Tekemättömyyden ihanuus

by | Apr 10, 2016 | henkinen kasvu, Hyvinvointi, intuitio, Luokittelematon, Uncategorized | 0 comments

OLYMPUS DIGITAL CAMERA suklaa.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Flunssan hoitoa vihersmoothiella, kurkuma latella ja raakasuklaalla <3

 

Viikonloppu on vierähtänyt mukavasti lepäillen. Perjantaina, aamun treenattavaa lukuunottamatta, vietin koko päivän kotona rentoillen, flunssaa parannellen ja kirjoja lukien. Ja vielä eilisenkin lepäilin pientä ystävän kanssa heitettyä kävelylenkkiä ja yhteistä aamupalaa lukuunottamatta. Ihanaa olla välillä tekemättä yhtään mitään. Tälläisiä päiviä pitäisi osata pitää muutenkin kuin vain kipeänä. Helpommin sanottu kuin tehty…

Kirjapino on kuukausien aikana taas kasvanut, enkä uuden vuoden aikomuksista huolimatta, ole muka ehtinyt tarttua juuri yhteenkään kirjaan. Mutta, kun vauhtiin pääsen, niin hyvän kirjan kanssa ei pysäytä mikään. Lukeminen vahvistaa myös kielitaitoa ja siksi yritän ostaa kirjoja niin englanniksi kuin ranskaksikin. Paulo Coelhon kirja Adultery onkin jo puolivälissä, mutta saatuani Katja Frangen kirjan “Intuitiolla- kuuletko sisäisen viisautesi?”, en malttanut odottaa sen aloittamista.

Nyt pinossa onkin ainakin yksi kirja vähemmän, sillä Frangen lähes 300 sivuinen kirja menikin melkeinpä samalta istumalta. Tiedättekö tunteen, kun jokin asia on niin kiinnostava, että uppoutuu asiaan joka solulla ja samalla ajantaju häviää täysin- toisaalta odottaa loppua, mutta toisaalta ei haluaisi kirjan loppuvan ollenkaan. Näissä fiiliksissä luin kirjan kannesta kanteen perjantain aikana. Kirjassa onkin ajattelemisen aihetta varmasti ihan meille jokaiselle. Suosittelenkin sitä kaikille, mutta erityisesti niille, jotka ovat kiinnostuneita itsensä kehittämisestä ja henkisestä kasvusta.

Alla otteita kirjasta…

Ole rehellinen sille, mitä sinä haluat, miltä sinusta tuntuu ja mikä on sinulle tärkeää. Rakastatko itseäsi tarpeeksi sanoaksesi ei niille muiden vaatimuksille, jotka vievät aikaasi ja energiaasi? Kun sanot ei, se ei enää tarkoita ehkä. Toista ei voi muuttaa, toisen rajoja ei voi asettaa, mutta omansa voi.

Niin kauan kuin haet vastauksia vain ulkopuoleltasi ja tukeudut muiden ihmisten sanoihin ja tekoihin, olet kuin tuulessa huojuva puu, joka ei saa kiinni siitä, mitä oma sisin kertoo. Tarvitset omat rajat ja tilan, jotta voit kuulla intuition. Kun tiedät, missä rajasi kulkevat, voit seistä omassa voimassasi, niin etteivät muut kävele lävitsesi eikä sinun tarvitse puolustaa omaa tilaasi. Silloin tiedät, mitä sinä haluat, ja pystyt kuulemaan itseäsi ja intuitiotasi.

Se, miten kohtaat ihmiset elämässäsi ja millaisia valintoja teet arkipäivänä, on merkityksellistä, oli kyseessä sitten ruoka, jonka valitset kaupan hyllyltä, tai vaikkapa päätös vaihtaa työpaikkaa. Entä muuten elämässä? Miten kohtaat ihmisen, joka kohtelee sinua väärin? Miten viet valon vaikeisiin hetkiin ja kohtaamisiin? Miten löydät valon pimeimmänkin elämänvaiheen jälkeen? Ja se haastavin: miten hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, myös ne puolet, joita et haluaisi itsessäsi nähdä? Miten hyväksyt sen, että et aina kykene olemaan sellainen kuin haluaisit? Kaikki on silti hyvin, vaikka välillä tuntee epäonnistuvansa, kokee tekevänsä väärin tai pelottaa. Elämä on elettävä läpi ja katsottava, mihin se vie. Askel kerrallaan.”

 

Tänään mennään vielä samalla relax-moodilla ja valmistumassa onkin pikku hiljaa kotibrunssi. Rentouttavaa sunnuntaita teille kaikille ja muistakaa levätä, kun siltä tuntuu 🙂

Heidi xoxo

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *