niin, eilen illalla käytiin myös keinumassa ja ihailemassa auringonlaskua Uunisaaressa- se oli myös yksi viikon parhaista 💗💎✨ .

#runnergirl #trails #trailrunning #womenwhoinspire #windyday #uusipostausblogissa #runhappy #runnermom #adventurer #exploremore #naturelife #polkujuoksu #runrunrun
Missing these ladies & our Saturday trail runs #dreamteam 💓 @sallamarihamari @lauraohls @drahopelto .

#trailrunning #trails #runnergirl #runrunrun #forestlovers #naturelife #adventures #exploreourearth #nuuksio #polkujuoksu #juoksu #thisisfinland #runningcommunity #runninglife
Instagram
Instagram

Arkisto