“Rati riti ralla. Mistä tuli halla? Tuolta Pohjan tuntureilta, lapin lasten laitumilta. Rati riti ralla, sieltä tuli halla…” Tämä lastenlaulu soi päässäni koko viime lauantaisen hiihtolenkin ajan. Vettä satoi kaatamalla, mutta en antanut sen haitata tai edes hidastaa menoa. Sulkeuduin omaan kuplaani ja kuvittelin hiihteleväni Levillä Kätkänkierrosta- auringon paisteessa. Omalla mielellä on aivan älytön voima fiilikseen. On asioita joihin voi vaikuttaa ja niitä joille ei voi mitään- yksi jälkimmäisistä on sää. Oikeat varusteet päälle ja asenne kohdilleen, niin ilmalla ei ole väliä. Yksi kanssahiihtäjä totesikin, että “kastuuhan sitä uimahallissakin”. Aivan 😀

 

Oikeastaan vasta lenkin jälkeen, autoon mennessä tajusin, kuinka sade olikin kastellut aivan läpimäräksi. Tuulitakki oli aivan märkä, samoin kuin sen alla ollut merinovillapaita. Yleensä kuljetan aina vähintään vaihtotakkia mukana, mutta nyt ei ollut sitäkään mukana. Lenkin jälkeinen kauppareissu sai odottaa suihkun verran. Lämmin suihku kotona teki hyvää ja samalla mietin, että onneksi lähdin.

 

Vaihtelun vuoksi hiihdin perinteisellä tyylillä. Suksia varastosta hakiessa kiittelin taas, kuinka helppoa onkaan hiihtää perinteistä karvapohjasuksilla. Ei lipsuvia suksia ja voitelua. Ja mikä parasta, ei tahmeita sotkevia suksia autoon.

 

Lue tästä viime talvinen postaukseni karvapohjasuksista. 

 

 

 

Tänään päivä alkoi ihanalla Påre Skincaren hyvinvointiaamulla Kahvila Rootsissa. Aamu alkoi lempeällä joogalla, joka muistutti liikkumisen monipuolisuuden tärkeydestä. Niin ihanaa kuin tuo hiihto nyt onkin, on tärkeää pitää kiinni myös mm. säännöllisestä kehonhuollosta ja venyttelystä. Helposti “hurahdan” ja innostun jostakin uudesta niin paljon, että unohdan välillä kokonaisuuden merkityksen. Ja sen kyllä huomasin aamulla- alaspäin katsovassa koirassa pohkeita kiristi ja takareidet olivat aivan tönkkönä. Lonkankoukistajat olivat jumissa ja koko kroppa huusi venyttelyä.

 

Onneksi koskaan ei ole myöhäistä aloittaa uudelleen. Tärkeintä on vain aloittaa. Ja mahdollisimman pian. Mitä enemmän aloittamista siirtää eteenpäin, yleensä huomiselle, saattaa pian huomata ettei huomista koskaan tulekaan…

 

Aamuinen kankeus inspiroikin palaamaan päivittäisiin liikkuvuusharjoitteisiin. Alkusyksystä joogasin vähintään puoli tuntia päivittäin, nyt joudun ottamaan hieman takapakkia ja aloittamaan kymmenestä minuutista. Tästä se taas alkaa enkä aio päästää rutiineista irti!

 

Tänään on muuten tasan kaksi viikkoa jouluaattoon. Olen aivan innoissani tulevasta joulusta- joululaulut soivat, kynttilät loistavat ja pipareiden paistaminen tuo joulun tuoksun kotiin. Ihanaa <3 Onko siellä muita innokkaita “jouluttajia”?

 

Heidi xoxo